Lähiluonto ja saaristo Porvoon talousarviossa

Porvoolle merkittävää osa identiteettiä ja elinvoimaa ovat Itämeri ja saaristo.

Olemme myös lukuisten järvien ja kolmen joen kaupunki. Porvoon kaupunginvaltuusto päätti ensi vuoden talousarviosta marraskuussa. Sanoisin, että Porvoolla on nyt ensimmäistä kertaa talousarviossa mukana monipuolisesti oma lähiluonto, josta pitää ja saa olla ylpeä.

Poliittisen käsittelyn myötä talousarviossa saaristo merkitys sai sille kuuluvan arvonsa. Jätin viime keväänä Jere Riikosen (kd) kanssa valtuustoaloitteen saaristoneuvoston perustamisesta ja aloite on nyt osa talousarviota. Vuoden 2026 aikana Porvooseen perustetaan Saaristoneuvosto.

Saaristoneuvoston tehtävänä on vahvistaa saaristoalueiden elinvoimaisuutta, asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia sekä saariston huomioimista kaupungin päätöksenteossa.

”Hulevesikuormitus lisääntyy rankkasateiden ja talvisateiden lisääntymisen myötä.”

Aloite sai jo viime keväänä vahvan tuen saariston asukkailta muun muassa Pellingistä ja Emäsalosta.

Talousarviossa todetaan nyt myös seuraava: Porvoon saaristo ja Itämeri ovat keskeinen osa kaupungin vetovoimaa. Nostetaan saaristoa ja Itämerta esille ja hyödynnetään markkinoinnissa sekä tapahtumissa. Visit Porvoo ja markkinointipalvelut tähtäävät siihen, että matkailuun ja tapahtumiin sijoitetut panostukset palautuvat paikallistalouteen ja vahvistavat Porvoon, sekä sen saariston tunnettuutta, elinvoimaa ja vetovoimaa.

Ilmastonmuutokseen sopeutumisessa on Porvoossa kuten muissakin Suomen kunnissa paljon tekemistä. Kun rakennamme uutta ja lisäämme asfalttipintaa, niin se edellyttää myös suunnittelemaan kuinka kasvava hulevesien määrä ei heikennä lähivesien ja vesiluonnon tilaa esimerkiksi Porvoonojoessa, Veckjärvessä ja Itämeressä.

Hulevesikuormitus lisääntyy rankkasateiden ja talvisateiden lisääntymisen myötä. Kirjauksena talousarviossa on seuraavaa: “Selvitetään kaupungin hulevesien sisältämää ravinne- ja kiintoainekuormitusta. Selvitetään Porvoonjoen alaosan pohjanläheisen veden happitilannetta ja happikadon syitä. “

Osallistumme myös valtakunnalliseen ACWA LIFE -vesiensuojeluhankkeeseen. jossa Porvoon joen valuma-alue on yksi kohteista.

Metsiensuojelun osalta talousarvioon saatiin kirjaus Porvoonkorvesta. Porvoonkorpi on laajin yhtenäinen metsäalue, missä kaupunki omistaa metsää. Porvoonkorven suojelun eteen ovat Porvoon seudun lintuyhdistys ja Itä-Uudenmaan luonnon- ja ympäristönsuojeluyhdistys tehneet paljon töitä. Porvoonkorven säilyttäminen yhtenäisenä metsäalueena tukee kaupunginvaltuuston vuonna 2019 tekemää päätöstä suojella vähintään 17 prosenttia kaupungin omistamista metsistä.

Outi Lankia
aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen
Keskustan Itä-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä

Kirjoitus on julkaistu 2.12.2025 Uusimaa.fi -mediassa

Lue seuraavaksi

Kun arvostus katoaa, horjuu myös hyvinvointivaltion perusta
Tutkija Laura Kihlströmin havainnot arvottomuuden kokemuksista eivät ole irrallinen ilmiö. Tuomas Vanhanen on aiemmissa kirjoituksissaan korostanut, että luottamus hyvinvointivaltioon rakentuu arjen palvelukohtaamisissa – siinä, kokeeko ihminen tulevansa kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi. Kun palvelukokemus heikkenee, kyse ei ole vain yksittäisestä käynnistä terveysasemalla, vaan laajemmin ihmisen suhteesta yhteiskuntaan ja sen oikeudenmukaisuuteen.
26.2.2026 / Uutiset
Rohkeasti uudistuen, perinteistä luopumatta
Uskomatonta, mutta nauloilla kavioon kiinnitettävä hevosenkenkä keksittiin jo noin 400 jKr. Rautainen kenkä kiinnitettiin rautanauloilla kavion kannatinreunaan – ja tälle innovaatiolle ei ole vieläkään löytynyt todellista korvaajaa. 1600 vuotta vanha keksintö on edelleen käytössä. Uusi teknologia ei ole pystynyt päihittämään tätä vanhaa osaamista. Ei pyörääkään voi keksiä uudelleen ja yhteiskunnan pyörän pysäyttämisestä on kaiketi turha haaveilla. Yhteiskunta kehittyy, niin sen kuuluu olla. Jotkin asiat säilyvät pidempään, mutta muutos on osa elämää.
25.2.2026 / Itä-Uusimaa
Uusi kausi, yhteinen suunta – tavoitteet Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen uusi valtuustokausi käynnistyy tilanteessa, jossa talouden paineet kasvavat samaan aikaan, kun asukkaat odottavat sujuvia ja saavutettavia palveluja arkeensa. Keskustan Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä lähtee kauteen vahvistuneena: ryhmä sai viime vaaleissa lisäpaikan, ja tiedonkulku aluehallituksen ja valtuustoryhmän välillä on aiempaa parempaa.
24.2.2026 / Länsi-Uusimaa
EtusivuItä-UusimaaLähiluonto ja saaristo Porvoon talousarviossa