Terveisiä Vantaa Keravan aluevaltuustosta – työttömille terveystarkastukset

Vantaan ja Keravan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Tuomas Vanhanen piti 2.2.2026 aluevaltuustoryhmässä puheenvuoron työttömien terveystarkastuksia koskevasta valtuustoaloitteesta.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Työttömyys katkaisee työterveyden nopeasti, viimeistään puolessa vuodessa. Mutta se ei katkaise tai ehkäise sairastamista. Pikemminkin lisää sen riskiä, samalla kun palveluiden käyttö tilastojen mukaan vähenee. Siksi teimme keskustan valtuustoryhmässä aloitteen työttömien terveystarkastuksien lisäämisestä.

Terveystarkastuksessa on kyse siitä, että selvitetään ja edistetään työttömänä olevan henkilön terveyttä ja hyvinvointia sekä kartoitetaan hänen työ- ja toimintakykyänsä, kuntoutustarpeita ja ohjataan tarvittaessa jatkopalveluihin. Aloite ei ole mikään yhden ryhmän näkemys: yli puolet valtuustosta allekirjoitti aloitteen. Se kertoo, että tässä salissa on laaja yhteinen ajatus: työttömien terveyspalvelut pitää saada kuntoon.

Keskustan valtuustoryhmä kiitää aluehallitusta vastauksesta. Siitä näkyy, että asioita on jo viety oikeaan suuntaan. Hyvä niin.

Työttömien terveystarkastusten määrä on siis vuosittain noussut. Nyt on käyttöön otettu myös uusi moniammatillisen työkyvyn tuen tiimi.

Toisaalta myös työttömien määrä on kasvanut rajusti ja työttömyys pitkittynyt.

Olennaista on, että palvelumme todella tavoittaa työttömät, jotta ihmisten fyysinen ja henkinen työkyky säilyy ja vahvistuu yli vaikean työmarkkinatilanteen.

Jos palvelu on olemassa niin, että “saat varata, jos pystyt ja vapaa aika voi olla kaukana tulevaisuudessa”, niin kaikille työttömille, se ei ole toimiva palvelu. Se on teoriassa olemassa, mutta teoreettinen palvelu ei vielä hoida ketään.

Työttömyys voi nostaa kynnystä asioida tuttuun työterveyteen verrattuna. Palvelun on oltava aidosti työttömät tavoittavaa.

Työttömien terveystarkastus ei tietenkään yksinään vielä ole kaikenkattava vastaus, sen kaikki ymmärtävät. Se on reitti muihin tarvittaviin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Arvoisa puheenjohtaja,

Keskusta on Euroopan ankarimmaksi kasvaneesta työttömyydestä erittäin huolissaan ja on eduskunnassa mahdollisesti jo lähiaikoina tekemässä välikysymyksen maan hallitukselle.

Täällä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella keskusta on tämän aloitteen lisäksi esittänyt työttömien terveystarkastuksiin lisärahoitusta vuoden 2026 budjettia koskevissa neuvotteluissa, mutta se ei menestynyt. Tämä on valitettava fakta.

Nyt on siis edettävä kahta reittiä.

  • Ensinnäkin on tehtävä nykyisillä resursseilla asioita vielä paremmin. Toimintatapoja uudistaen, josta moniammatillinen työkykytiimi on esimerkki.
  • Toisekseen kuten aluehallitus vastauksessaan kertoo, niin resurssien lisääminen työttömien terveyden ja työkyvyn tukemiseen voi olla tulevina vuosina välttämätöntä, mikäli työllisyystilanteessa ei tapahdu positiivista käännettä.

Ainakin keskustan valtuustoryhmä tulee seuraamaan tilannetta tarkasti jatkossakin.

Tuomas Vanhanen
aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja
Vantaa Kerava

HUOM! kuuntele Tuomas Vanhasen haastattelu ennen valtuustoryhmän kokousta tästä:

 

Haastattelijana aluevaltuutettu Inna Kallioinen, videoija aluevaltuutettu Timo Laaninen.

Lue seuraavaksi

Palveluiden on toimittava arjessa – Keski-Uudenmaan suunta keväällä
Keski-Uudenmaan aluevaltuustokausi 2026 käynnistyi taloudellisesti tiukassa tilanteessa, mutta samalla suurten mahdollisuuksien äärellä. Aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja linjaa ryhmän kevään keskeiset tavoitteet: palveluiden saatavuus, ennaltaehkäisy ja vastuullinen päätöksenteko eivät ole vaihtoehtoja, vaan välttämättömyyksiä.
19.3.2026 / Keski-Uusimaa
Hyvinvointialueen valinnat kovenevat – talous ei saa ohittaa ihmistä
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuustossa käsiteltiin talouden tilannetta ja uudistusohjelman etenemistä. Vaikeat päätökset ovat edessä. Talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, mutta sen varjolla ei saa rapauttaa palveluiden ydintä.
18.3.2026 / Uutiset
Kun palvelu toimii, elämä toimii – Keusoten on kuunneltava käyttäjiä
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue Keusotessa kuljetuspalvelut ovat monelle asiakkaalle elinehto – mutta käyttäjäkokemukset kertovat, ettei palvelu aina vastaa arjen todellisia tarpeita. Kuljetuspalvelut ovat paitsi lakisääteinen oikeus, myös käytännössä paljolti vammaisten itsenäisen elämän mahdollistava ratkaisu. Ne määrittävät, pääseekö ihminen töihin, luottamustoimiin, harrastuksiin, sukulaisten luo tai ylipäätään osaksi yhteiskuntaa.
16.3.2026 / Keski-Uusimaa
EtusivuUutisetTerveisiä Vantaa Keravan aluevaltuustosta – työttömille terveystarkastukset