Onko sote-autosta Pukkilan ja Myrskylän palvelujen pelastajaksi?

Itä-Uudenmaan aluevaltuusto päätti viime vuoden lopulla lopettaa Myrskylän, Pukkilan ja Lapinjärven kiertävät sote-palvelut, joita oli toteutettu muutaman kerran viikossa kunnilta vuokratuissa tiloissa. Vastustimme päätöstä. Sitä pehmennettiin lopulta linjaamalla, että tilalle tulee liikkuva sote-auto korvaamaan lakkautettavat palvelut.

Jotta näin myös käy, on sote-auton palveluvalikoiman oltava riittävän laaja.

Itä-Uudenmaan aluehallitus sai helmikuussa laajan sote-autoselvityksen. Selvitys, joka löytyy myös alueen verkkosivuilta, listaa useita sairaanhoitajan toimenpiteitä, joita voidaan toteuttaa liikkuvassa yksikössä: rokotukset, ompeleiden poistot, säännöllinen haavanhoito ja pienet sidokset, injektiot, pitkäaikaissairauksien seurantakäynnit sekä lääkityksen tarkistus ja ohjaus. Nämä eivät ole vähäisiä palveluita pienille kunnille, joissa etäisyydet sote-asemille ovat pitkät.

Selvitys antaa tarpeettoman synkän kuvan eri puolilla Suomea tehdyistä aiemmista sote-autokokeiluista. Käyttäjäpalaute liikkuvista palveluista on ollut monin paikoin erittäin myönteistä.

Sote-auton tulee mielestämme kiertää kunnissa säännöllisellä aikataululla, ja asiakasystävällisintä olisi, että sairaanhoitajan vastaanotolle voisi tulla ilman ajanvarausta. Lisäksi autossa pitää tarjota muutakin kuin hoitajapalveluita: esimerkiksi neuvolapalveluita, ikäihmisten yleistä palveluohjausta ja ennaltaehkäiseviä tarkistuksia, jopa rokotuksia. Esteettömyys ja sisätiloissa tapahtuva odottaminen tulee suunnitella osaksi pysähdyspaikkoja.

Varalla olevan ambulanssin hyödyntäminen sote-autona voi periaatteessa olla toimiva ratkaisu (tätä on ehdottanut Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen johtaja Max Lönnqvist), mutta todellista arvoa erikoisvarustellulla autolla on vasta silloin, kun siellä voidaan tehdä hoitotoimenpiteitä. Kansainväliset esimerkit osoittavat, että ambulanssipohjaiset mobiiliklinikat voivat olla joustavia ja monipuolisesti varusteltuja palveluyksiköitä.

Sote-auton suunnittelussa on lähdettävä liikkeelle puhtaalta pöydältä, ei vanhoista ja osin puutteellisesti resursoiduista malleista. Toimimattoman tai liian suppean palvelun toteuttaminen johtaa siihen, ettei palvelulle löydy käyttäjiä ja se lakkautetaan kannattamattomana. Palveluvalikoiman suunnitteluun tulee osallistaa myös kuntalaisia.

Jos myöhemmin käy ilmi, että sote-auton palvelut jäävät tyngiksi, on aluevaltuuston tehtävä uusi päätös ja palautettava kiertävät palvelut Myrskylään, Pukkilaan ja Lapinjärvelle.

Outi Lankia, aluehallituksen jäsen, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue, Porvoo (kesk)
Terhi Tikkala, aluehallituksen varajäsen, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue, Pukkila (kesk)
Kaisa Levälampi, kunnanhallituksen puheenjohtaja, Pukkila (kesk)
Kristian Forsman, kunnanhallituksen puheenjohtaja, Myrskylä ja tarkastuslautakunnan jäsen, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue (kesk)

Terhi Tikkala
aluevaltuutettu
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue, Pukkila

Kirjoitus on julkaistu Orimattilan sanomissa 24.3.2026

Lue seuraavaksi

Kiirettä vain Porvoossa?
Aluevaltuusto käsitteli Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluverkkosuunnitelmaa 10.12.2024. Viranhaltijoiden esitys oli, että virka-aikainen päivystys järjestetään keskitetysti. Koska keskittäminen heikentää terveyspalveluiden tavoitettavuutta ja potilasturvallisuutta, esitin ennen kokousta esityksen poistamista palveluverkkosuunnitelmasta. Näin tapahtuikin ja aluevaltuusto päätti poistaa virka-aikaisen päivystyksen palveluverkkosuunnitelmasta äänin 57–2.
2.4.2026 / Itä-Uusimaa
Päihdeilmiö vaatii tekoja – Keravalla haettiin ratkaisuja yhdessä
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuustoryhmän järjestämä keskustelutilaisuus Keravalla 24.3.2026, toi yhteen asiantuntijoita, päättäjiä ja alueen asukkaita käsittelemään päihteisiin liittyviä ilmiöitä ja niiden vaikutuksia arkeen. Illan aikana tarkasteltiin sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmia – miten päihteet näkyvät ihmisten elämässä, palveluissa ja turvallisuuden kokemuksessa.
30.3.2026 / Itä-Uusimaa
Vierailu Näsin terveyskeskuksessa toi esiin toiminnan vahvuudet ja tilahaasteet
Keskustan Itä-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä tutustui Näsin terveysaseman arkeen Porvoossa. Vierailu toi esiin toiminnan vahvuudet – mutta myös tilojen riittämättömyyden, joka haastaa palveluiden kehittämistä ja henkilöstön työskentelyä.
27.3.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuItä-UusimaaOnko sote-autosta Pukkilan ja Myrskylän palvelujen pelastajaksi?