Uudenmaan Keskustan kuntavaaliohjelma – Arjen tekijät lähelläsi

Arjen tekijät lähelläsi – Uudenmaan Keskusta

”Uudenmaan Keskusta on tulevaisuutta rakentava puolue. Ratkaisuissamme ja toiminnassamme sosiaalinen, ympäristöllinen ja taloudellinen kestävyys on tasapainossa. Vahvistamme ihmisten vapautta tehdä itseään ja perhettään koskevia valintoja. Samalla pidämme huolta, että kunta on turvana niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Kuntalaisten kuuleminen kunnan päätöksenteon kaikilla tasoilla on tärkeää, ja uudet kuntalaiset otetaan lämmöllä vastaan. Suurten murrosten maailmassa meille tärkeintä on ihmisen hyvä elämä ja sen edellytykset.​

Ihmisen hyvinvointi on yhteydessä kuntien talouteen: tasapainoinen kuntatalous edistää asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä. Kuntien ja valtion on yhteistuumin laitettava kuntatalous kuntoon. Tässä työ ja yrittäminen, vastuullinen päätöksenteko ja rohkeasti eteenpäin katsominen ovat tärkeitä keinoja. Panostamme ennaltaehkäiseviin palveluihin. Kannamme vastuumme myös kuntien taloudesta.”

 

Perhe

”Tulevaisuus on perheissä.”

Perheystävällisyys on keskustalaisen kuntapolitiikan perusta myös Uudellamaalla. Keskusta tukee hyvää elämää jokaiselle kuntalaiselle. Tulevaisuus tehdään kodeissa, siksi Keskusta panostaa perheiden hyvinvointiin.

Kunta tukee kodin, koulun, päivähoidon ja työn yhteensovittamista. Kolmannen sektorin ja yritysten mahdollisuuksia osallistua perheiden tukemiseen edistetään ja tuetaan. Sosiaali-, terveys- ja sivistystoimen saumatonta yhteistyötä vahvistetaan. Tiedonkulkua viranomaisten välillä parannetaan.

  1. Lapsilähtöistä päivähoitoa ja varhaiskasvatusta kehitetään sen kaikissa eri muodoissa lähellä perheitä. Keskustalle myös kuntalisä on tärkeä tuki lasten kotona hoitamiseksi, pyrimme turvaamaan sen jatkuvuuden.
  2. Neuvoloiden toimintaa laajennetaan moniammatillisesti matalan kynnyksen palvelupaikaksi, joka huomioi perheiden tarpeet myös lapsen saamista harkittaessa.
  3. Emme anna nuorten joutua syrjään. Huolehdimme, että palvelut ovat siellä missä nuoretkin. Tiedolla johtaminen ja henkilökohtainen sekä monialainen tuki otetaan lähtökohdaksi nuorten syrjäytymisen ja osattomuuden torjumiseksi.
  4. Keskustalle kotipalvelun saatavuuden turvaaminen on tärkeä asia niin lapsiperheille, omaishoitajille, vammaisille kuin ikäihmisille.
  5. Omaishoitajien jaksaminen on Keskustalle tärkeä asia. Jaksamisesta on huolehdittava ja vapaita on järjestettävä nykyistä enemmän. Tuemme omaishoitajien jaksamista perustamalla digi-resurssipankin omaishoitajien sijaisille, perhehoitajille ja henkilökohtaisille avustajille. Omaishoitajille otetaan käyttöön kuntalisä.

 

Arki

”Rakennamme turvallista arkea.”

Me keskustalaiset rakennamme ihmisten hyvää arkea pitkälle tulevaisuuteen. Arjen monimuotoisuus rakennetaan asukkaiden tarpeiden mukaisesti, ekologisesti kestävällä tavalla.

Vahva kunta on turvallinen paikka, joka toimii määrätietoisesti elinvoimansa vahvistamisessa. Terveyden ja hyvinvoinnin palvelujen on oltava helposti saatavilla kaikille uusmaalaisille. Rikas kulttuuritarjonta ja vapaa-ajan harrastustoiminta on arjen voimavarana.

Uusmaalaisessa kuntataloudessa keskitytään uuden viestintäteknologian laaja-alaiseen hyödyntämiseen. Ympäristöystävällinen joukkoliikenne ja liikenneväylien kehittäminen on tärkeä ihmisten arkea helpottava tekijä. Sujuva liikenne lisää myös kunnan elinvoimaisuutta.  Me keskustalaiset haluamme vähentää ilmaston kuormitusta arjen teoin koko Uudenmaan alueella, kylissä ja kaupungeissa.

  1. Turvataan monimuotoinen ja kohtuuhintainen asuminen laajasti Uudenmaan alueella huomioiden kaikenikäiset ihmiset, kaiken kokoiset perheet ja heidän tarpeensa arkeen, asumiseen ja liikkumisen liittyen.
  2. Tuetaan kodin arvon säilymisen taloudellisia ja toiminnallisia edellytyksiä huolehtimalla kuntapäätöksenteossa esimerkiksi kunnan toimintojen ja liikenneyhteyksien pysyvyydestä.
  3. Varmistetaan vahva koulutustarjonta sekä työpaikat ja niiden saavutettavuus koko Uudenmaan alueella, kylissä ja kaupungeissa.
  4. Monipaikkaisuuden ja etätyön lisääntyessä varmistetaan riittävät datayhteydet. Keskustan tavoite on nopea tietoliikenneyhteys, jokaiseen kylään ja kortteliin. Varmistetaan digitalisaation edellyttämä koulutus kaikille uusmaalaisille, myös ikäihmisille.
  5. Varmistetaan lähipalveluiden saatavuus aika- ja paikkariippumattomasti koko Uudenmaan alueella.
  6. Monikulttuurisuus ja ihmisten erilaisuus nähdään kunnan päätöksenteossa rikkautena ja arjen voimavarana. Yhteisöllisyyttä, suvaitsevaisuutta ja mukaanottamista vahvistetaan kaikessa kuntatoiminnassa.
  7. Sujuva liikenne on erinomaista perhepolitiikkaa. Huolehditaan kattavasta, sujuvasta ja kohtuuhintaisesta julkisesta liikenteestä. Edistämme jouhevaa kaupunkisuunnittelua, jossa palvelut ovat saavutettavissa helposti.

 

Yrittäjyys ja työ

”Hyvinvointia työllä ja yrittäjyydellä.”

Keskusta on työn ja yrittäjyyden puolue. Uudenmaan Keskusta kannustaa kouluttautumiseen, työhön ja yrittämiseen. Suomen edistyksellisimmät oppilaitokset sijaitsevat Uudellamaalla. Alueen kansainvälisyys, muuttovoittoisuus ja palvelutarpeiden moninaisuus kannustavat yrittämään.

Vahva rahoituspohja ja ostovoima sekä yrittäjähakuisuus luovat uusia yrityksiä ja työtä. Korkean teknologian palveluyritykset vahvistavat alueen elinvoimaisuutta. Rikas kulttuuritarjonta ja hyvät liikenneyhteydet edistävät uusien maaseutu-, matkailu- ja energiaelinkeinojen kehitystä. Pääkaupungin läheisyys on Uudenmaan kilpailuvaltti työvoiman saatavuudessa ja sijoittumisessa.

  1. Nuorten työllistymistä vahvistetaan oppisopimuskoulutusta ja uraohjausta lisäämällä. Nuoria kannustetaan myös yrittämisen polulle. Kunnat tarjoavat taloudellista tukea yrittäjille nuorten palkkaamiseksi kesätyöntekijöiksi.
  2. Kunta on elinvoiman keskus, joka takaa yrittämisen edellytykset. Kunnat ovat yrittäjien tukena mm. tukemalla kasvua ja investointeja, ottamalla pk-yritykset mukaan hankintoihin ja laajentamalla digitalisaation mahdollisuuksia yrittäjien tukemiseksi.
  3. Maahan muuttavien integroiminen kuntaan toteutetaan huolehtimalla kielenopetuksesta ja kullekin sopivan koulupolun varmistamisella.
  4. Bio- ja kiertotalouden sekä energiaomavaraisuuden kannalta keskeisten elinkeinoalojen yrittäjyyttä tuetaan koko Uudenmaan alueella.
  5. Kunta hyödyntää paikallista ruoantuotantoa, kuljetuspalveluja ja muuta paikallista yritystoimintaa kunnan palveluissa ja hankinnoissa. Kunnat käyttävät 100 % kotimaista lihaa ja mahdollisimman paljon sesongin mukaista lähiruokaa.
  6. Kunta edistää rakentamisessa puun käyttöä.
  7. Energia- ja huoltovarmuusstrategia luodaan jokaiseen uusmaalaiseen kuntaan ja kaupunkiin.

 

Luonto

”Kestävät valinnat helpoksi”

Keskustassa puhdas luonto ja ympäristövastuullisuus on kaiken päätöksenteon perusta.

Uusimaa on uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön, kiertotalouden ja puhtaiden ratkaisujen edelläkävijä Suomessa. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on Keskustan keskeinen tavoite.

Kuntien investoinnit puurakentamiseen sitoo hiiltä vuosikymmeniksi eteenpäin. Lähellä tuotettu kotimainen ruoka takaa huoltovarmuuden ja omavaraisuuden sekä työllistää. Ainutlaatuiset metsä-, järvi-, meri- ja peltomaisemat tukevat Uudenmaan kuntien matkailuelinkeinoja.​

  1. Luonto- ja maaseutunäkökulma otetaan entistä vahvemmin osaksi kaikkea päätöksentekoa koko Uudenmaan alueella.
  2. Jokaisessa kunnassa ja kaupungissa on paikalliset kestävän kehityksen ohjelmat, joita päivitetään ja joiden tavoitteita seurataan. Kuntalaiset otetaan mukaan ohjelmien laadintaan ja seurantaan, ja tavoitteet ja edistyminen tehdään näkyväksi kuntalaisten keskuudessa.
  3. Kunta investoi hyvinvointia tukeviin luontopalveluihin. Keskusta puolustaa viher- ja virkistysalueita.

Lue seuraavaksi

Työharjoittelun ohjauksen laatu vaikuttaa työnantajakuvan muodostumiseen
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen nuorin valtuutettu Otto Suhonen piti puheen ensimmäisessä aluevaltuuston kokouksessa. Puheessa otettiin kantaa sote-alan opiskelijoiden harjoittelupaikkatarjontaan ja työharjoittelun vaikutuksiin. Suurin osa työnantajakuvasta rakentuu opiskeluaikana. Hyvällä työharjoittelukokemuksella on ratkaiseva merkitys työpaikkaa valittaessa. Hyvään kokemukseen vaikuttaa saadun ohjauksen laatu ja riittävyys.
16.6.2025 / Uutiset
Järjestöjen tukeminen on investointi yhteisöön
Outi Lankia on huolissaan järjestöjen tulevaisuudesta. Sote-uudistus jätti järjestöt epävarmuuteen. Rakennemuutoksen ohella maan hallitus on ilmoittanut leikkaavansa järjestöavustuksista. Leikkaukset heikentävät järjestöjen toimintaedellytyksiä ja sillä on suora vaikutus ihmisten arkeen ja hyvinvointiin.
13.6.2025 / Uutiset
Haemme piiritoimistollemme näkemyksellistä, yhteiskunnallisesta päätöksenteosta kiinnostunutta ja hyvät viestinnälliset valmiudet omaavaa aluekoordinaattoria.
11.6.2025 / Uutiset
EtusivuUutisetUudenmaan Keskustan kuntavaaliohjelma – Arjen tekijät lähelläsi