Keskustan ryhmä aktiivinen Keski-Uudenmaan aluevaltuustossa

Anna-Liisa Lyytinen esittelemässä valmistelemaansa 24/7 digitaalinen palvelukeskus -aloitetta

Jaakko Haapamäki kertoo tekemästään Sote -yhteishankintayhtiön perustamisesta

Eilisessä Tuusulan Gustavelundissa järjestetyssä aluevaltuuston kokouksessa Keskustan ryhmä toimi aktiivisesti. Kokouksessa kuultiin hyvinvointialueen johtajan näkemys vuodenvaihteen siirtymän onnistumisesta sekä henkilöstöjohtajan tilannekatsaus.

Uusi hyvinvointialue johtaja Mikko Komulainen on ulosanniltaan selkeä ja hänen puheitaan on helppo kuunnella.
Komulainen kertoi, että siirtymä hyvinvointialueelle (1.1.2023) on sujunut pääsääntöisesti hyvin.
Keusoten alueella on 200 000 asukasta. Valtakunnallisessa vertailussa Uudellamaalla on keskimääräistä enemmän hyvinvoivaa ja nuorta väestöä, työllisyysaste on korkea, nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys keskimääräistä pienempää. Sairastavuus on keskimääräistä vähäisempää. Alueen palvelutarve on valtakunnallisesti tarkasteltaessa keskimääräistä pienempi. Terveen hyvinvointialueen merkkejä on paljon.

Toisaalta hyvinvointialueemme kustannukset ovat suhteessa suuremmat kuin laskennallinen rahoitus. Rahoitusmalli ja kriteerit eivät suosi meitä ja alijäämät ovat isoja. Asukaskohtainen rahoitus on valtakunnan kolmanneksi alhaisin, joka aiheuttaa tiettyjä haasteita toiminnan ja talouden yhteensovittamiseen.

Haasteita ja sopeutettavaa riittää, mutta yhdessä ratkaisut löydetään. Tahtotila siihen on kova.
Henkilöstöjohtaja Monica Hostio esitteli työelämän laadun mittarin Keusoten Syke -tuloksia. Saimme kuulla hyviä tuloksia henkilöstön kokemuksista parantuneeseen työelämän laatuun. Tulosta selittää koronatilanteen parantumisen lisäksi mm. pitkäjänteinen kehittämistyö ja henkilöstön osallistaminen, henkilöstön saatavuuden parantuminen, kokemus siitä, että johto arvostaa sekä palkkaratkaisut ja henkilöstöedut ja palkitsemisen kehittäminen. Parannettavaa varmasti on edelleen. Suunta on kuitenkin hyvä ja tulos kertoo, että jotain on tehty nyt jo oikein.

Henkilöstöjohtaja muistutti myös Keusoten hallinnon rakenteesta. Verrattuna moneen muuhun hyvinvointialueeseen, Keusotessa on hyvin kevyt hierarkia ja hallinnon rakenne on kohtuullinen. Hostio vertasi Oma Hämeeseen, jossa on noin 30 hlöä johtajan nimikkeellä – Keusotessa yhdeksän. Ero on iso vaikka käytännössä organisaatiot ovat samankokoisia.

Illan kokouksessa tehtiin kolme valtuustoaloitetta, joista kaksi Keskustalaisten tekemiä.
Keskustalaisten aloitteet olivat:
– 24/7 digitaalinen palvelukeskus Keski-Uudellemaalle
– Sote -yhteishankintayhtiön perustamisselvityksen tekeminen
Molemmat aloitteet saivat kannatusta.

On hienoa olla osa tätä porukkaa.

Lue seuraavaksi

Yhteistyötä, vaikuttamista ja työtä arvot edellä – Keskustan aluevaltuustoryhmät Uudellamaalla
Kulunut syksy on ollut Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmille uuden rakentamisen, tiivistyvän yhteistyön ja vaikuttamistyön aikaa. Aluevaltuustokauden aikana on vahvistettu ryhmien välistä yhteistyötä, lisätty näkyvyyttä viestinnän, markkinoinnin ja tapahtumien kautta sekä tehty pitkäjänteistä, usein jopa näkymätöntä työtä alueiden asukkaiden palvelujen ja hyvinvoinnin puolesta. Keskustan arvot – ihmislähtöisyys, läheisyys ja tasa-arvo – ohjaavat tätä työtä myös tulevaisuuden haasteiden edessä.
22.12.2025 / Itä-Uusimaa
Arvopohjaista vaikuttamista Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella
Olemme haastatelleet kaikkien neljän Uudenmaan hyvinvointialueen Keskustan aluevaltuustoryhmien puheenjohtajat ensimmäisen aluevaltuustokauden jälkeen. Tavoitteena on ollut saada kokonaiskuva siitä, millaisena puheenjohtajat ovat kokeneet uuden aluevaltuustotyön käynnistymisen, ryhmien johtamisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet. Tällä kertaa haastattelun kohde on Itä-Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman.
22.12.2025 / Itä-Uusimaa
Keskustan ryhmäpuheenvuoro, muutosesitykset ja kannatuspuheenvuorot Itä-Uudenmaan aluevaltuustossa 17.12.2025
Itä-Uudenmaan aluevaltuusto kokoontui 17.12.2025 käsittelemään hyvinvointialueen talousarviota ja taloussuunnitelmaa. Kokouksessa Keskustan aluevaltuutetut käyttivät ryhmäpuheenvuoron sekä esittivät muutosesityksiä ja kannatuspuheenvuoroja. Lisäksi Keskustan aluevaltuutetut käyttivät yksittäisiä puheenvuoroja muun muassa palveluverkon, tietojärjestelmien sekä automaation ja tekoälyn investointien näkökulmista. Keskustan Itä-Uudenmaan aluevaltuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron käytti ryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman. Puheenvuoroja käyttivät myös aluevaltuutetut Terhi Tikkala, Markus Pietikäinen, Outi Lankia ja Terhi Tikkanen.
19.12.2025 / Itä-Uusimaa
EtusivuKeski-UusimaaKeskustan ryhmä aktiivinen Keski-Uudenmaan aluevaltuustossa