Puhe Helsingin kaupunginvaltuuston 150-vuotisjuhlakokouksessa 15.1.2025
Laura Kolbe
Mikä kunta on? Kysymys esitetään yllättävän harvoin. Kunta nähdään usein melko teknokraattisesti (ja politiikassa epäseksikkäänä) toimielimenä, joka hoitaa suuret lakisääteiset tehtävänsä itsehallintonsa puitteissa. Tärkeä ulottuvuus liittyy osallisuuden teemaan, eli kansalaisten tunteeseen siitä, että asioista päätetään tavalla, jonka he kokevat oikeudenmukaisiksi ja päätettävät asiat koskevat heitä. Joka kerta, kun kunnallishallintoa on uudistettu joko lainsäädännöllä tai poliittisesti, on tavoitteena ollut kansalaisten osallisuuden lisääminen.
Tähän tähtäsivät vuoden 1865 ja 1875 uudistukset, kun maaseudulla maallinen hallinto erotettiin seurakunnallisesta ja kaupunkeihin perustettiin valtuustot, ja niiden työtä tukemaan lautakunnat. Kaupungeissa murros toi politiikkaan veromaksavia paikallisvaikuttajia. Sen jälkeen lainsäädäntö, oikeuskäytäntö ja kunnallislain uudistukset ovat raamittaneet kunnallista kehittämistä. Lähtökohtana on itsehallinnollinen kuntakäsitys. Kansallisessa perinteessä oikeudellisen tulkintalinjan varhaiset luojat R.F. Hermanson ja K.J. Ståhlberg suhtautuivat kunnalliseen itsehallintoon myönteisesti. Itsehallinto määritti sekä kunnan ja valtion suhdetta että kuntien sisäisen hallinnon järjestämistä.
Vuodesta 1875 alkaen suomalainen kunnallishallinto on kokenut useita yhteiskunnallisia murrosvaiheita. Nykyisenkaltainen kunnallinen hallintamalli juontaa juurensa vuoden 1917 äänioikeusreformista (mies ja ääni) ja vuoden 1927 kunnallislain uudistamisesta. Helsingissä porvarilliset ja sosialistiset puolueet joutuivat heti saman neuvottelupöydän ääreen jo vuonna 1919. Syntyi perinne, jonka mukaan suurista periaatteellisista kysymyksistä oli sovittava ennen lopullista päätöksentekoa. Poliittinen yhteistoiminta-akseli muodostui kahden porvarillisen ryhmän eli Ruotsalaisen kansanpuolueen ja kokoomuksen sekä sosialistien eli SDP:n välille. Tämä akseli on eri variaatioin ollut vaikutusvaltainen lähes koko vuoden 1945 jälkeisen ajanjakson. Murtumat ovat selviä: vuonna 1945 mukaan tulivat kansandemokraatit. Vuonna 1984 läpilyönnin tekivät vihreät ja 2010-luvulla perussuomalaiset vahvistivat määräänsä kaupunginvaltuustossa. Myös nuorten valtuusto on ollut keino lisätä kiinnostusta paikalliseen politikkaan.
Useimmat suomalaiset määritelmät lähtevät kunnan funktiosta (itsehallinnollinen järjestelmä) tai valtiosuhteesta (kunta on julkisen hallinnon paikallinen yksikkö). Harvemmin näkee puhuttava kunnan poliittisesta, moraalisesta tai aatteellisesta ulottuvuudesta, kunnan roolista hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttajana ja osallisuuden tunteen lisääjinä. Toisaalta kunnalliset palvelut nähdään ihmisen arjen, turvallisuuden ja henkisen viihtyvyyden takaajina. Kansalaiset ovat valmiita puolustamaan niitä. Tämä on nähty sellaisena spontaanisena asukasaktiivisutena, joka on suuntautunut vaikkapa kirjastojen, koulujen ja terveyspalveluiden puolustamiseen.
Kun tänä vuonna juhlistamme valtuustomme 150-vuotista toimintaa, juhlistamme siis myös kansalaisten osallisuutta lähiyhteisössään. Teema tulee säilyttämään paikkansa myös tulevaisuudessa – 150-vuoden kuluttua maailma ympärillämme voi näyttää hyvinkin erilaiselta, mutta kysymys paikallisen vallan käyttämisen muodoista taatusti säilyy. 2000-luvulla osallisuuden edistäminen on osa Euroopan Unionin, Suomen hallituksen ja useimpien puolueiden tavoitteita. Se on nostettu yhdeksi keskeiseksi keinoksi torjua köyhyyttä ja ehkäistä syrjäytymistä. Osallisuus merkitsee – onneksi – hyvin erilaisia asioita. Väljä käsite mahdollistaa monenlaiset tulkinnat ja toimenpide-ehdotukset. Osallisuus on kehikko, joka kerää alleen erilaisia näkökulmia. On varmaa, että termistä emme pääse, vaikka käsite voi muuttua. Osallisuus tulee edelleen hahmottumaan 2000-luvun politiikka- ja hyvinvointiohjelmissa samanaikaisesti sekä tavoitteeksi että keinoksi lisätä ja edistää yhteiskunnan tasa-arvoa ja sosiaalista koheesiota. Lähtöoletuksena on, että osallisuutta lisäämällä kasvatetaan yksilötason hyvinvointia, mikä puolestaan heijastuu yhteiskuntaan sosiaalisena kestävyytenä, eheytenä sekä luottamuksen lisääntymisenä.
Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että osallisuus on samaan aikaan eräänlainen abstrakti arvotavoite (community spirit), ja toisaalta se on aktiivista toimintaa eli ihmisten osallistumista yhteisten asioiden edistämiseen. Historia antaa valmiuksia kohdata tulevaisuus, koska olemme oppineet, että paikallishallinto on kestävyyslaji. Se on samaan aikaan resilienttiä yhteistyötä, jossa särmät hioutuvat, ja tavoite rakentaa yhdessä yhteinen sävel parempaan tulevaisuuteen ja kestävään kaupunkiin.
Vielä emme tiedä, miten digitalisaatio ja vaikkapa tekoälyn käyttöönotto asioiden valmistelussa muuttaa hallintokulttuuria, poliittista päätöksentekoa ja osallisuutta seuraavan 150 vuoden aikana. Demokratian muodot voivat muuttua digitalisaation myötä – suora demokratia äänestyksineen saattaa olla todellisuutta piankin ja edustuksellinen demokratia eli valtuustotyö saattaa saada rinnalleen erilaisia suoran demokratian digitaalisia vaikutusmuotoja. Ehkäpä jo lähitulevaisuudessa osa päätöksenteosta voisi tapahtua asukaspohjalla ja kaupunkilaisten enemmistöpäätöksin kotitietokoneen tai älypuhelimen nappia painamalla.
Yksi on kuitenkin varmaa: meitä ihmisiä, asukkaita ja kaupunkilaisia kiinnostaa, millaiseksi lähiympäristömme muuttuu, miten kaupunkiamme kehitetään ja kuka sen tekee. Kokemus omasta osallisuudesta tulee edelleen riippumaan muun muassa omista vaikutusmahdollisuuksista ja tiedonsaannista suhteessa olemassa oleviin vaihtoehtoihin. Tulevaisuudessa edellytetään aitoa dialogia viranomaisten, poliittisten päättäjien ja asukkaiden välillä, sekä kaupunkilaisten kokemustiedon ottamista suunnitelmien ja päätösten perustaksi. Osallisuus hahmottuu siten sekä kokemuksena ja tunteena, mutta myös toiminnan mahdollisuuksina. Siksi ryhmämme iloitsee tämän päivän juhla päätöksestä, joka kohdentuu lapsiin ja nuoriin. Eri-ikäisten kaupunkilaisten osallisuuden lisääminen on meille keskeinen tavoite, ja kulttuuri on Helsingin kaupungille luonteva keino osallisuuden lisäämiseen.