Keskustan ryhmäpuheenvuoro valtuuston strategiaseminaarissa 13.8.

Helsingin kaupunginvaltuutetut kokoontuivat 12.-13.8. valtuustoseminaariin, jonka myötä käynnistyy uuden kaupunkistrategian valmistelutyö.

Kaupunginvaltuutettu, valtuustoryhmän puheenjohtaja Terhi Peltokorpi piti seminaarissa Keskustan ryhmäpuheenvuoron:

Puhe valtuustoseminaarissa 13.8.

“Hyvä puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat

Me voimme olla suunnannäyttäjä tai peesaaja. Me voimme mennä siitä, missä aita on matalin tai asettaa tavoitteet korkeammalle ja myös ylittää ne. Helsingin kaupungin pitää olla edelläkävijä ja suunnannäyttäjä.

Pääkaupungin velvollisuus on, että sillä on hyvät henkilösuhteet ja yhteistyösuhteet joka suuntaan.

Yhteistyö valtion kanssa, yhteistyö pääkaupunkiseudun kuntien kanssa, yhteistyö Uudenmaan kaikkien kuntien kanssa ja yhteistyö suurimpien kaupunkien kanssa. Näiden jokaisen tulee toimia. Kahdensuuntaisesti. Unohtamatta kansainvälistä ulottuvuutta globaalissa maailmassa.

Helsingin pitää toimia itsenäisesti ja joukoissa. Kansliapäällikkö Sarvilinna kiteytti tämän hyvin omassa puheenvuorossaan.

Helsinki on palveluinstituutio, jonka tehtävä on palvella niin asukkaitaan kuin täällä pidempään tai lyhyempään pysähtyviä muitakin ihmisiä.

Helsingin viime kuntavaalikauden strategian tavoitteena oli maailman toimivin kaupunki. Tavoite oli hyvä, mutta ehkä vähän liiankin kunnianhimoinen.

Tavoitteena pitää olla tulevallakin strategiakaudella, että kaupunkilaisten arki sujuu ja on hyvää. Että ihmiset ovat osallisia ja pääsevät vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin ja kehittämään kaupunkia.

Strategian kaikki osat eivät kaipaa muutosta. Meidän on myös arvioitava sitä, mitä säilyttämisen arvoista Helsingissä on, kaikessa muutos ei ole tavoiteltavaa.

Kaupungin pitää olla myös mukava ja arjen iloa ja onnellisuutta edistävä. Sivistynyt ja oppiva, eteenpäin suuntautuva.

Kaupunkimme on koettava veto- ja pitovoimaisena kotikaupunkina, työnantajana, houkuttelevana yrityksen sijaintipaikkana ja kiinnostavana tutkimuksen tekopaikkana ja investointikohteena.

Byrokratiaa on vähennettävä ja palvelupolkuja on sujuvoitettava. Avun, tuen ja tarvittavan tiedon on löydyttävä arjessa niin ongelmiin ratkaisuja hakiessa, kuin ideoiden ja innovaatioiden edistämiseksi helposti.

Helsinki on moni-ilmeinen kaupunki. Tämä näkyy myös helsinkiläisissä, katsommepa tilastoja melkein mistä näkökulmasta tahansa.

Asukkaiden kulttuuritaustojen ja äidinkielten kirjo on laajempi kuin missään muussa Suomen kaupungissa. Helsingin asukkaista puolet on yksinasuvia. Helsinki on samalla Suomen suurin lapsiperheiden kotikaupunki.

Perheiden hyvinvoinnin näkökulma on jäänyt valitettavasti tässä seminaarissa liian vähäiseksi. Lasten ja nuorten hyvinvoinnista on puhuttu, mutta on tunnistettava myös, miten iso merkitys siihen on sillä, miten koko perhe voi.

Keskustan ryhmän tavoitteena on, että kotihoito olisi mahdollisuus niin ikääntyneille kuin pienille lapsillekin.

Eriarvoistuminen kaupungin eri osien ja kaupunkilaisten välillä on ongelma, joka on tiedostettu – aiheellista on tosin kysyä, onko vielä riittävässä määrin. Ilahduimme, että eriarvoistuminen nousi toimialajohtajien eilisissä puheenvuoroissa toimialasta riippumatta esille.

Tunnistaminen ei kuitenkaan riitä. Kaupunkistrategiassa on haettava toimivia ja myös nopeastikin toimeen pantavia ratkaisuja. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteiden on sisällyttävä läpileikkaavina tulevaan strategiaamme. Tämä on myös kestävän talouden näkökulmasta aivan välttämätöntä.

Helsinki on ensi sijassa kaupunki, rakennettua ympäristöä. Ryhmämme kaupunginvaltuutettu, professori Laura Kolbe puhuikin tästä eilen. Rakennetun ympäristön merkitys ja historia, kaupungin eri kerrostumien arvo on ymmärrettävä. Sen tilasta ja kehittämisestä vastuu on meillä.

Kuntavaalikeskusteluissa lähiluonnon merkitys nousi isoon rooliin. Moni kaupunkilainen on kokenut, että Helsingin kasvu uhkaa sekä lähiluontoa, että sitä, miten kaupunki pystyy järjestämään sekä nykyisille, että uusille helsinkiläisille peruspalvelut. Meidän on turvattava lähiluonto jokaisessa kaupunginosassa, kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa.

Ilmastonmuutos on todellisuutta ja Helsingin velvollisuus on toimia kunnianhimoisesti muutoksen hidastamiseksi.

Helsingin pitää aikaistaa hiilineutraalisuustavoitetta aiemmin asetetusta ja pyrittävä hiilinegatiivisuuteen. Salmisaaren voimalan sulkemista on aikaistettava. Helsingillä on kaikki edellytykset saavuttaa nämä tavoitteet.

Alkaneen valtuustokauden isoin hallinnollinen muutos tulee olemaan sote ja pelastustoimen uudistuksen toimeenpano. Ryhmämme toive on, että uudistuksen valmistelua tehdään hyvässä yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Tämä tarkoittaa myös järjestöjen ja yksityisten toimijoiden ottamista mukaan.

Erittäin tärkeää on, että kaikki valtuutetut ja valtuustoryhmät ovat uudistuksen suunnittelun ja toimeenpanon eri vaiheissa hyvin informoituja uudistuksesta. Palveluiden käyttäjille, kaupunkilaisille suunnatun viestinnän merkitystä ei voi myöskään korostaa liikaa.

Helsinki säilyy elävänä ja kehittyvänä kun täällä on työtä ja yrittäjyyttä, ihmisillä toimeentuloa ja kaupungilla riittävät verotulot palveluiden ylläpitämiseksi ja investointien rahoittamiseksi.

On erittäin tärkeää, että kaupunki tukee kaikin mahdollisin keinoin koronasta toipuvia aloja yksin ja yhdessä naapurikuntien ja valtion kanssa. Helsingin merkitys julkiseen talouteen on erittäin merkittävä. Siksi meidän on tunnistettava ja tunnustettava vastuumme tältäkin osin.”

Lisätiedot:

valtuutettu ja valtuustoryhmän puheenjohtaja Terhi Peltokorpi

puh. 040 557 4671

EtusivuUutisetKeskustan ryhmäpuheenvuoro valtuuston strategiaseminaarissa 13.8.