Timo Laaninen pyytää työrauhaa hyvinvointialueille säästötavoitteiden saavuttamiseksi

Timo Laaninen arvioi keskustan ryhmäpuheessa , että hyvinvointialueen uudistusohjelma on paras, mitä nykyisellä lainsäädännöllä, organisaatiolla ja henkilöstöllä voidaan saada. Siinä yritetään neliön ympyröimistä: tavoitteena on parantaa palveluita ja tehostaa tuottavuutta 2 prosenttia vuodessa vuoteen 2030 asti.

Keskusta korostaa henkilöstön merkitystä tuottavuustavoitteen saavuttamisessa. Työntekijöille on annettava mahdollisimman suuret mahdollisuudet vaikuttaa oman työnsä järjestämiseen. Tarvitaan matalia organisaatioita ja itseohjautuvia tiimejä. Tämä on tehokkain tapa lisätä tuottavuutta.

Suurimman riskin ohjelman onnistumiselle muodostaa kulloinenkin maan hallitus, tässä tapauksessa Orpon hallitus. Vaarana on tempoileva politiikka, kuten viime aikojen uutiset osoittavat. Yhtenä päivänä pääministeri ehdottaa oppilashuollon palauttamista kouluille. Kehysriihen pöydillä liikkui papereita, joissa esitettiin Uudenmaan neljän hyvinvointialueen ja Helsingin yhdistämistä yhdeksi alueeksi. Ja itse kehysriihessä tehtiin päätös sadan miljoonan euron leikkauksesta sosiaalihuoltoon niin, että vastuuministeri tuli yllätetyksi.

Keskusta toivoo, että hallitus antaisi hyvinvointialueille ainakin muutamaksi vuodeksi reilun mahdollisuuden onnistua uudistamistyössä ilman äkillisiä säästöratkaisuja.

Lue seuraavaksi

Vastuutonta touhua – potilaan oikeudet vaakalaudalla
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue on ohjannut palveluseteleiden turvin potilaita lääkärin vastaanotolle yksityiselle sektorille. Paperilla tämä kuulostaa hyvältä ratkaisulta, mutta todellisuus voi olla toinen.
6.2.2026 / Itä-Uusimaa
Alaikäisten vankien määrä on 2,5-kertaistunut ja rikosten uhrit jäävät jonoon
Tammikuun 15 päivä 2026 kerrottiin, että alaikäisten vankien määrä on 2,5-kertaistunut vuodesta 2023. Tämä ei ole sattumaa, eikä yksittäinen ilmiö. Tämä kertoo järjestelmästä, joka puuttuu liian myöhään ja maksaa siitä inhimillisesti ja taloudellisesti kalliin hinnan.
5.2.2026 / Länsi-Uusimaa
Väärinkäytöksiin on puututtava välittömästi
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelta on laskutettu tekaistuja taksikuluja eli on laskutettu taksimatkoja, joita vammaispalveluiden asiakkaat eivät ole koskaan tehneet. Hyvinvointialueen viranhaltija vahvisti asian.
5.2.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuUutisetTimo Laaninen pyytää työrauhaa hyvinvointialueille säästötavoitteiden saavuttamiseksi