Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen Keskustan aluevaltuustoryhmä on julkaissut Länsiapila lehden toisen numeron.
Ensimmäinen numero ilmestyi keväällä ja siinä käsiteltiin lasten ja perheiden asioita. Nyt ollaan ikääntymisen parissa.
Lehden on taittanut ja toimittanut Paula Huhtala.
Keskustan Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä aloitti koko syksyn kestävän kiertueen vierailemalla muutama viikko sitten Nummelan terveysasemalla. Tällä viikolla vuorossa oli Lohjan sairaalan päivystys. Kiertueella pyritään vahvistamaan käsitystä hyvinvointialueen palvelutarjonnasta.
Keskustan Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä ilmaisi huolensa kouluterveydenhuollon lamasta ja ennakoivasta palvelutuotannosta. Monin paikoin ei pystytä tuottamaan edes kaikkia lakisääteisiä palveluja työvoimapulan vuoksi. Korona-aika lisäsi erityisesti lasten ja nuorten tuen tarvetta. Kun perusterveydenhuolto ei kykene vastaamaan palvelutarpeisiin, näkyy se erityissairaanhoidon kasvavina kuluina. Ennaltaehkäisevien ja varhaisen tuen palvelujen riittävyys ja voimavarat on varmistettava. Kuntien ja hyvinvointialueiden täytyy löytää yhteistyön avaimet.