Säästöjä haettaessa on katsottava ennaltaehkäiseviin toimiin

Huoli lasten ja nuorten riittävästä terveydenhuollosta hyvinvointialueiden säästöpaineiden alla on kova. Tuhat ensimmäistä päivää munasolun hedelmöittymisestä kahden vuoden ikään ovat vaikuttavinta aikaa tulevan terveyden tukemisessa.

Onkin tärkeää, että raskaana olevien, imettävien ja lapsiperheiden tukitarpeet saavat terveydenhuollossa riittävästi ansaitsemaansa huomiota. Näin on mahdollista ehkäistä sairastumisia, muun muassa tyypin 2 diabetekseen, lihavuuteen ja niiden liitännäissairauksiin jo nuoruusvuosina.

Riittävät ja lähipalveluina toteutettavat neuvolapalvelut ja kohtuullisen matkan päässä sijaitseva synnytyssairaala edistävät terveyttä, mutta vähentävät myös äkillistä terveydenhuoltoa edellyttävien tilanteiden kuten matkasynnytysten resurssitarvetta. Lisäksi ne vähentävät pelkoja ja ahdistuneisuutta, mikä puolestaan voi tukea synnytysten määrän kasvua.

Lapsuudessa hyvän hammasterveyden oppiminen on keskeinen osa tulevan terveyden tukemista. Monet pitkäaikaissairaudet ovat tutkimusnäytön mukaan yhteydessä heikkoon hammasterveyteen.

Lähipalveluina toteutettava suun terveydenhuolto tuo turvaa jännittävään hammastarkastukseen, mutta myös säännöllisen tavan käydä palveluissa ja toimia saatujen ohjeiden mukaan.

Kouluikäisten lasten suun terveydenhuolto on osa kouluterveydenhuoltoa, muutoin järjestettävä suun terveydenhuolto ei käytännössä ole toimiva ratkaisu alakouluikäiselle lapselle. Hänen vanhempansa tulisi ottaa töistä vapaata päästäkseen viemään lapsensa terveyden näkökulmasta välttämättömiin palveluihin. Jos osalle vanhemmista tulee silloin palkaton poissaolo töistä, eikö tämä eriarvoista suomalaisperheitä edelleen?

Säästötoimenpiteitä mietittäessä on keskeistä arvioida lyhytnäköisen säästön lisäksi myös sen tuomia pitkäaikaisseurauksia väestön terveydentilaan. Tällöin säästö saattaa osoittautua kustannuksia kerryttäväksi heikentyvän terveydentilan myötä.

”Haettaessa säästöjä on käännettävä katse ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. Vain niiden avulla on mahdollista todella saada säätöjä terveydenhuollon kustannuksiin.”

Monilla potilasryhmillä, niin lapsilla, työikäisillä kuin ikääntyneilläkin, on kasvanut vaara saada sairauteen liittyvä vajaaravitsemustila, jossa elimistö ei saa riittävästi energiaa ja ravintoa tarpeisiinsa nähden. Vajaaravitsemuksella ja jo sen riskillä on merkittäviä vaikutuksia toimintakykyisyyteen, kaatumisriskiin, toipumiseen leikkauksen tai syöpähoitojen jälkeen, haavojen paranemiseen sekä lapsilla kasvuun ja kehitykseen.

Vajaaravitsemuksen seulonta tehdään lyhyellä lomakkeella, joka ohjaa aloittamaan tarvittaessa tehostetun ravitsemushoidon muun muassa ruokaa rikastamalla ja täydennysravintovalmisteilla siten, että energiaa tulee 600 kcal:ia ja proteiinia 12g:aa lisää/ vrk. Tämä maksaa yhteiskunnalle noin 100 euroa, mutta lyhentää potilaan hoitojaksoa yhdellä päivällä.

Osastohoito on kallista. Esimerkiksi sisätautipotilaan hoitopäivän hinta on noin 1 000 euroa, joten tällä saataisiin kutakin seulottua ja hoidettua vajaaravitsemuksen riskipotilasta kohden säästöjä 900 euroa. Puuttumalla aktiivisiesti vajaaravitsemuksen riskiin, voidaan ehkäistä aikuisväestön vajaaravitsemuksen hoidosta kertyvät noin 600 miljoonan euron lisäkustannukset. Tätä olisi hyvä pysähtyä miettimään.

Lotta Paakkunainen

Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettu

Lue seuraavaksi

Yhteistyötä, vaikuttamista ja työtä arvot edellä – Keskustan aluevaltuustoryhmät Uudellamaalla
Kulunut syksy on ollut Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmille uuden rakentamisen, tiivistyvän yhteistyön ja vaikuttamistyön aikaa. Aluevaltuustokauden aikana on vahvistettu ryhmien välistä yhteistyötä, lisätty näkyvyyttä viestinnän, markkinoinnin ja tapahtumien kautta sekä tehty pitkäjänteistä, usein jopa näkymätöntä työtä alueiden asukkaiden palvelujen ja hyvinvoinnin puolesta. Keskustan arvot – ihmislähtöisyys, läheisyys ja tasa-arvo – ohjaavat tätä työtä myös tulevaisuuden haasteiden edessä.
22.12.2025 / Itä-Uusimaa
Arvopohjaista vaikuttamista Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella
Olemme haastatelleet kaikkien neljän Uudenmaan hyvinvointialueen Keskustan aluevaltuustoryhmien puheenjohtajat ensimmäisen aluevaltuustokauden jälkeen. Tavoitteena on ollut saada kokonaiskuva siitä, millaisena puheenjohtajat ovat kokeneet uuden aluevaltuustotyön käynnistymisen, ryhmien johtamisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet. Tällä kertaa haastattelun kohde on Itä-Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman.
22.12.2025 / Itä-Uusimaa
Keskustan ryhmäpuheenvuoro, muutosesitykset ja kannatuspuheenvuorot Itä-Uudenmaan aluevaltuustossa 17.12.2025
Itä-Uudenmaan aluevaltuusto kokoontui 17.12.2025 käsittelemään hyvinvointialueen talousarviota ja taloussuunnitelmaa. Kokouksessa Keskustan aluevaltuutetut käyttivät ryhmäpuheenvuoron sekä esittivät muutosesityksiä ja kannatuspuheenvuoroja. Lisäksi Keskustan aluevaltuutetut käyttivät yksittäisiä puheenvuoroja muun muassa palveluverkon, tietojärjestelmien sekä automaation ja tekoälyn investointien näkökulmista. Keskustan Itä-Uudenmaan aluevaltuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron käytti ryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman. Puheenvuoroja käyttivät myös aluevaltuutetut Terhi Tikkala, Markus Pietikäinen, Outi Lankia ja Terhi Tikkanen.
19.12.2025 / Itä-Uusimaa
EtusivuLänsi-UusimaaSäästöjä haettaessa on katsottava ennaltaehkäiseviin toimiin