Haemme Keskustan Helsingin piirille toiminnanjohtajaa vakituiseen työsuhteeseen 11.3.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Tarjoamme näköalapaikan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja päätöksentekoon, järjestöllistä, viestinnällistä ja toiminnallista vastuuta sekä hyvämaineisen keskustapiirin, jonka toimitila sijaitsee Helsingin Töölössä, Keskustan puoluetoimiston yhteydessä.
TOIMINNANJOHTAJAN TEHTÄVÄ ON
Toivomme sinulta kokemusta ja näyttöjä tuloksellisesta järjestötyöstä, soveltuvaa koulutusta sekä ymmärrystä politiikasta ja keskustalaisesta arvomaailmasta. Kiinnostus kaupunkipolitiikkaan ja Helsinki tuntemus auttavat onnistumaan työssäsi.
Työssä tarvitset hyvää paineensietokykyä, kykyä kohdata erilaisia asioita ja ihmisiä sekä taitoa johtaa järjestötyötä, vapaaehtoisia ja ennen kaikkea itseäsi. Sinulla tulee olla hyvät viestinnälliset ja tietotekniset valmiudet, taloushallinnon taidot sekä organisointikyky.
Tehtävän hoitamista auttaa ajokortti ja mahdollisuus oman auton käyttöön. Työ edellyttää liikkumista Helsingissä ja Helsingin seudulla sekä toisinaan myös muualla Suomessa. Ilta- ja viikonlopputyöt kokousten ja tapahtumien muodossa kuuluvat toimenkuvaan. Työtä on mahdollisuus sopimuksen mukaan tehdä osin etätyönä. Noudatamme kuuden kuukauden koeaikaa.
Työsuhde on vakituinen, mutta osa-aikainen. Tehtävästä maksettava kuukausipalkka on 2240€. Kerrothan hakemuksessasi työaikatoiveesi (h/vko), eli mikä olisi viikottainen työaikasi tunteina kyseisellä korvauksella.
Lähetä hakemuksesi otsikolla ‘Toiminnanjohtajan rekry’ ja ansioluettelosi viimeistään ti 20.2.2024 klo 18 mennessä osoitteeseen tuomas@meriniemi.net. Toiminnanjohtajan tehtävä voidaan täyttää jo ennen viimeistä hakupäivää.
Lisätietoja: Puheenjohtaja Tuomas Meriniemi, 040 357 2628, tuomas@meriniemi.net