Tuoreimmassa Ylen gallupissa keskustan kannatus notkahti selkeästi ylöspäin. Paluumatka suurten joukkoon on alkanut. Luottamuksen kasvattaminen sekä oman linjan selkeyttäminen vievät aina aikaa, mutta suunta on nyt oikea.
TÄHÄN tuoreimpaan gallupiin eivät enää suuresti vaikuttaneet presidentinvaalit vaan uskon, että kansaan vetoaa tällä hetkellä erityisesti keskustan viesti Suomen rakentamisesta neuvotellen ja yhteisymmärryksessä.
Näemme, miten hallitus/elinkeinoelämä sekä vasemmisto/ay-liike ottavat yhteen. Poliittiset lakot jatkuvat ja Suomi kärsii. Toisaalta hallitus ei anna piiruakaan periksi. Näin ei voi jatkua, jotain on tehtävä. Johtajuus uupuu. Kuten kansanedustaja Tuomas Kettunen keskustan ryhmäpuheenvuorossa totesikin: työelämää pitää uudistaa yhdessä sopien.
OLEN pannut tänä keväänä positiivisesti merkille keskustan eduskuntaryhmän panostukset viestintään erityisesti sosiaalisessa mediassa.
Perinteinen mantra siitä, miten keskusta häviää erityisesti perussuomalaisille somekamppailun näkyvyydestä ja äänistä, on otettu tosissaan niin valtakunnan tasolla kuin esimerkiksi meillä piireissäkin.
Tulevissa vaaleissa ehdokkaiden ammattimainen somekoulutus sekä sometuki ovat välttämättömiä. Siihen nyt panostetaan.
Juha Kuisman työryhmän erinomaisen raportin pohjalta on myös ryhdytty toimeen. Sisäisellä järjestöllisellä uudistamisella ei varsinaisesti gallupkannatusta kasvateta, mutta se on välttämätöntä puolueen sisäistä työtä, jotta keskustan kuuluisa kenttäkoneisto saadaan valjastettua tulevissa vaaleissa täyteen potentiaaliinsa.
Ehdokasasettelu on aina yksi tärkeimmistä vaaleissa menestymisen avaimista. Tämänkin keskusta tiedostaa. Kunta- ja aluevaalien 2025 ehdokashankinta on jo täysillä vauhdissa ja esimerkiksi meillä Pirkanmaalla keskusta lähtee tosissaan haastamaan valtapuolueiden linjaa Pirkanmaan hyvinvointialueella.
Lähipalveluiden puolustaminen, lähelle lääkäriin ja helposti hoitajalle, pitää edelleen paikkaansa. Lähdemme voittamaan seuraavia aluevaaleja. Sitä ennen käydään tietenkin EU-vaalit.
KESKUSTAN järjestöaktiivien ja kenttäväen joukossa vallitsee odottavan positiivinen ja varovaisen optimistinen tunne. Minkäänlaista tappiomielialaa eduskuntavaalien 2023 jäljiltä ei ole enää aistittavissa. Katseet on nyt suunnattu tulevaisuuteen ja uskomme vahvasti keskustan paluuseen suurten joukkoon.
Jyväskylän puoluekokouksessa kesäkuussa keskustan jäsenet valitsevat uuden puoluejohdon sekä kirkastamme puolueen linjan. Valittava puheenjohtaja johtaa keskustan ensin kunta- ja aluevaaleihin, sekä kaksi vuotta niiden jälkeen pääministerikandidaattina eduskuntavaaleihin.
Kävi miten kävi, kellottamalla seuraavissa eduskuntavaaleissa esimerkiksi vain maltillisen 15,3 % kannatuksen, joka oli Olli Rehnin kannatus, keskusta on vaa’ankieliasemassa, eikä tähän maahan saada muodostettua hallitusta ilman keskustaa.