Vaikuta palvelujen verkostoon Länsi-Uudellamaalla

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen (LUVN) tulevaisuuden palvelujen verkoston suunnitelma on julkaistu. Kyseessä on virkamiesesitys, joka on nyt huhtikuun ajan lausuntokierroksella. Kunnat, sidosryhmät, alueen asukkaat ja palvelukäyttäjät sekä henkilökunta voivat antaa palautteensa ja kommenttinsa esitettyyn. Toukokuussa alkaa suunnitelman käsittely luottamustoimielimissä ja kesäkuussa aluevaltuusto tekee siitä lopullisen päätöksen.

Virkamiesesityksessä on sekä hyvää että huolta herättävää. Kirkkonummelaisittain hyvää on se, että hyvinvointikeskuksen lisäksi Masalan ja Veikkolan terveysasemat säilyvät tulevaisuudessakin lähiterveysasemina. Mitä lähiterveysasema tarkalleen ottaen on, kirkastunee myöhemmin, mutta käsittääkseni palvelutason pitäisi säilyä pääpiirteissään entisellään. Huolta esityksessä herättää mm. suun terveydenhuollon, mielenterveys- ja päihdepalvelujen, aikuisten sosiaalipalvelujen sekä neuvolapalvelujen keskittäminen isompiin yksiköihin. Mitä se Kirkkonummella tulee tarkoittamaan, ei vielä täysin tästä esityksestä aukene

Suurin huolenaihe on lasten, nuorten ja perheiden palvelujen verkostosta. On totta, että osa palveluista voidaan jatkossa korvata etä- tai digipalveluilla, mutta on myös muistettava, että haavoittuvassa asemassa oleville ja eniten tukea tarvitseville tämä tarkoittaa merkittävää muutosta ja palvelujen etääntymistä. Nykyiset lähineuvolat esitetään osin keskitettäväksi alueen seitsemään perhekeskukseen. Samoin on opiskeluhuollon, lastensuojelun ja kuntoutuspalvelujen kanssa. Esimerkiksi Veikkolan neuvolapalvelut haettaisiin jatkossa Nummelan perhekeskuksesta, jos esitys sellaisenaan toteutuisi.

Neuvola on suomalaisen terveydenhuollon kruununjalokivi. Se tavoittaa käytännössä kaikki lasta odottavat ja lapsiperheet. Neuvola on keskeinen terveyttä ja hyvinvointia edistävä palvelu, joka tarjoaa perheille varhaista tukea matalalla kynnyksellä. Neuvolan on oltava helposti saavutettava, jotta sen tavoitteet voivat parhaalla tavalla toteutua. Neuvola on investointi lapsiin ja perheisiin. Jos tukea tarvitsevat perheet eivät saa helposti riittävää apua pieniin huoliinsa, uhkaavat ne kasautua suuremmiksi ongelmiksi, mikä johtaa väistämättä yhteiskunnan kustannusten kasvuun.

Nyt tarvitaan viisaita päätöksiä ja investointia tulevaan palveluverkosta päätettäessä. Tulevaisuudessakin tarvitaan lähellä olevia varhaisen tuen palveluja heille, jotka eivät pysty moderneja etä- ja digipalveluita hyödyntämään sekä heille, joilla ei ole mahdollisuutta käyttää omaa autoa etääntyvien palvelujen pariin pääsemiseksi.

Keskustelu palvelujen verkoston esityksestä jatkuu kevään ajan. Kuka tahansa voi kommentoida esitystä Otakantaa.fi-palvelussa.

otakantaa.fi

Juuri nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa! Ota kantaa!

Marjut Frantsi-Lankia

Aluevaltuutettu,

Keskustan Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmän pj.

Lue tästä esitysluonnos palvelujen verkoston kehittämisestä:

esitysluonnos

Lue seuraavaksi

Ihminen edellä myös muutoksessa
Uusi Itä-Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmän Itä-Uudenmaan Uutiset -lehti 1/2026 kokoaa ajankohtaiset puheenvuorot arjen turvallisuudesta ja varautumisesta, palvelujen saatavuudesta, talouden tasapainottamisesta, potilaan oikeuksista sekä lähipalvelujen tulevaisuudesta. Yhteinen viesti on selkeä: hyvinvointialueen on oltava läsnä ihmisten arjessa ja erityisesti kun muutoksia suunnitellaan ja tehdään.
15.1.2026 / Itä-Uusimaa
Hyvinvointialueen palvelut tulee rakentaa ihmistä varten
Keski-Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmän Keula-lehti 1/2026 kokoaa yhteen alueen aiheet, jotka liittyvät arjen turvallisuuteen, hoivan laatuun, perheiden palveluihin, yhdenvertaisuuteen sekä päätöksenteon ja talouden vastuulliseen johtamiseen. Yhteinen viesti on selkeä: hyvinvointialuetta on rakennettava ihmistä varten, ei järjestelmän ehdoilla! Ajankohtaisten aiheiden lisäksi lehti tarjoaa lukijalle tärkeää käytännön tietoa, kuten Keskustan aluevaltuustoryhmän ja Keusoten keskeiset yhteystiedot.
14.1.2026 / Itä-Uusimaa
Säästöt lastensuojelun avohuollosta kostautuvat - 100 euron ”säästö” on 100 000 euron lasku
Hyvinvointialueilla tehdään päätöksiä, joissa lastensuojelun avohuollon palveluja lakkautetaan tai sopimuksia päätetään säästösyihin vedoten. Samaan aikaan perheet ja nuoret tarvitsevat apua enemmän kuin koskaan. Tämä yhtälö on mahdoton ja se tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
13.1.2026 / Länsi-Uusimaa
EtusivuLänsi-UusimaaVaikuta palvelujen verkostoon Länsi-Uudellamaalla