Lähipalvelut pelastettava Pirkanmaalla – Keskustan aluevaaliohjelma julkaistu

Ensi huhtikuussa pidettävät aluevaalit ovat erittäin tärkeät pirkanmaalaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuuden kannalta. Vaaleissa ratkaistaan jatkuuko nykyinen keskittämisen ja kurjistamisen linja vai pelastetaanko lähipalvelut. Hyvinvointialueet eivät ole ongelma, vaan ratkaisu kansalaisten peruspalveluiden turvaamiseksi koko maassa.

Pirkanmaan Keskusta lähtee hakemaan äänestäjien luottamusta erinomaisen monipuolisella ehdokaslistalla koko maakunta kattavasti edustettuna. Tällä hetkellä nimettyjä aluevaaliehdokkaita on jo 76 henkeä. Kokonaisuudessaan ehdokasasettelu valmistuu helmikuussa.

Vaihtoehto hyvinvointialueen nykypolitiikalle löytyy keskeltä. Keskustan aluevaaliohjelman keskiössä on lähipalveluiden pelastamisen sekä nykyisen Suomen hallituksen sotelinjan muuttaminen.

Keskusta haluaa rakentaa palveluverkon vahvalle julkisten lähipalveluiden perustalle. Lähtökohtamme on, että julkisen sektorin osuus sote-palveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa on keskeinen. Sen rinnalle tarvitaan yksityisiä ja kolmannen sektorin tuottajia. Monituottajamallia on kehitettävä.

Keskusta katsoo, että lähipalveluita pitää olla saatavilla jokaisessa kunnassa. Jokaisessa kunnassa tulee olla vähintään yksi sosiaali- ja terveydenhuollon toimipaikka. Lähipalvelussa on oltava vähintään sosiaalityön peruspalvelut riittävässä laajuudessa, sairaanhoitajan vastaanotto, kotisairaanhoitajien tukipiste, kullakin alueella tarvittavat neuvolatoiminnot, oppilashuolto ja erilaiset päivätoiminnot.

Keskusta haluaa hyvinvointialueille enemmän päätösvaltaa. Kansallista ohjausta tulee keventää ja hyvinvointialueille pitää luoda edellytykset uudistuskyvylle, omaleimaisille ratkaisuille ja ketteryydelle.

Pirkanmaalla Keskusta haluaa lisätä vaaleilla valittavan aluevaltuuston ja sen toimielinten valtaa suhteessa aluehallitukseen ja virkamiesjohtoon. Päätökset pirkanmaalaisten sote-palveluverkosta tulee tehdä aluevaltuustossa.

Keskustan mielestä hyvinvointialueen ja kuntien yhteistyötä hyvinvoinnin alueellisessa edistämisessä sekä erityisesti ennaltaehkäisevässä työssä on lisättävä. Pirhan ja kuntien tulee voida siirtää toimivaltaansa kuuluvia tehtäviä toisilleen yhteisillä päätöksillä.

Tarvitsemme lisää voimavaroja myös lasten ja nuorten ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön, päihdekasvatukseen ja matalan kynnyksen palveluihin. Keskusta tekee paremmasta mielenterveydestä Suomen seuraavan suuren projektin.

Keskustan mielestä myös sopimuspalokuntien toimintaedellytykset on turvattava, koska ilman toimivia sopimuspalokuntia pelastustoimen alueellista kattavuutta ei kyetä toteuttamaan.

Yhtenä teemana Pirkanmaan Keskusta nostaa esille myös henkilöstön jaksamisen. Ilman henkilöstöä ei ole palveluita. Hyvinvointialueiden henkilöstön työhyvinvointia ja hyvinvointijohtamista tulee parantaa ja sen kehitystä tulee seurata, jotta parannetaan henkilöstön pysyvyyttä ja helpotetaan uuden henkilöstön rekrytointia.

Pirkanmaan Keskustan aluevaaliehdokkaat tilanne 16.1.2025

Nimi Kunta
Airola Annina Kangasala
Aitolahti Annamari Orivesi
Ala-Hemmilä Pirjo Tampere
Ala-Keturi Terhi Virrat
Bährend Janne (sit.) Kangasala
Eskola Juho Juupajoki
Haapaniemi Pasi Lempäälä
Hamari Raimo Hämeenkyrö
Hassi Sari Sastamala
Hentilä Petteri Tampere
Hoikkanen Risto (sit.) Vesilahti
Holma Hanna Kangasala
Häkkinen Pipsa Tampere
Hämäläinen-Ylikahri Maikki Lempäälä
Juva Antti Tampere
Järvinen Matti Tampere
Kaikkonen Aimo Juupajoki
Karhumaa Tilda Tampere
Kiiski Anna Tampere
Kilpi-Kiukainen Jaana Hämeenkyrö
Koponen, Mervi Hämeenkyrö
Koskela Reijo Virrat
Koskinen Tarja-Riitta Juupajoki
Koukeri Veli-Matti Tampere
Kääriäinen Juha Sastamala
Lahtinen Jarkko Lempäälä
Lakkinen Sinikka Sastamala
Lampinen Arto Mänttä-Vilppula
Lind Jorma Tampere
Liuha Tuukka Lempäälä
Lähdeniemi Linda Punkalaidun
Majuri Katriina Tampere
Markkanen Mari Kuhmoinen
Markkola Juha-Matti Kihniö
Mattila Hanna Ikaalinen
Mikkonen Outi Orivesi
Moilanen Tenho Valkeakoski
Myllymäki Klaus Parkano
Mäkelä Aleksi Pirkkala
Mäkinen-Aakula Marjo Orivesi
Mäki-Välkkilä Kristiina Tampere
Naumanen Saku Tampere
Neste Jouni Ruovesi
Niskanen Aleksi Tampere
Nurmenkoski Heidi Urjala
Nyman Elina Tampere
Ojanen Eero Kangasala
Olander Marko Nokia
Pakkanen Juho Urjala
Palin Henna Pirkkala
Parviainen Susanna Akaa
Penttilä Harri Vesilahti
Pirhonen Matti Pirkkala
Porola Sanna Ylöjärvi
Pylsy Katariina Hämeenkyrö
Raiski-Koivukoski Satu Akaa
Rajala Asta Tampere
Rajala Miia Vesilahti
Ranne Mika Valkeakoski
Rinne Petri Sastamala
Risku Leena Ylöjärvi
Riutta Antti Sastamala
Rouhiainen Pekka Tampere
Rytkönen Aapeli Tampere
Saarinen Maria Tampere
Salonen Anttiolavi Nokia
Salonpää Hannu Lempäälä
Sarvijärvi Minna Ylöjärvi
Schulze Steinen Petra Valkeakoski
Seppä Tarmo Sastamala
Simula Aino-Riikka Vesilahti
Sivusaari Tuula Orivesi
Suonsivu Maarit Tampere
Tirkkonen Ville Lempäälä
Toivola Jarmo Tampere
Tuomaala Jyrki Orivesi
EtusivuUutisetLähipalvelut pelastettava Pirkanmaalla – Keskustan aluevaaliohjelma julkaistu