Keskustan Uudenmaan piirin kannanotto syyskokouksessa 7.11.2020
Liikenteen verotus tulee uudistaa – ei ruuhkamaksuille Uudellamaalla
Uudenmaan Keskusta ei kannata ruuhkamaksuja Uudellemaalle. Liikenteen päästövähennystavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan muita parempia ja oikeudenmukaisempia keinoja.
Autoilu on välttämätöntä monin paikoin myös Uudellamaalla. Se on monille työssäkäynnin edellytys, sekä tarpeen perheiden arjen toimimiseksi ja siten lisää perheiden hyvinvointia. Joukkoliikennettä tulee kehittää ja käyttöä lisätä siellä missä se on aidosti mahdollista. Samalla autoa pitää voida ajaa puhtaalla omallatunnolla.
Päästötavoitteiden saavuttamiseksi on olemassa muita oikeudenmukaisia keinoja kuin ruuhkamaksut.
Näistä esimerkkeinä voidaan mainita merkittävä liikenteen vähentyminen etätöiden yleistyessä, uusiutuvan polttoaineen osuuden kasvattaminen nostamalla uusiutuvan komponentin osuutta polttonesteissä, bensa- ja dieselautojen konversiotuki kaasuautoiksi sekä biokaasun saatavuuden parantaminen.
Liikenteen polttoaineet tulevat joka tapauksessa muuttumaan tulevaisuudessa. Sen vuoksi bensan ja dieselin litrakohtaiseen verotukseen perustuva verotus tulee korvata uudella veromallilla. Tilalle tarvitaan kilometripohjaisuuteen perustuva järjestelmä, joka ei ole sidottu käyttövoimaan. Järjestelmää ovat esittäneet valtiovarainministeri Matti Vanhanen sekä Keskustan eduskuntaryhmä.
Muutos kilometripohjaiseen liikenteen verotukseen ei tapahdu hetkessä, ja siksi sen kehittäminen tulee aloittaa nyt. Erityisen tärkeä asia on yksityisyydensuoja, joka on ratkaistavissa nykytekniikalla. Vaikka paikannukseen perustuva veroratkaisu kuulostaa kiusalliselta, vastaavan tyyppistä seurantaa arjessamme on olemassa jo nyt esimerkiksi matkapuhelinverkon kautta. Yksityisyyttä on ilman muuta kunnioitettava.
Uudenmaan Keskusta näkee, että järjestelmä mahdollistaa oikeudenmukaisen liikenteen verotuksen alueellisesti, ottaen huomioon niin Uudenmaan sisäiset kuin koko Suomen erot. Kilometripohjaisessa liikenteen verotuksessa pystytään ottamaan huomioon mm. tieluokat, joukkoliikenteen saatavuus ja raskas liikenne.
Yksittäiset ruuhkamaksuratkaisut tulevat kilometripohjaisessa liikenteen verotuksessa tarpeettomiksi. Liikenteen päästövähennykset on mahdollista ratkaista oikeudenmukaisella tavalla.