Sonja Hällforsin puhe puoluevaltuustossa 24.4.2021

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät keskustalaiset,

Keskusta on paljon vartijana.

Seuraavat vuodet muovaavat Suomea uuteen suuntaan eikä ole yhdentekevää, kenen käsissä maatamme muovataan. Perhevapaauudistus, soteuudistus, talouden kehitys, ilmastonmuutoksen torjuminen. Keskustan kädenjäljen soisi näkyvän näissä ratkaisevissa uudistuksissa.

Hyvään tulevaisuuteen kuuluu kiinteästi työ. Työ ei synny tyhjästä.

Koronan jälkeen suomalaisiin koteihin tarvitaan luottamusta ja toivoa. Sitä ei voi loputtomasti tulevaisuuden kustannuksella ostaa. Menneisyydenkään korjausvelkaa ei saa jättää korjaamatta. Keskustan kädenjälkeä tarvitaan nyt.

Minulla on vankkumaton luotto puolueemme puheenjohtajaan ja ministereihimme. Mitä seuraavat päivät eteemme tuovatkaan, me olemme tukenamme.

Mutta hyvät kanssakeskustalaiset,

Politiikka ei ole nollasummapeliä. Monipuolueyhteistyössä ei voi olla kyse siitä, kuka voittaa ja kuka häviää. Neuvottelupöytään ei voi lähteä nyrkit pystyssä. Kyse on nyt vain ja ainoastaan siitä, miten isänmaa pärjää tulevaisuudessa. Oman, viime puoluekokouksessa hyväksymämme vision mukaan Keskusta on yhteistyön ja vahvan yhteishengen puolue. Ollaan sitä myös seuraavina päivinä.

Lopuksi. Vaikka tilanne on epävarma, eteenpäin on katsottava. Toivon puoluevaltuutetuilta myötämielisyyttä Uudenmaan Keskustan aloitetta kohtaan. Jos maakuntavaaleihin asti päästään, yhden piirimme alueella järjestetään neljät vaalit. Se on vaativa rasti, vaikka taistelutahtoa löytyy. Tästä urakasta selviämiseen tarvitsemme tukea.

Hyvää kokousviikonloppua kaikille.

Lue seuraavaksi

Työharjoittelun ohjauksen laatu vaikuttaa työnantajakuvan muodostumiseen
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen nuorin valtuutettu Otto Suhonen piti puheen ensimmäisessä aluevaltuuston kokouksessa. Puheessa otettiin kantaa sote-alan opiskelijoiden harjoittelupaikkatarjontaan ja työharjoittelun vaikutuksiin. Suurin osa työnantajakuvasta rakentuu opiskeluaikana. Hyvällä työharjoittelukokemuksella on ratkaiseva merkitys työpaikkaa valittaessa. Hyvään kokemukseen vaikuttaa saadun ohjauksen laatu ja riittävyys.
16.6.2025 / Uutiset
Järjestöjen tukeminen on investointi yhteisöön
Outi Lankia on huolissaan järjestöjen tulevaisuudesta. Sote-uudistus jätti järjestöt epävarmuuteen. Rakennemuutoksen ohella maan hallitus on ilmoittanut leikkaavansa järjestöavustuksista. Leikkaukset heikentävät järjestöjen toimintaedellytyksiä ja sillä on suora vaikutus ihmisten arkeen ja hyvinvointiin.
13.6.2025 / Uutiset
Haemme piiritoimistollemme näkemyksellistä, yhteiskunnallisesta päätöksenteosta kiinnostunutta ja hyvät viestinnälliset valmiudet omaavaa aluekoordinaattoria.
11.6.2025 / Uutiset
EtusivuUutisetSonja Hällforsin puhe puoluevaltuustossa 24.4.2021