Lämpöä ja lähipalvelujen puolustamista Sipoon joulun avauksessa

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen ensimmäinen toimintavuosi on pian ohi ja alue on aloittanut työnsä hyvin, kiitos ensisijaisesti mahtavien työntekijöiden. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, jotta Itä-Uudenmaan asukkaat saavat sellaista palvelua, jota hyvinvointiyhteiskunnassa voi olettaa saavansa.

Me keskustassa haluamme, että Itä-Uudellamaalla jokainen voi luottaa siihen, että apua saa riittävän läheltä ja riittävän nopeasti. Uuden vuoden lupauksemme on, että myös ensi vuonna teemme töitä sen eteen, että jokaisessa Itä-Uudenmaan kunnassa on saatavilla turvaa ja hyvinvointia.

2.12. Sipoon joulunavaustapahtumassa klo 10-12  jaamme lankapusseja sukkaohjeineen. Näistä voit neuloa itsellesi, lähimmäisellesi tai tuntemattomalle tarvitsijalle villasukat. Villasukat lämmittävät niin lahjan saajaa kuin lahjan neulojaa. Neulominen vähentää stressiä, auttaa keskittymään, ennaltaehkäisee muistihäiriöitä ja vähentää kroonisia kipuja. Jalassa villasukat ovat lämpöiset ja näin talvikaudella ennaltaehkäisevät vilustumista. Toivotamme sinulle iloa neulomiseen!

Mikäli et päässyt paikalle etkä siten saanut materiaalipakettia niin jaamme kuitenkin tässä alla linkit sukkaohjeisiin eri ikäisille. Esimerkiksi näillä ohjeilla saat loihdittua itsellesi, läheisellesi tai tuntemattomalle lämpöä jalkoihin täksi jouluksi.

Villasukat Nalle-langasta lapsille, nuorille ja aikuisille kokoon 38 asti

https://novita.com/patterns/perusvillasukat-novita-nalle

Villasukat merinolangasta vauvoille

https://www.martat.fi/teemat/kasityoohjeet/lapsille/vauvansukat/

Villasukat 7 veljestä -langasta aikuisille

https://www.meillakotona.fi/artikkelit/villasukka-ohje

Laita lämpö kiertämään ja anna sukat lahjaksi vaikkapa läheisellesi tai lahjoita ne järjestöjen tai seurakuntien kautta lämpöä tarvitseville.

Lämpöistä joulua!

Olemme koonneet tähän Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tärkeimmät puhelinnumerot:

Yleinen neuvontanumero: 019 5600 111 (ikääntyneiden neuvonta, vammaispalvelut)

Terveysasemat arkipäivisin, ajanvaraus:

Askola 019 5600 200

Porvoo 019 5600 400

Lapinjärvi 019 5600 303

Loviisa 019 560 0300

Myrskylä ja Pukkila 019 5600 500

Sipoo 019 5600 600

Ilta ja viikonloppu: Päivystysapu 116 117

HUSLAB ajanvaraus: 09 4718 6800

HyVä digi 24h: https://itauusimaa.fi/

Chat-keskustelun löydät sivun oikeasta alakulmasta. Ammattilaiset palvelevat sinua aukioloaikojen mukaisesti. Kirjoita nimesi tekstiruutuun ja valitse HyVä-digi.

Valitse aloita chat ja seuraavalta sivulta HyVä-digi sairaanhoitaja.

Odota sulkematta selainta.  Hoitaja liittyy keskusteluun heti vapauduttuaan.

Huomioithan, että jos suljet selaimen, keskustelu häviää ja menetät paikkasi jonossa. Palvelu on maksuton.

Chat vastaanoton voi muuttaa lääkärin videovastaanotoksi, palvelu on maksullinen.

Hammashoito arkisin:

Askola 019 5600 201

Porvoo 019 5600 401

Lapinjärvi ja Loviisa 019 5600 301

Myrskylä ja Pukkila 019 5600 501

Sipoo 019 5600 601

Suusairauksien päivystys iltaisin ja viikonloppuisin 116 117

Lapsiperheiden asiakasohjaus: 019 5600 151 (ark 9-15)

Sosiaali- ja kriisipäivystys: 019 5600 150 (24h)

Aikuisten mielenterveys- ja päihdepalvelut: 019 5600 153 (ark 8-11)

Nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut (13-21 v.):040 183 8916

Lisää palveluja ja puhelinnumeroja netistä: https://itauusimaa.fi/

Lue seuraavaksi

Yhteistyötä, vaikuttamista ja työtä arvot edellä – Keskustan aluevaltuustoryhmät Uudellamaalla
Kulunut syksy on ollut Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmille uuden rakentamisen, tiivistyvän yhteistyön ja vaikuttamistyön aikaa. Aluevaltuustokauden aikana on vahvistettu ryhmien välistä yhteistyötä, lisätty näkyvyyttä viestinnän, markkinoinnin ja tapahtumien kautta sekä tehty pitkäjänteistä, usein jopa näkymätöntä työtä alueiden asukkaiden palvelujen ja hyvinvoinnin puolesta. Keskustan arvot – ihmislähtöisyys, läheisyys ja tasa-arvo – ohjaavat tätä työtä myös tulevaisuuden haasteiden edessä.
22.12.2025 / Itä-Uusimaa
Arvopohjaista vaikuttamista Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella
Olemme haastatelleet kaikkien neljän Uudenmaan hyvinvointialueen Keskustan aluevaltuustoryhmien puheenjohtajat ensimmäisen aluevaltuustokauden jälkeen. Tavoitteena on ollut saada kokonaiskuva siitä, millaisena puheenjohtajat ovat kokeneet uuden aluevaltuustotyön käynnistymisen, ryhmien johtamisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet. Tällä kertaa haastattelun kohde on Itä-Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman.
22.12.2025 / Itä-Uusimaa
Keskustan ryhmäpuheenvuoro, muutosesitykset ja kannatuspuheenvuorot Itä-Uudenmaan aluevaltuustossa 17.12.2025
Itä-Uudenmaan aluevaltuusto kokoontui 17.12.2025 käsittelemään hyvinvointialueen talousarviota ja taloussuunnitelmaa. Kokouksessa Keskustan aluevaltuutetut käyttivät ryhmäpuheenvuoron sekä esittivät muutosesityksiä ja kannatuspuheenvuoroja. Lisäksi Keskustan aluevaltuutetut käyttivät yksittäisiä puheenvuoroja muun muassa palveluverkon, tietojärjestelmien sekä automaation ja tekoälyn investointien näkökulmista. Keskustan Itä-Uudenmaan aluevaltuustoryhmän ryhmäpuheenvuoron käytti ryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman. Puheenvuoroja käyttivät myös aluevaltuutetut Terhi Tikkala, Markus Pietikäinen, Outi Lankia ja Terhi Tikkanen.
19.12.2025 / Itä-Uusimaa
EtusivuItä-UusimaaLämpöä ja lähipalvelujen puolustamista Sipoon joulun avauksessa