Matti Korkiakoski Uudenmaan Keskustan puheenjohtajaksi

Nurmijärveläinen alue- ja kunnanvaltuutettu Matti Korkiakoski on valittu Uudenmaan Keskustan uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2026. Yrittäjänä työskentelevä Korkiakoski luotsaa myös Keskustan Keski-Uudenmaan aluevaltuustoryhmää ja toimii aluehallituksen jäsenenä.

Puheenjohtajan valinnasta käytiin vaali. Korkiakosken lisäksi piirin puheenjohtajaksi olivat ehdolla Keskustan kasvuryhmän ja Vantaan valtuustoryhmän puheenjohtaja Petri Roininen sekä istuva varapuheenjohtaja  Maritta Wasström. Piiriä neljä vuotta johtanut Tuomo Suihkonen ei tavoitellut enää jatkokautta.

Ratkaisu syntyi toisella kierroksella. Ensimmäisellä kierroksella yksikään ehdokas ei ylittänyt 50 prosentin rajaa. Toisen kierroksen ääniosuus oli Korkiakoski 41 – Roininen 37.

” Tämä ei ollut kilpailu toisiamme vastaan, vaan yhdessä tehty matka vahvemman Uudenmaan Keskustan puolesta. Nyt riisutaan tarrat rinnasta ja ryhdytään yhteiseen työhön — koko piiri, yhtenä joukkueena, Korkiakoski sanoo.

Piirin varapuheenjohtajiksi valittiin jatkamaan Heidi Mannelin Espoosta ja Maritta Wasström Siuntiosta.

Lisäksi piirihallitukseen valittiin 16 muuta jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Uuden puheenjohtajiston ja piirihallituksen toimikausi alkaa vuoden alusta.

Valinnat tehtiin Keskustan Uudenmaan piirin syyskokouksessa Vihdin seurakuntatalolla lauantaina 8.11.

Piirihallituksen jäsen – henkilökohtainen varajäsen

Salme Nepponen, Tuusula – Pentti Mattila, Tuusula
Sinikka Ekonen, Mäntsälä – Marja Teppinen, Mäntsälä
Henrik Olin, Vihti – Susanna Tiirikainen, Vihti
Jussi Vähäkangas, Vantaa – Georgiana Forsang, Vantaa
Hannu Rantapää, Siuntio – Jukka Lönnqvist, Lohja
Mikko Venäläinen, Porvoo – Eija Quinlan, Porvoo
Jarmo Siivari Kirkkonummi – Liisa Jääskeläinen, Lohja
Tommi Virtanen, Espoo – Outi Saarelainen, Espoo
Kimmo Nikkonen, Lohja – Kirsi Ferin, Lohja
Jaana Siitari, Sipoo – Monika Hämäläinen, Sipoo
Raija Kallioinen, Kerava – Salla Silen, Kerava
Fanny Storgårds, Lapinjärvi – Lenni Pulkkinen, Vihti
Pia Vetri, Inkoo – Aili Pesonen, Espoo
Satu Salmi, Hyvinkää – Marja-Leena Laine, Hyvinkää
Anna-Liisa Lyytinen, Nurmijärvi – Valtteri Hartikainen, Nurmijärvi
Jukka Penttilä, Loviisa – Lenita Niemelä, Loviisa

 

Lisätietoja:

Tuomo Suihkonen, 0403183303
Puheenjohtaja

Matti Korkiakoski, 0452666362
Puheenjohtaja 2026 ->

Lue seuraavaksi

Erityistä tukea tarvitseva lapsi ei saa jäädä palvelujen väliin
Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan aluehallituksen vastausta aluevaltuutettu Lotta Paakkunaisen kysymykseen erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Paakkunainen piti vastausta puutteellisena ja esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jotta valtuusto saisi riittävät tiedot muutoksen vaikutuksista lasten palveluihin, perheiden arkeen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Palautusesitys ei kuitenkaan saanut aluevaltuuston enemmistön tukea.
25.6.2026 / Länsi-Uusimaa
VAKEn talous kääntyi – nyt on aika vahvistaa palveluja
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan vuoden 2025 tilinpäätöstä sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Keskustan valtuustoryhmän mukaan onnistunut talouskäänne antaa vahvan perustan seuraavalle vaiheelle: palvelujen saatavuuden parantamiselle, henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiselle ja asukkaiden luottamuksen rakentamiselle.
25.6.2026 / Uutiset
Vaikea vuosi, mutta paljon myös onnistumisia
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vuosi 2025 oli taloudellisesti vaikea. Alijäämä kasvoi ennakoitua suuremmaksi ja alue joutui arviointimenettelyyn. Samalla arviointikertomus ja tilinpäätös osoittavat, että palvelut toimivat pääosin hyvin, hoidon jatkuvuudessa ja digipalveluissa edistyttiin sekä toimintakulujen kasvu saatiin pidettyä poikkeuksellisen maltillisena. Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman korosti kesäkuun aluevaltuuston ryhmäpuheenvuorossaan, että tulevien vuosien suurin haaste on yhdistää talouden tasapainottaminen toimiviin palveluihin ja vahvaan perusterveydenhuoltoon.
24.6.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuUutisetMatti Korkiakoski Uudenmaan Keskustan puheenjohtajaksi