Laura Kolbe: Helsingin asuntopolitiikan täytyy perustua laatuun

Keskustan ryhmäpuheenvuoro asunto-ohjelman lähetekeskusteluun kaupunginvaltuustossa 11.11.2020

Voitteko kuvitella: Helsingissä on vain 22 857 asuntoa, jossa on vähintään viisi huonetta tai yli! Yksiöitä on 84 561 ja kaksioita 134 642. Helsingin asuntokanta painottuu pienasuntoihin: yhden tai kahden huoneen asuntoja on 60 % koko asuntokannasta. Tuskin lienee mahdotonta löytää syytä sille, miksi kasvavat perheet hakeutuvat muualle: kehyskuntiin, ja tätä nykyä väljempiin tiloihin maaseudulle.

”Aikamme tärkein tehtävä on keskiluokan asuntokysymyksen ratkaisemin”, julisti helsinkiläinen arkkitehti Gustaf Strengell jo vuonna 1909. Oli ongelma. Puuttui perheasuntoja ja muutettiin Helsingin ulkopuolelle huvila- ja omakotiyhdyskuntiin. Tänään Helsingissä on asuntoja 317 000. Määrä on kuudessa vuosikymmenessä kasvanut yli kaksi ja puolikertaiseksi, mutta vinouma on sama: pullonkaulana on asuntojen koko.

Helsingissä on totuttu asumaan ”hellan ja huoneen” helmoissa. Muutos on hidas. Asumisväljyys on tuplaantunut vuodesta 1950. Nyt asuntojen keskikoko on 63,3 neliöä  – hyvää aravatasoa, siis. Iloitkaamme kehityksestä. Vertailu   pohjoismaisiin pääkaupunkeihin osoittaa, että perässä tullaan. Tulevaisuus ei näytä valoisalta: valmistuneiden asuntojen keskipinta-ala on laskemaan päin, alle yllä mainitun luvun.

Strengellin huoli on edelleen ajankohtainen. Kaikilla alueilla tarvitaan suurempia asuntoja ja erilaisia asuinrakennuksia: pientaloja, rivitaloja ja myös omakotitaloja. Segregaatiota on torjuttava asuntotuotannon keinoin. Menneisyyden menetelmät ja opit on otettava kriittiseen arvioon, kun tutkimustietoa saadaan lisää. Tämä koskee esimerkiksi 1960-luvulta lähtien vallinnutta käsitystä sosiaalisen sekoittamisen erinomaisuudesta asuntopolitiikassa.

Se näyttää tutkijoiden mukaan johtavan päinvastaiseen lopputulokseen eli alueiden eriarvoistumiseen, kun katsotaan koko Helsingin seutua. Kaikilla Helsingin uusilla asuntoalueilla asukkaiden keskimääräinen tulotaso on jäänyt alle kaupungin keskiarvon, sillä pääsääntöisesti uudet alueet sijoittuvat alimpaan tuloluokkaan.

Helsingin valttina on ollut, että slummialueita ei ole syntynyt. Tulevaisuuden sosiaalisiin epäonnistumisiin ei ole varaa. Nyt veropohjaa heikentävät muun muassa asuntojen pieni koko ja kerrostalojen suuri osuus, vapaarahoitteisen asuntotuotannon pieni määrä sekä asumisen kalleus. Asuntojen keskikoko Helsingissä on pysynyt alle 70 neliömetrissä, kun kaikissa muissa seudun kunnissa se on kasvanut.

Tulevaisuuden haasteet edellyttävät, että kaupungin tulee arvioida uudelleen koko asunto- ja kaavoituspolitiikkansa. Helsingin keskustaryhmän mielestä peruskysymys asunto-ohjelmassa on, painotetaanko määrää vai laatua. Helsingin pinta-ala ei näytä kasvavan, tarvitaan täydennysrakentamista. Tulevaisuuden asuntopolitiikan täytyy perustua laatuun. Mitä ovat laadun kriteerit?

Vihreys ja virkistäytyminen on noussut arvoonsa. Viihtyvyys on nostettava arvoonsa, ja siihen kuuluu asuntojen ja asuinalueiden terveellisyys. Korona-aika toi esiin haasteet ja viheralueiden riittävyyden. Suurempaa huomiota on kiinnittyvä lähiluonnon laatuun ja käytettävyyteen. Lisää monipuolisia liikunta- ja harrastuspaikkoja kaikenikäisille. Hiiletön Helsinki on tavoite ja siksi on löydettävä ekologisempia keinoja rakentamiseen ja lämmittämiseen. On suosittava puurakentamista ja tehokkaita energiaratkaisuja.

Erityistä huomioita tulee kiinnittää asumisympäristön laatuun, kun kyseessä on erityisesti nyt kehitteillä oleva raideliikenteen mahdollistama verkostokaupunki. Kaupunki kasvaa uudis- ja täydennysrakentamisen myötä esikaupungeissa ja lähiöissä. Helsinki voisi tarjota enemmän sitä, mitä on saksalainen Vorstadt, esikaupunki.

Kaupunkiuudistusalueet edellyttävät laadukasta maankäyttöä, monipuolista asuntokantaa yhdistyneenä urbaaneihin toimintoihin sekä alueellista ja kulttuurihistoriallista omaleimaisuutta. Esimerkiksi kannatamme lämpimästi pienyrittäjyyden ja pienpalveluiden säilyttämistä olemassa olevilla alueilla, mukaan lukien vireän lentotoiminnan säilyttäminen Malmin alueella.

Helsinkiläiselle asuinympäristön tulee voida tarjota palvelut kävelyetäisyydellä kodista jokaiselle sukupolvelle, myös lapsille, nuorille ja ikäihmisille. Siitä olisi saatava vahva urbaani kilpailuvaltti.

Tasa-arvo nousee esille myös auton pysäköinnissä. Pysäköintipolitiikka liittyy olennaisesti asuntotuotantoon ja kaupunkisuunnitteluun. Kantakaupungissa on kadun varrella asukastunnus ja pysäköintimahdollisuus. Tätä mahdollisuutta ei ole muiden alueiden asukkailla, jotka usein ovat joutuneet maksamaan autopaikoistaan huomattavia summia. Miten voidaan löytää tasapuolinen ratkaisu, huomioiden jo kaupungin pysäköintipolitiikassa 2014 kirjoitettuja periaatteita. Siksi esitänkin pontta:

Hyväksyessään asuntopoliittisen ohjelman kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään keinoja, joilla entistä tasapuolisemmin kohdennetaan asunto- ja toimitilatuotannossa pysäköinnistä aiheutuvia kustannuksia sekä suunnataan ne nykyistä paremmin paikkojen käyttäjille.

Me keskustaryhmässä olemme sitä mieltä, että pääkaupungin asuntopolitiikan tulee olla kunnianhimoista, mutta realistista ja tasa-arvoon pyrkivää. Uutinen Hitas-järjestelmän alasajosta pakottaa kysymään: mitä tilalle? Vuokra-asuntotarjonta on ollut riittämätöntä ja omistusasunnot karkaavat keskituloisen ulottumattomiin. On keskusteltava oikeudenmukaisesta maankäyttömaksusta, jonka on mahdollistettava kohtuullinen ja kaikille osapuolille kannattavan täydennysrakentaminen.

Laura Kolbe
kaupunginvaltuutettu