Lapsissa tulevaisuus, vanhuksille arvokas vanhuus

Olen ensimmäisellä kaudellani aluevaltuustossa ja huomannut organisaation olevan ison, raskaan ja rahaa vievän. Talouden tasapainottamistoimista huolimatta tämäkin vuosi painuu miinukselle, vaikka hoitajamitoitukset on viety äärimmilleen, jopa lakisääteistä tasoa hipoen. Toimipisteitä on suljettu ja yhdistetty. Valitettavasti heikennyksiä joudutaan tekemään jatkuvasti.

Hallintoa ei ole hirveästi sorvattu, koordinaattori johtotaso jota mm. Vantaa–Keravalla ei ole, vaatisi tarkastelua, voitaisiinko luopua?

Vanhusten hoitokotiin pääsy on enemmän kuin huonoa. Tämän päivän uusi normaali on odottaa, antaa ajan kulua, kunnes tapahtuu kaatumisia ja muita katastrofeja. Sen jälkeen hoitokodin ovet aukeavat ja asiakas on jo liikuntakyvytön.

”Väestö vanhenee, kulut kasvavat eli rahoituksen pitää myös nousta,
jotta pystymme säilyttämään edes nykyisen hoitotason.”

Rahoitus tulee valtiolta. Nyt on toimintaa jouduttu karsimaan, jopa huonommaksi verrattuna aikaan ennen Keusotea. Väestö vanhenee, kulut kasvavateli rahoituksen pitää myös nousta, jotta pystymme säilyttämään edes nykyisen hoitotason. Ja sen on valtio vanhuksille velkaa. Heidän työnsä hedelmiä koko hyvinvointivaltio on.

Jyrki Kosonen
aluevaltuutettu
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue, Mäntsälä

Nostamme viikoittain esiin Keskustan Uudenmaan aluevaltuutettujen ja -varavaltuutettujen näkemyksiä oman alueensa hyvinvointialueiden ajankohtaisista ja merkittävistä kysymyksistä. Kirjoitukset on julkaistu Länsiapila-lehdessä (Länsi-Uusimaa), Keula-lehdessä (Keski-Uusimaa) sekä Itä-Uudenmaan Uutiset -lehdessä (Itä-Uusimaa).

Mikäli haluat oman lehden, olethan yhteydessä kunkin alueen Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtajaan: Marjut Frantsi-Lankia (Länsi-Uusimaa), Matti Korkiakoski (Keski-Uusimaa), Kristian Forsman (Itä-Uusimaa).

Lue seuraavaksi

Erityistä tukea tarvitseva lapsi ei saa jäädä palvelujen väliin
Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan aluehallituksen vastausta aluevaltuutettu Lotta Paakkunaisen kysymykseen erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Paakkunainen piti vastausta puutteellisena ja esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jotta valtuusto saisi riittävät tiedot muutoksen vaikutuksista lasten palveluihin, perheiden arkeen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Palautusesitys ei kuitenkaan saanut aluevaltuuston enemmistön tukea.
25.6.2026 / Länsi-Uusimaa
VAKEn talous kääntyi – nyt on aika vahvistaa palveluja
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan vuoden 2025 tilinpäätöstä sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Keskustan valtuustoryhmän mukaan onnistunut talouskäänne antaa vahvan perustan seuraavalle vaiheelle: palvelujen saatavuuden parantamiselle, henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiselle ja asukkaiden luottamuksen rakentamiselle.
25.6.2026 / Uutiset
Vaikea vuosi, mutta paljon myös onnistumisia
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vuosi 2025 oli taloudellisesti vaikea. Alijäämä kasvoi ennakoitua suuremmaksi ja alue joutui arviointimenettelyyn. Samalla arviointikertomus ja tilinpäätös osoittavat, että palvelut toimivat pääosin hyvin, hoidon jatkuvuudessa ja digipalveluissa edistyttiin sekä toimintakulujen kasvu saatiin pidettyä poikkeuksellisen maltillisena. Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman korosti kesäkuun aluevaltuuston ryhmäpuheenvuorossaan, että tulevien vuosien suurin haaste on yhdistää talouden tasapainottaminen toimiviin palveluihin ja vahvaan perusterveydenhuoltoon.
24.6.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuKeski-UusimaaLapsissa tulevaisuus, vanhuksille arvokas vanhuus