Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä vieraili omaishoitajien tiloissa

Keskustan Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä pääsi tutustumaan Hiiden Omaishoitajat ry:n toimintaan. Vierailu oli osa valtuustoryhmän kiertuetta, jolla pyritään vahvistamaan käsitystä hyvinvointialueen palvelutarjonnasta monipuolisesti.

Hiiden omaishoitajat ry on hyvä esimerkki kolmannen sektorin toimijasta, joka toimii tukena perusterveydenhuollon ennaltaehkäiseville palveluille. Yhdistys tarjoaa omaisistaan tai läheisistään huolehtiville tietoa, tukea, vertaistoimintaa ja Ovet-valmennuksia®.
Yhdistyksen yhtenä tärkeänä tavoitteena on edistää ja lisätä tietoutta omaishoitajuudesta sekä tuoda esille omaishoitoperheen näkökulmaa myös päätöksentekoprosesseihin.

Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla. Omaishoidossa hoivan tarve perustuu hoidettavan henkilön terveydentilan tai toimintakyvyn heikentymiseen tai vammaisuuteen ja se koskettaa kaikenikäisiä henkilöitä.

Lohjan keskustassa sijaitsee Hiiden omaishoitajien yhdistyksen toimitila, joka on nimetty OmaisOhjaamoksi. Se on tämän vuoden aikana mahdollistanut jo 850 kävijälle osallisuutta ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Tällaiselle toiminnalle on siis selkeästi tarvetta.

Marjut Frantsi-Lankia, aluevaltuutettu, aluehallituksen jäsen, toteaa vierailuajankohdan olevan täydellinen. Poliittiset ryhmät käyvät parhaillaan keskusteluja palvelustrategiasta.
Keskustaryhmän mielestä omaishoidosta on tehtävä kirjauksia palvelustrategiaan.

Omaishoitoyhdistys toteaa omassa esityksessään, että omaishoitoon investoimalla voitaisiin siirtää ja vähentää raskaan hoivan tarvetta. Tämä voisi osaltaan olla ratkaisemassa hoitajapulaa. Tarvitaan siis omaishoitoystävällisiä päätöksiä ja panostusta omaishoidon tukeen ja palveluihin.

Lohjalla on jo vuosia toiminut omaishoidon neuvottelukunta, joka on edistänyt asiakaslähtöisyyttä ja omaisyhteistyötä. Toiminnan avulla on lisätty omaishoitoperheiden jaksamista ja hyvinvointia. Hyvinvointialueiden aloittamisen myötä monissa paikoissa kolmannen sektorin asema on jäänyt usein epäselväksi. Länsi-Uudellamaalla keskustan ryhmä on tehnyt omaishoidon neuvottelukunnan perustamisesta valtuustoaloitteen.
Valtuustoaloite esittää, että neuvottelukuntaan kuuluisi virkamiehistöä, aluevaltuutettuja, omaishoidosta vastaavan lautakunnan jäseniä sekä edustus omaishoitoyhdistyksistä. Yksi tavoite olisi parantaa omaishoitajien asemaa mutta myös yhtenäistää käytäntöjä, jotta palvelut vastaavat paremmin perheiden erilaisiin tilanteisiin.

Vierailut ovat saaneet erittäin hyvän vastaanoton, ne ovat antaneet valtuutetuille paljon perspektiiviä ja siksi niitä jatketaan vielä syksyn mittaan.

Lue seuraavaksi

Varautuminen on jokaisen asia
Pari viikkoa sitten monet meistä heräsivät droonista kertovaan vaaratiedotteeseen. Osa sai viestin sosiaalisesta mediasta, osa vasta työ- tai opiskelupaikkaan päästyään. Koko Suomi kuhisi siitä, miten tilanne olisi tosiasiassa pitänyt hoitaa. Tämä oli varautumisen näkökulmasta parasta, mitä maan, kuntien kuin yksilöiden ja yhteisöjenkin kannalta saattoi tapahtua.
9.6.2026 / Länsi-Uusimaa
Valtuustot tarvitaan ja vaalit
Hyvinvointialueiden vaalit ovat jääneet äänestäjille hieman vieraiksi. Ensimmäisissä vaaleissa vuonna 2022 äänestysprosentti oli 47,5. Viime vuonna vaalit järjestettiin yhdessä kuntavaalien kanssa, mutta niissäkin vain 51,7 prosenttia ääni oikeutetuista jätti uurnaan aluevaalien kupongin. Jotkut poliitikot ovat jo ehdottaneet aluevaalien perumista alhaisen äänestysaktiivisuuden ja hyvinvointialueiden rajatun vallan vuoksi.
8.6.2026 / Uutiset
Hyvinvointi rakentuu arjen varmuudesta ja toimivasta yhteistyöstä
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjesti HYTE-seminaarin, joka kokosi yhteen laajan joukon hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen parissa toimivia asiantuntijoita. Seminaariin oli kutsuttu tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsenet, kuntien HYTE-asioista vastaavia luottamushenkilöitä sekä viranhaltijoita. Päivä tarjosi paljon ajateltavaa ja myös aihetta kriittiselle pohdinnalle.
4.6.2026 / Länsi-Uusimaa
EtusivuLänsi-UusimaaLänsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä vieraili omaishoitajien tiloissa