Varsinais-Suomen Keskusta hakee järjestösihteeriä

Varsinais-Suomen Keskusta etsii nyt vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen

Järjestösihteeriä

 

Suomen Keskusta on suuri suomalainen puolue, jolla on jäseniä noin 80 000. Keskusta on omaleimainen, suomalaisista aatejuurista versonut kansanliike. Keskusta on jotain perinteikästä ja ainutlaatuista. Se on puolue, jolle tarkeitä arvoja ovat esimerkiksi ihmisen ja luonnon kestävä kumppanuus. Keskusta puolustaa tasa-arvoista elämää Suomen jokaisessa kolkassa. Me emme ole haalea keskiarvo äärilaidoista, vaan ylpeästi keskellä oleva voima, johon voi liittää vahvuuksia, joita muilla ei ole.

 

Varsinais-Suomen Keskusta on Keskustan Varsinais-Suomessa toimiva piirijärjestö, jonka alueella on 27 kuntaa ja noin 100 Keskustan paikallisyhdistystä. Piiritoimistollamme Turussa työskentelee nykyisellään kaksi kokoaikaista työntekijää, ja nyt haemme joukkoomme kolmatta monipuolista osaajaa.

 

Nyt haemme piiritoimistollemme järjestösihteeriä, jonka ensisijaisiin tehtäviin kuuluu piirin taloushallinto, jäsenrekisterin ylläpito ja muu hallinto sekä paikallisyhdistystemme tukeminen ja kouluttaminen yhdistyshallinnossa. Pienen ja dynaamisen työyhteisön osana järjestösihteeri osallistuu myös puoluetoiminnan muihin moninaisiin tehtäviin. Toimenkuvaa on mahdollista räätälöidä valittavan henkilön osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Työ edellyttää satunnaisesti ilta- ja viikonlopputöitä. Työtä on mahdollista tehdä sopimuksen mukaan myös osin etänä.

 

Odotamme valittavalta henkilöltä soveltuvaa koulutusta, kokemusta taloushallinnosta ja hallintoon liittyvistä tietojärjestelmistä sekä yhdistyshallinnon tuntemusta. Järjestösihteerin työ edellyttää huolellisuutta ja tarkkuutta sekä oma-aloitteista työotetta. Tarjoamme sinulle hyvähenkisen ja joustavan työyhteisön ja mahdollisuuden kehittää ammatillista osaamistasi ja oppia uutta. Palkan lisäksi tarjoamme myös kilpailukykyiset työsuhde-edut.

 

Mikäli kiinnostuit, jätä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen viimeistään tiistaina 12.4.2022 klo 23:59 sähköpostilla osoitteeseen antti.gronlund@keskusta.fi. Haastattelut pyritään järjestämään viikolla 16.

 

Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Vs. toiminnanjohtaja Antti Grönlund, 050 564 87 47  (ma 4.4. klo 13–15 ja 17–19 sekä ma 11.4. klo 15–17.)

 

Lue seuraavaksi

Keskustan aluevaltuustoryhmä: Lähipalveluista pidettävä kiinni palveluverkkokäsittelyssä
Keskustan aluevaltuustoryhmä pitää kiinni lähipalvelulupauksestaan: riittävät lähipalvelut turvataan koko Varsinais-Suomen alueella.
14.2.2024 / Uutiset
Henna Takatalo Varsinais-Suomen Keskustan toiminnanjohtajaksi 
Varsinais-Suomen Keskustan toiminnanjohtajaksi on valittu lietolainen, 30-vuotias Henna Takatalo. Hän on toiminut edellisvuoden huhtikuusta alkaen piirin vt. toiminnanjohtajana.  
31.1.2024 / Uutiset
Vihreän siirtymän mahdollisuudet Varsinais-Suomen maaseutukunnissa turvattava
Suomen siirtyessä kohti fossiilivapaan energian aikakautta, on Varsinais-Suomen liiton pidettävä huolta oman maakuntansa kuntien mahdollisuuksista päästä mukaan tämän siirtymän tuomiin uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin.
11.12.2023 / Uutiset
EtusivuUutisetVarsinais-Suomen Keskusta hakee järjestösihteeriä