Etsimme Uudenmaan Keskustalle toiminnanjohtajaa

Toiminnanjohtaja johtaa piirin operatiivista toimintaa ja kehittää piirin toimintaa yhdessä piirijohdon kanssa. Toiminnanjohtajan vastuulla on johtaa Uudellamaalla keskustan järjestötyötä sekä kampanjatyön jalkauttamista, erityisesti eduskuntavaaleissa. Hän huolehtii piirin vaalitoiminnasta ja tukee piirin ehdokkaita ja yhdistyksiä monipuolisesti eri vaaleissa sekä niiden välillä. Toiminnanjohtaja tukee piirin poliittista työtä sekä johtaa viestintää. Lisäksi hänen vastuullaan on sääntömääräisestä yhdistystoiminnasta huolehtiminen ja talouden suunnittelu. Toiminnanjohtaja on yhdessä piirin puheenjohtajan kanssa tärkein linkki puolueen, jäsenyhdistysten sekä sisarjärjestöjen suuntaan.

Hakijalta edellytämme erityisesti halua oppia ja kehittyä poliittisessa järjestötyössä sekä poliittista ymmärrystä keskustalaisesta arvomaailmasta. Hänellä on jonkin verran näyttöä järjestötyön ja vapaaehtoistoiminnan johtamisen kokemusta. Toiminnanjohtajan odotetaan olevan esiintymistaitoinen ja sosiaalinen, luottamusta herättävä henkilö. Viestinnässä arvostamme nykyaikaisen viestintäkentän osaamista ja sisäisen viestinnän hallintaa. Toiminnanjohtajan tehtävässä tarvitaan vankat itsensä johtamisen taidot, kyky priorisoida työtehtäviä ja sietää painetta. Vastapainoksi saat perheystävällisen ja innostavan työn Suomen suurimmassa vaalipiirissä sekä näköalapaikan poliittiseen kenttään.

Toiminnanjohtajan tehtävä on erinomainen kasvupaikka poliittiselle uralle sekä järjestöjohtamisen osaajaksi. Tarjoamme sopivasti haasteita, merkityksellisiä työtehtäviä ja mahdollisuuden vaikuttaa omaan tehtävään, piirin toimintaan ja ympärillä olevaan yhteiskuntaan. Toiminnanjohtaja on piirin ainoa työntekijä, ja hänen tukenaan on lukuisia vapaaehtoisia piirihallituksesta kunnallisjärjestöihin ja yksittäisiin keskustalaisiin aktiiveihin sekä koko laaja puolueorganisaatio.

Tehtävä sisältää ilta- ja viikonlopputöitä sekä matkustamista Uudellamaalla ja muualla Suomessa. Tehtävä vaatii ajokorttia ja mahdollisuutta oman auton käyttöön. Piiritoimistomme sijaitsee Keravan aseman lähellä, mutta kannustamme myös etätyöhön.

Tarjoamme toiminnanjohtajalle joustavat työajat sekä vakituisen työsuhteen (38h 45min/vko). Palkka on noin 3000-3200 euroa kuukaudessa kokemuksesta riippuen. Lisäksi etuihin kuuluvat lounasetu ja puhelinetu. Työntekijän hyvinvointi on meille tärkeää, siksi toiminnanjohtajalla on myös oikeus käyttää työaikaa yksi tunti viikossa liikuntaan. Työsuhteessa sovelletaan TES:n mukaista koeaikaa.

Pyydämme vapaamuotoista hakemusta, ansioluetteloa ja suosittelijoiden yhteystietoja 26.10.2020 klo 17 mennessä Uudenmaan piirin puheenjohtaja Sonja Hällforsille sähköpostitse otsikolla “Hakemus toiminnanjohtajaksi Etunimi Sukunimi” osoitteeseen [email protected]. Tehtävästä voi tiedustella puheenjohtajalta puhelimitse 15.10.2020 klo 14.30-16 ja 21.10.2020 klo 14.30-16 numerosta 040 767 8805. Ensimmäinen kierros haastatteluja järjestetään 9.-12.11.2020. Toinen kierros järjestetään 18.11.2020 Vantaalla.

 

Lue seuraavaksi

Turvallisuus on myös valoa, vettä ja toimiva netti
Kun puhumme turvallisuudesta, mieleen nousevat helposti poliisi, paloauto ja ambulanssi. Kuitenkin yhtä lailla turvallisuutta on se, että kotona pistorasiasta tulee sähköä, hanasta vettä ja nettiyhteys toimii. Kaikki nämä perustuvat kriittiseen infrastruktuuriin, jonka toimivuus on nykypäivän arjen edellytys. Ilman näitä perusasioita emme me ihmiset enää pärjää, siksi niiden toimivuus on yhtä lailla myös turvallisuuskysymys.
30.1.2026 / Länsi-Uusimaa
Omaishoitajien työnohjaus on arvokas innovaatio ja esimerkki toimivasta kehittämisestä
Minulla oli ilo ja kunnia olla kutsuttuna Hiiden Omaishoitajat ry:n tilaisuuteen, jossa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle luovutettiin Omaishoitoliiton myöntämä tunnustus omaishoitoinnovaatioteosta. Tunnustus myönnettiin omaishoitajien työnohjauksesta, aidosti merkittävästä ja tarpeesta syntyneestä innovaatiosta.
29.1.2026 / Länsi-Uusimaa
Hyvinvointialue arviointimenettelyssä – syyt ja seuraavat askeleet
Kesäkuussa aluevaltuustomme sai yllättävän tiedon: Itä-Uudenmaan hyvinvointialue joutuu valtiovarainministeriön arviointimenettelyyn. Alun perin kriteerien piti täyttyä vasta myöhemmin, mutta kahden ensimmäisen vuoden aikana kertynyt alijäämä – yhteensä 83 miljoonaa euroa – nopeutti tilannetta. Lisäksi vuodelle 2025 budjetoitu ylijäämä oli kesään mennessä kääntynyt alijäämäksi. Nyt loppuvuodesta alijäämä on asukasta kohden laskettuna lähes 1000 euroa, mikä on kolmanneksi eniten Suomessa. Kärkisijoilla ovat Keski-Suomi ja Lappi, jotka ovat myös arviointimenettelyssä.
28.1.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuUutisetEtsimme Uudenmaan Keskustalle toiminnanjohtajaa