Reijo Tilvis kehottaa pidättäytymään katastrofaalisista lyhyen aikavälin ratkaisuista

Arvoisa puheenjohtaja, Hyvät valtuutetut, Ärade Åhörare

Tämä taloussuunnitelma (vuosille 2025 – 2027) on ollut hankala asia. Se on palautettu virkamiesvalmistelussa toistuvasti uudelleen muokattavaksi, ja sitä on esitelty seminaareissa ja iltakouluissa monta kertaa.

Lopulta on päädytty monien kompromissien yhteen sulauttamiseen. Keskeisten lakienkin osalta olemme kaataneet puumme konkeloon. Voidaan tietysti kysyä, onko lainsäädännön oltava niin kompleksista ja vaativaa, ettei hurskainkaan pysty toimimaan oikein.

Meillä on kaikilla varmaan aihetta epäillä nyt käsiteltävän suunnitelman toteutusmahdollisuuksia. Tavoitammeko nollatuloksen vuonna 2025 ja kykenemmekö tekemään jatkossa 30 M€:n vuosittaiset tuottavuustoimet? Tulopuoleen emme voi paljon vaikuttaa.

Asian hahmottamista ei yhtään helpota hyvinvointialueiden rahoituksen tavaton monimutkaisuus, mihin kuuluu esimerkiksi jälkirahoituksen toteuttamistapa.

Keskustan aluevaltuustoryhmä ei tule esittämään muutosehdotuksia tähän taloussuunnitelmaan.

Valmistelun aikana tietyt asiat ovat puhuttaneet meitä ja sallittakoon esiin nostettaviksi vain pari yksityiskohtaa.

Ensiksikin, lähivuosien talouden supistusvelvollisuudet ovat suorastaan valtavia. Mutta kun näitä katsoo suunnitelmakautta pidemmälle, Keusoten talousahdingon helpottuminen ei näytä aivan mahdottomalta. Siksi kannatamme pidättäytymistä katastrofaalisista lyhyen aikavälin ratkaisuista.

Toiseksi, sinänsä hyvien kehittämishankkeiden lyhyen aikavälin suuret säästövaikutukset ovat koko ajan näyttäneet mahdottomilta. Niiden pitäisi näkyä selvästi toimialojen menojen vähenemisenä, mutta näinhän ei ole.

Henkilöstöä koskevat muutokset tuntuvat olevan erityisen herkkiä asioita. Esimerkiksi työterveyshuoltoa koskevat supistukset ovat herättäneet kritiikkiä myös meidän ryhmässämme.

Tietohallinnon henkilölisäykset lienevät taas kerran välttämättömiä, vaikka juuri oli päätetty lukuisten toimien vähennyksistä tällä alueella. Tästä voisi esittää joitain kriittisiä kysymyksiä.

Keusoten henkilökunta on verrattain nuorta, ja monilla heistä on vakaita pyrkimyksiä edetä ammattiurallaan. Nykyisen ajan hengen mukaisesti läheskään kaikki eivät halua olla Keusoten palkollisia, vaikka työt sinänsä olisivat mieluisia ja mielekkäitä. Siksi kannattaa suhtautua myönteisesti sekä allianssi- että ammatinharjoittajamallien mahdolliseen käyttöönottoon.

Ikäsegmenttien mukaisiin palveluketjuihin perustuva hallintomalli saattaa olla hyvä seuraava kokeilu. Se on jo käynnistynyt, ja henkilökunta on suhtautunut tähän myönteisesti. Kokeilun aikana on syytä selvittää huolella erilaisiin matriisimalleihin liittyvät haavoittuvuudet.

Keskustan valtuustoryhmässä on käyty kriittistä keskustelua suhtautumisesta investointivelkoihin. Otamme heti velkaa, jos vaan saamme siihen luvan. Nämäkin velat on kuitenkin maksettava.

Arvoisat valtuutetut

Tämä vuosi on ollut monelle raskas. Siihen on liittynyt paljon epävarmuutta ja pelkoakin.

Keskustan aluevaltuustoryhmä kiittää hyvinvointialueen koko henkilökuntaa kuluneen vuoden aikana tehdystä työstä ja toivottaa kaikille voimia ja innostuneisuutta tulevallekin vuodelle. Kiitämme myös muita aluevaltuustoryhmiä ja aluevaltuutettuja hyvästä yhteistyöstä rauhaisaa joulunaikaa kaikille toivottaen.

Reijo Tilvis

aluevaltuutettu, aluehallituksen jäsen

Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja

 

Lue seuraavaksi

Hyvinvointialueen palvelut tulee rakentaa ihmistä varten
Keski-Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmän Keula-lehti 1/2025 kokoaa yhteen alueen aiheet, jotka liittyvät arjen turvallisuuteen, hoivan laatuun, perheiden palveluihin, yhdenvertaisuuteen sekä päätöksenteon ja talouden vastuulliseen johtamiseen. Yhteinen viesti on selkeä: hyvinvointialuetta on rakennettava ihmistä varten, ei järjestelmän ehdoilla! Ajankohtaisten aiheiden lisäksi lehti tarjoaa lukijalle tärkeää käytännön tietoa, kuten Keskustan aluevaltuustoryhmän ja Keusoten keskeiset yhteystiedot.
14.1.2026 / Itä-Uusimaa
Säästöt lastensuojelun avohuollosta kostautuvat - 100 euron ”säästö” on 100 000 euron lasku
Hyvinvointialueilla tehdään päätöksiä, joissa lastensuojelun avohuollon palveluja lakkautetaan tai sopimuksia päätetään säästösyihin vedoten. Samaan aikaan perheet ja nuoret tarvitsevat apua enemmän kuin koskaan. Tämä yhtälö on mahdoton ja se tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
13.1.2026 / Länsi-Uusimaa
Yhteistyö ja luottamus ovat kokonaisturvallisuuden kulmakivet
Elämme ajassa, jossa turvallisuutta ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Kun maailmalla tuulee, täytyy pitää oma paketti kunnossa. Lääkäriin pitää päästä ja ambulanssi pitää saada nopeasti, kun tarve on. Taloudesta täytyy pitää huolta, jotta voimme turvata toimivat palvelut myös tuleville sukupolville. Kokonaisturvallisuus ei ole vain kovaa turvallisuutta. Se ei tarkoita vain puolustusvoimia tai rautaa. Se on sitä, että me kaikki teemme yhteistyötä. Se ei ole pelkkää varautumista pahimpaan, vaan jatkuvaa huolenpitoa, yhteistyötä ja yhteisvastuuta.
12.1.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuKeski-UusimaaReijo Tilvis kehottaa pidättäytymään katastrofaalisista lyhyen aikavälin ratkaisuista