Kuulemmeko asukkaiden huolet arjen turvasta ja tulevaisuuden palveluista?

Tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan kokouksessa, maaliskuussa, käsittelimme laajoja kokonaisuuksia: palveluiden digitalisaatiota, Lunnan etenemistä, automaatiota sekä tulevan aluehyvinvointisuunnitelman painopisteitä.

Yhtä tärkeää kuin järjestelmät ja rakenteet on kuitenkin se, mitä asukkaat itse kertovat arjestaan.

Lunna ja digitalisaatio

Lunna-palvelu laajenee vaiheittain vuoden 2026 aikana. Pian siellä näkyvät potilaskertomukset, laboratoriotulokset, reseptit ja ajanvaraukset. Keväällä alkukyselyn oirearvioihin lisätään myös gynekologiset oireet. Asia, jonka nostin vuodenvaihteessa esiin ja joka eteni nopeasti valmisteluun.

Vuonna 2026 itseajanvaraus laajenee (myös rokotuksiin), digiklinikan aukiolo kasvaa ja käyttöön tulee uusia digipolkuja sekä tekoälyä hyödyntäviä ratkaisuja.

Mitä asukkaat kertovat arjestaan?

Voxit 2025 toi vahvan viestin arjen huolista

Voxit-keskusteluun osallistui 458 henkilöä ja ääniä annettiin yli 24 000. Tulokset kertovat paljon siitä, millaisessa tilanteessa moni elää.

Taloudellinen huoli on todellinen

  • 42 % kokee toimeentulonsa heikentyneen.
  • 32 % joutuu tinkimään ruoasta tai lääkkeistä.
  • 29 % luopuu palveluista niiden hinnan vuoksi.

Kun ihmiset joutuvat valitsemaan ruoan, lääkkeiden ja palveluiden välillä, hyvinvointi heikkenee nopeasti ja seuraukset näkyvät myöhemmin raskaampina palvelutarpeina.

Yksinäisyys koskettaa erityisesti ikääntyneitä

Peräti 78 % vastaajista on huolissaan ikääntyneiden yksinäisyydestä.

Yksinäisyys ei ole vain tunne, vaan se on myös terveysriski. Siksi kokouksessa korostettiin yhteisöllisyyden vahvistamista, Olkkari-toiminnan laajentamista, etsivää työtä sekä sukupolvia yhdistäviä toimintamalleja.

Nuorten hyvinvointi puhuttaa

Asukkaat nostivat esiin:

  • Nuorten syrjäytymisen riskin.
  • Mielenterveysongelmat.
  • Älylaitteiden käytön ja unihäiriöt.
  • Lasten ja nuorten ylipainon (62 % huolissaan).

Nämä eivät ole yksittäisiä ilmiöitä, vaan liittyvät laajemmin arjen kuormitukseen ja yhteisöllisyyden heikkenemiseen. Koulujen hyvinvointimallit, matalan kynnyksen järjestötoiminta ja varhainen tuki ovat tässä keskeisiä.

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen riittämättömyys

68 % vastaajista on huolissaan mielenterveys- ja päihdepalvelujen riittämättömyydestä.

Stigman vähentäminen, varhainen tunnistaminen ja hoitoon pääsyn sujuvoittaminen ovat tulevien vuosien tärkeimpiä tehtäviä. Tavoitteena on myös vahvistaa itsehoidon tukea ja nopeaa yhteyttä ammattilaiseen.

Hyvinvointisuunnitelman painopisteet vastaavat huoliin

Vuosien 2027–2030 hyvinvointisuunnitelmassa painottuvat:

  • Mielen hyvinvoinnin vahvistaminen.
  • Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen.
  • Esteettömyys ja saavutettavuus.
  • Terveelliset elintavat.
  • Kulttuurihyvinvointi.
  • Tiedolla johtaminen.

Lisäksi väestöryhmäkohtaiset suunnitelmat varmistavat, että lapset, nuoret, työikäiset, ikääntyneet ja vammaiset huomioidaan omine tarpeineen.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Digitalisaatio ja automaatio voivat helpottaa arkea, mutta ne eivät yksin ratkaise yksinäisyyttä, köyhyyttä tai mielenterveyden kuormitusta.

Siksi päätöksenteossa on tärkeää pitää katse kahdessa suunnassa yhtä aikaa:

  • Rakennetaan tehokkaampia ja sujuvampia palveluita.
  • Vahvistetaan yhteisöllisyyttä.
  • Tuetaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia.

Asukkaiden vastauksista näkyy, että arjen turva, saavutettavat palvelut ja yhteisöllisyys ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan.

Lotta Paakkunainen
aluevaltuutettu
tulevaisuus- ja kehittämislautakunnan jäsen
aluevaltuustoryhmän varapuheenjohtaja
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Lohja

Lue seuraavaksi

Puheenvuoroilla vahvistetaan keskustalaista demokratiaa
Keskustan 120-vuotisjuhlapuoluekokous kokosi viikonloppuna Tampereelle tuhansia keskustalaisia eri puolilta Suomea linjaamaan puolueen tulevaisuutta, käymään laajaa poliittista keskustelua Suomen suunnasta ja valmistautumaan kohti vuoden 2027 eduskuntavaaleja. Kolmipäiväisessä kokouksessa käsiteltiin puolueen ohjelmia sekä tehtiin henkilövalintoja.
10.6.2026 / Itä-Uusimaa
Varautuminen on jokaisen asia
Pari viikkoa sitten monet meistä heräsivät droonista kertovaan vaaratiedotteeseen. Osa sai viestin sosiaalisesta mediasta, osa vasta työ- tai opiskelupaikkaan päästyään. Koko Suomi kuhisi siitä, miten tilanne olisi tosiasiassa pitänyt hoitaa. Tämä oli varautumisen näkökulmasta parasta, mitä maan, kuntien kuin yksilöiden ja yhteisöjenkin kannalta saattoi tapahtua.
9.6.2026 / Länsi-Uusimaa
Valtuustot tarvitaan ja vaalit
Hyvinvointialueiden vaalit ovat jääneet äänestäjille hieman vieraiksi. Ensimmäisissä vaaleissa vuonna 2022 äänestysprosentti oli 47,5. Viime vuonna vaalit järjestettiin yhdessä kuntavaalien kanssa, mutta niissäkin vain 51,7 prosenttia ääni oikeutetuista jätti uurnaan aluevaalien kupongin. Jotkut poliitikot ovat jo ehdottaneet aluevaalien perumista alhaisen äänestysaktiivisuuden ja hyvinvointialueiden rajatun vallan vuoksi.
8.6.2026 / Uutiset
EtusivuLänsi-UusimaaKuulemmeko asukkaiden huolet arjen turvasta ja tulevaisuuden palveluista?