Kiirettä vain Porvoossa?

Aluevaltuusto käsitteli Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluverkko-suunnitelmaa 10.12.2024. Viranhaltijoiden esitys oli, että virka-aikainen päivystys järjestetään keskitetysti. Koska keskittäminen heikentää terveyspalveluiden tavoitettavuutta ja potilasturvallisuutta, esitin ennen kokousta esityksen poistamista palveluverkkosuunnitelmasta. Näin tapahtuikin ja aluevaltuusto päätti poistaa virka-aikaisen päivystyksen palveluverkkosuunnitelmasta äänin 57–2.

”Kysyin viranhaltijaesittelijältä, mitä kiirevastaanotto tarkoittaa. Sain jälleen kuulla, että se tarkoittaa vain ambulanssia tarvitsevia potilaita.”

Virka-aikaisen päivystyksen eli ns. kiirevastaanoton keskittäminen on tämän jälkeen ollut toistuvasti esillä hyvinvointialueella. Mitä sitten on kiirevastaan-otto? Kysyin tätä muilta aluevaltuutetuilta ja sain kuulla keskenään hyvin erilaisia ja epämääräisiä määritelmiä. Minua on rauhoiteltu kertoen, että kyseessä on vain ambulanssia tarvitsevien potilaiden vastaanotto. Se ei pidä paikkansa.

Kiireellisellä hoidolla tarkoitetaan äkillisen sairastumisen, vamman, pitkä-aikaissairauden vaikeutumisen tai toimintakyvyn alenemisen edellyttämää välitöntä arviota ja hoitoa, jota ei voida siirtää ilman sairauden pahenemista tai vamman vaikeutumista (Terveydenhuoltolaki 50 §).

Työskentelen itse kiirevastaanotolla ja tiedän sen pitävän sisällään mm. äkillisesti alkaneet virtsatieoireet, kuumeiset infektiot, korvakivut, silmän eri oireet (kipu, näköhäiriö yms.), murtumaepäilyt ja tapaturmaisesti syntyneet ommeltavat haavat vain muutamia mainitakseni.

Kiirevastaanoton keskeinen tehtävä on myös arvioida hoidon tarpeen kiireellisyyttä, jonka takia sinne ohjautuu mm. omatoimisesti terveys-asemalle hakeutuvat rintakipuiset, äkillisestä hengenahdistuksesta kärsivät ja pahimmillaan äkillisesti kuolemaan johtavaa sairautta sairastavat ihmiset.

Palveluiden järjestäminen-lautakunta käsitteli 3.3.2026 käyttösuunnitelmaa, jossa mainitaan yhdeksi Itä-Uudenmaan keskeiseksi tavoitteeksi v. 2026 ”kiirevastaanottojen keskittäminen vuoden aikana Porvoon sosiaali- ja terveysasemalle”. Kysyin viranhaltijaesittelijältä, mitä kiirevastaanotto tarkoittaa. Sain jälleen kuulla, että se tarkoittaa vain ambulanssia tarvitsevia potilaita. Se ei edelleenkään pidä paikkansa.

Toin lautakunnan käsittelyn yhteydessä voimakkaasti esille huoleni siitä, että alueen asukkaiden potilasturvallisuus heikkenee esityksen toteutuessa. Mainitsin, että esitetyissä materiaaleissa ei ole millään tavoin määritelty, että keskittäminen kohdistuu ainoastaan ambulanssia tarvitseviin potilaisiin. Esitin, että kiirevastaanottojen keskittäminen poistetaan käyttösuunnitelmasta kokonaan, jotta jatkossakin alueen asukkaat voivat asioida omilla terveysasemillaan. En saanut lautakunnassa keneltäkään muulta jäseneltä kannatusta esitykselleni.

Jokaisen terveydenhuoltoalan henkilön peruskoulutukseen sisältyy akuutti-potilaan arviointi, tutkimus sekä hoito ja tämä on toteutettavissa jokaisella terveysasemalla. On selvää, että osa alueen asiakkaista hakeutuu edelleen kiireellisen hoidon tarpeen ilmaantuessa lähimmälle terveysasemalle ja ilman riittävää kokemusta ja jatkuvaa akuuttipotilaan arviointia ja hoitoa, henkilökunnalta ei löydy osaamista hoitaa ko. potilasryhmää.

Esitetyn ja nyt hyväksytyn tavoitteen mukaisesti Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen asukkaat voivat asioida jatkossa omalla terveysase-mallaan ainoastaan etukäteen varatun ajanvarauksen turvin. Kaikissa muissa asioissa on jatkossa matkustettava Porvoon terveysasemalle.

Markus Pietikäinen
aluevaltuutettu
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue, Sipoo

Kirjoitus on julkaistu 1.4.2026 Loviisan sanomissa.

Lehden toimitus on ottanut aiheen tarkempaan tarkasteluun kirjoituksen jälkeen, joka on johtanut tähän artikkeliin

Lue seuraavaksi

Onko sote-autosta Pukkilan ja Myrskylän palvelujen pelastajaksi?
Itä-Uudenmaan aluevaltuusto päätti viime vuoden lopulla lopettaa Myrskylän, Pukkilan ja Lapinjärven kiertävät sote-palvelut, joita oli toteutettu muutaman kerran viikossa kunnilta vuokratuissa tiloissa. Vastustimme päätöstä. Sitä pehmennettiin lopulta linjaamalla, että tilalle tulee liikkuva sote-auto korvaamaan lakkautettavat palvelut.
1.4.2026 / Itä-Uusimaa
Päihdeilmiö vaatii tekoja – Keravalla haettiin ratkaisuja yhdessä
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuustoryhmän järjestämä keskustelutilaisuus Keravalla 24.3.2026, toi yhteen asiantuntijoita, päättäjiä ja alueen asukkaita käsittelemään päihteisiin liittyviä ilmiöitä ja niiden vaikutuksia arkeen. Illan aikana tarkasteltiin sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmia – miten päihteet näkyvät ihmisten elämässä, palveluissa ja turvallisuuden kokemuksessa.
30.3.2026 / Itä-Uusimaa
Vierailu Näsin terveyskeskuksessa toi esiin toiminnan vahvuudet ja tilahaasteet
Keskustan Itä-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä tutustui Näsin terveysaseman arkeen Porvoossa. Vierailu toi esiin toiminnan vahvuudet – mutta myös tilojen riittämättömyyden, joka haastaa palveluiden kehittämistä ja henkilöstön työskentelyä.
27.3.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuItä-UusimaaKiirettä vain Porvoossa?