Keravalainen kaupunginvaltuutettu Tuomo Suihkonen on valittu Uudenmaan Keskustan puheenjohtajaksi vuodelle 2022. Varapuheenjohtajiksi valittiin Tea Nieminen Pornaisista ja Mikko Lasanen Vihdistä. Kaikki kolme ovat myös ehdolla aluevaaleissa.
”Nyt tarvitaan lujaa yhteistyötä yli toimiala-, puolue- ja maakuntarajojen. Tarvitaan yhteistyötä hyvinvointialueiden ja kuntien sekä kolmannen sektorin välillä. Hyvinvointivaaleissa ja tulevissa eduskuntavaaleissa meidän sanomamme ei saa jäädä epäselväksi. Uskon, että keskusta erottuu positiivisella tavalla silloin, kun se tuo esille omia vahvuuksiaan ja keskittyy ydinsanomansa äärelle,” tuleva puheenjohtaja Tuomo Suihkonen linjaa.
Syyskokouksessa valittiin myös uusi piirihallitus vuodelle 2022. Sonja Hällfors Sipoosta jatkaa piirin edustajana Keskustan puoluehallituksessa.
Piirihallitus 2022
(varsinainen jäsen – henkilökohtainen varajäsen)
Anne Oksanen, Hyvinkää – Jari Lappalainen, Hyvinkää
Heikki Junes, Porvoo – Sanna Andersson, Porvoo
Raija Kallioinen, Kerava – Vaito Niinisalo, Kerava
Anne Berg. Askola – Heidi Hovisilta, Askola
Kirsi Ferin, Lohja – Lotta Paakkunainen, Lohja
Tommi Virtanen, Espoo – Heidi Mannelin, Espoo
Juuso Jaakola-Siimes, Nurmijärvi – Esa Lahtela, Nurmijärvi
Henrik Olin, Vihti – Heidi Nordman, Vihti
Pirjo Luokkala, Vantaa – Jussi Järvinen, Vantaa
Jussi Vähäkangas, Vantaa – Helena Taavitsainen, Vantaa
Michael Vanamo, Sipoo – Monika Hämäläinen, Sipoo
Marja Teppinen, Mäntsälä – Markus Kinnunen, Lohja
Pentti Mattila, Tuusula – Salme Nepponen, Tuusula
Sari Haapasaari, Kirkkonummi – Sami Virpiö, Lohja
Antti Hovi, Loviisa – Lenita Niemelä, Loviisa
Johanna Olli, Hyvinkää – Jouko Jokinen, Hyvinkää
Henkilövalintojen lisäksi piirikokous keskusteli tiiviisti aluevaaleista. Aluevaaleihin nimettiin yhteensä 139 kultakin Uudenmaan hyvinvointialueelta. Syyskokous myös hyväksyi kullekin alueelle oman aluevaaliohjelman. Lue lisää täältä.
Syyskokouksen aluksi järjestettiin Uusmaalainen keskusta -seminaari, joka kokosi keskustalaiset yhteen ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa. Seminaarissa julkaistiin Uusmaalainen keskusta -pamfletti, jossa vapaaehtoiset kirjoittajat jakavat ajatuksiaan keskustalaisesta politiikasta Uudellamaalla.
“Uusimaa on keskustan tulevaisuuden maakunta täynnä lunastamatonta potentiaalia. Jos keskusta haluaa olla vielä yli kahdenkymmenen pinnan puolue, tulee keskustan houkutella äänestäjämassoja kaupungeista ja ennen kaikkea etelästä”, Uudenmaan keskustan puheenjohtaja (2020-2021) Sonja Hällfors sanoo ja jatkaa:
“Koko Suomen puolueen on ymmärrettävä myös heitä, jotka haluavat asua tiiviisti. Heitä, joiden aika kuluu kehäteiden ruuhkissa ja HSL:n busseissa. Heitä, jotka asuvat yhtä aikaa maaseudulla ja noin tunnin matkan päässä Helsingistä. Heitä, joita on yli 1,7 miljoonaa.”
Pamfletin voi tilata itselleen kannatusmaksulla toiminnanjohtajalta.
Lisätietoja:
Sonja Hällfors 040 767 8805
Puheenjohtaja 2020-2021
Tuomo Suihkonen 0403183303
Puheenjohtaja 2022 ->