Puoluevaltuuston puheenjohtaja Liina Tiusasen puhe puoluevaltuustossa 9.4.2022

Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Liina Tiusasen puhe puoluevaltuustossa 9.4.2022 Vaasassa

Arvoisa puoluevaltuusto ja muu kokousväki, hyvät kokouksen seuraajat,

Olemme täällä Vaasassa koolla erityisen poikkeuksellisessa ajassa.

Heräämme nyt joka aamu järkyttäviin uutiskuviin. Varmasti kukaan meistä ei haluaisi nähdä enää yhdenkään lapsen kuvaa, jossa katse on täynnä pelkoa ja surua.

Olen viime viikkoina palannut usein tunnetasolla siihen, mistä oma, kesällä edesmennyt, pappani kertoo vuonna 2003 julkaistussa Sotalapset-elokuvassa. Siihen miten ruotsalaiset miehet ja naiset kiersivät junassa valitsemassa lapsia kotiinsa. Miten kiltin näköinen mies oli astunut
vaunuun, ja pappani oli ajatellut: kumpa tuo ottaisi minut. Ja ottikin. Oli turvallista, mutta jälkensä se jätti.

Sodan jälki ei haihdu hetkessä. Jotain on liikahtanut sisällämme isosti viime viikkoina.

Hyvät ystävät,

Kokoukseemme kohdistuu poikkeuksellisen suurta mielenkiintoa, todennäköisesti myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Kun maailma myllertää, ja historia tuntuu kirjoittavan itseään silmiemme edessä, on hyvä palata yhteisiin arvoihin ja yhteisesti hyväksyttyihin periaatteisiin.

Keskustan periaateohjelmassa todetaan, että rauha on yhteisten toimiemme päämäärä, joka ainoa päivä. Sen vastakohtia ovat epäsopu, pelko, yhteiskunnan murentuminen, kriisit ja sota.

Suomen itsenäisyyden ja kansalaisten turvallisuuden varmistaminen on ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme tärkein tehtävä.

Periaateohjelmassamme todetaan myös, että Suomen on pidettävä päätösvalta sotilaallisen turvallisuuden ratkaisuissa omissa käsissään. Itsenäinen kansakunta ei rajaa liikkumatilaansa mihinkään suuntaan.

Näiden asioiden äärellä olemme tänään.

Olemme pitkään pyrkineet hyviin suhteisiin kaikkien naapurimaidemme kanssa. Nyt Venäjä on rikkonut luottamuksemme, ja rikkoo Ukrainassa järkyttävällä tavalla ihmisyyttä vastaan.

Päätöksiä tehdään aina kulloisessakin ajassa. Turvallisuusympäristö on muuttunut voimakkaasti. Meidän on autettava Ukrainaa ja Suomeen turvaan saapuneita ukrainalaisia, mutta samalla tilanne vaatii myös oman asemamme huolellista arviointia.

Keskustalla on ollut merkittävä rooli Suomen itsenäisyyden eri vaiheissa. Nytkin ministerimme ovat osana valtiojohtoa tilanteessa, jossa Suomen turvallisuus voi vaatia nopeaakin reagointia. Tähän heillä on hyvä olla myös puolueen väen selkänoja.

Viime viikkoina on puhuttu palaamisesta perusasioiden äärelle, politiikan ruisleipäasioihin. Se on oikein. Keskusta on aina nähnyt tärkeäksi oman ruoan ja energian tuotannon, poikkeustilanteiden huoltovarmuuden. Ne ovat itsenäisyytemme kivijalkoja tänäänkin.

Perusasioiden korostamisen rinnalla meidän on oltava tarkkoja siitä, että emme anna sijaa minkäänlaiselle taantumiselle. Että alkaisimme vähättelemään niitä asioita, jotka eivät ole jokapäiväisen selviämisen kannalta välttämättömiä.

Tänään on Mikael Agricolan, suomen kirjakielen kehittäjän, päivä. Hengissä selviytyminen ei ole se ihmisyyden aste, minkä puolesta olemme sukupolvien ajan ponnistelleet.

Politiikan perusasiat: leipä ja lämpö, ovat elintärkeä pohja sille, että jokainen voi vapaasti olla oma itsensä, toteuttaa itseään ja rakentaa yhteistä hyvää. Meidän on toimittava vapauden, edistyksen, sivistyksen, ihmisyyden ja demokratian puolesta.

Keskustalainen periaate on, että ensin tulee Suomen etu, sitten puolueen etu ja sen jälkeen oma etu. Uskon, että tätä tärkeysjärjestystä vaalimme tänään.

Näillä sanoilla avaan kokouksen…

Lue seuraavaksi

Yhteistyötä, vaikuttamista ja työtä arvot edellä – Keskustan aluevaltuustoryhmät Uudellamaalla
Kulunut syksy on ollut Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmille uuden rakentamisen, tiivistyvän yhteistyön ja vaikuttamistyön aikaa. Aluevaltuustokauden aikana on vahvistettu ryhmien välistä yhteistyötä, lisätty näkyvyyttä viestinnän, markkinoinnin ja tapahtumien kautta sekä tehty pitkäjänteistä, usein jopa näkymätöntä työtä alueiden asukkaiden palvelujen ja hyvinvoinnin puolesta. Keskustan arvot – ihmislähtöisyys, läheisyys ja tasa-arvo – ohjaavat tätä työtä myös tulevaisuuden haasteiden edessä.
22.12.2025 / Itä-Uusimaa
Arvopohjaista vaikuttamista Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella
Olemme haastatelleet kaikkien neljän Uudenmaan hyvinvointialueen Keskustan aluevaltuustoryhmien puheenjohtajat ensimmäisen aluevaltuustokauden jälkeen. Tavoitteena on ollut saada kokonaiskuva siitä, millaisena puheenjohtajat ovat kokeneet uuden aluevaltuustotyön käynnistymisen, ryhmien johtamisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet. Tällä kertaa haastattelun kohde on Itä-Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman.
22.12.2025 / Itä-Uusimaa
Keskustan ryhmäpuheenvuoro, muutosesitykset ja kannatuspuheenvuorot Itä-Uudenmaan aluevaltuustossa 17.12.2025
Itä-Uudenmaan aluevaltuusto kokoontui 17.12.2025 käsittelemään hyvinvointialueen talousarviota ja taloussuunnitelmaa. Kokouksessa Keskustan aluevaltuutetut käyttivät ryhmäpuheenvuoron sekä esittivät muutosesityksiä ja kannatuspuheenvuoroja. Lisäksi Keskustan aluevaltuutetut käyttivät yksittäisiä puheenvuoroja muun muassa palveluverkon, tietojärjestelmien sekä automaation ja tekoälyn investointien näkökulmista. Keskustan Itä-Uudenmaan aluevaltuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron käytti ryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman. Puheenvuoroja käyttivät myös aluevaltuutetut Terhi Tikkala, Markus Pietikäinen, Outi Lankia ja Terhi Tikkanen.
19.12.2025 / Itä-Uusimaa
EtusivuUutisetPuoluevaltuuston puheenjohtaja Liina Tiusasen puhe puoluevaltuustossa 9.4.2022