Lähellä ja avoimesti – uusi aluevaltuusto aloitti haasteiden keskellä

Lähipalvelut ovat Keskustalle ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuutetuille sydämen asia. Lähipalveluita on puolustettu ensimmäisen aluevaltuustovuoden aikana, kun valtaosa Keskustan aluevaltuutetuista puolusti Rajamäen terveysaseman säilyttämistä. Vaikka Keskusta jäi päätöksessä vähemmistöön, työ lähipalveluiden puolesta jatkuu.

Keskusta peräänkuuluttaa myös päätöksenteon avoimuutta. Itselleni avoin viestintä, alueen asukkaiden kuuleminen, mielipiteiden huomioiminen ja päätöksenteon läpinäkyvyys ovat entisenä toimittajana ja päätoimittajana olleet keskeisiä periaatteita pian 20 vuotta kestäneellä kunnan valtuutetun ja ensimmäisellä kaudellani kunnan hallituksen jäsenen urallani. Nyt yritän toteuttaa sitä myös aluevaltuutettuna, ja se oli ja on keskeinen teemani eduskuntavaaleissa – avoimuuden ja lähipalveluiden puolella.

”Paljon hyvää on jouduttu lakkauttamaan.”

Aina asiat eivät mene valtuutetunkaan toiveiden mukaisesti. Kuluva valtuustokausi alkoi taloushaasteiden ja irtisanomisten keskellä. Koen tehtävän poliitikon urani haasteellisemmaksi, koska tuntuu siltä, että olemme mahdottoman edessä talouspaineiden keskellä. Paljon hyvää on jouduttu lakkauttamaan. Esimerkiksi yllättävä viranhaltijapäätös Akuutti-osaston lakkauttamisesta Mäntsälän terveys asemalta ja päihdehuoltoyksikön sijoittaminen tiloihin on kuohuttanut mäntsäläläisiä. Samaan aikaan vuodeosastopaikat ja ehkä apuvälinepalvelutkin karkaavat kauemmas.

Olisi toivonut, että valtuustosalin täyteen vetänyt keskustelutilaisuus olisi järjestetty ennen kuin päätös oli tehty ja asukkaita olisi oikeasti kuultu ennen päätöstä. Tämä olisi aitoa avoimuutta.

Hyvä puoli niin Mäntsälän kuin muiden kuntien osalta on se, että Keusoten vuoteen 2035 ulottuvan vision tavoite on säilyttää joka kunnassa ainakin yksi sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelupiste. Ikäihmisten palveluasumispaikkoja lisätään Mäntsälässä ja alueella, päivystyksenä tunnettu kiirevastaanotto säilyy ja syyskuussa on aloittanut Kota-yksikkö eli ikääntyneiden kotiutus- ja arviointiyksikkö, minkä tarkoitus tukea kotona asuvia. ”

Katri Heinmurto
aluevaltuutettu
Keski-Uusimaa, Mäntsälä

Nostamme viikoittain esiin Keskustan Uudenmaan aluevaltuutettujen ja -varavaltuutettujen näkemyksiä oman alueensa hyvinvointialueiden ajankohtaisista ja merkittävistä kysymyksistä. Kirjoitukset on julkaistu Länsiapila-lehdessä (Länsi-Uusimaa), Keula-lehdessä (Keski-Uusimaa) sekä Itä-Uudenmaan Uutiset -lehdessä (Itä-Uusimaa).

Mikäli haluat oman lehden, olethan yhteydessä kunkin alueen Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtajaan (Marjut Frantsi-Lankia, Matti Korkiakoski, Kristian Forsman).

 

Lue seuraavaksi

Erityistä tukea tarvitseva lapsi ei saa jäädä palvelujen väliin
Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan aluehallituksen vastausta aluevaltuutettu Lotta Paakkunaisen kysymykseen erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Paakkunainen piti vastausta puutteellisena ja esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jotta valtuusto saisi riittävät tiedot muutoksen vaikutuksista lasten palveluihin, perheiden arkeen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Palautusesitys ei kuitenkaan saanut aluevaltuuston enemmistön tukea.
25.6.2026 / Länsi-Uusimaa
VAKEn talous kääntyi – nyt on aika vahvistaa palveluja
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan vuoden 2025 tilinpäätöstä sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Keskustan valtuustoryhmän mukaan onnistunut talouskäänne antaa vahvan perustan seuraavalle vaiheelle: palvelujen saatavuuden parantamiselle, henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiselle ja asukkaiden luottamuksen rakentamiselle.
25.6.2026 / Uutiset
Vaikea vuosi, mutta paljon myös onnistumisia
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vuosi 2025 oli taloudellisesti vaikea. Alijäämä kasvoi ennakoitua suuremmaksi ja alue joutui arviointimenettelyyn. Samalla arviointikertomus ja tilinpäätös osoittavat, että palvelut toimivat pääosin hyvin, hoidon jatkuvuudessa ja digipalveluissa edistyttiin sekä toimintakulujen kasvu saatiin pidettyä poikkeuksellisen maltillisena. Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman korosti kesäkuun aluevaltuuston ryhmäpuheenvuorossaan, että tulevien vuosien suurin haaste on yhdistää talouden tasapainottaminen toimiviin palveluihin ja vahvaan perusterveydenhuoltoon.
24.6.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuKeski-UusimaaLähellä ja avoimesti – uusi aluevaltuusto aloitti haasteiden keskellä