Turvallisuutta ja etsivää vanhustyötä Itä-Uudellamaalla

Itä-Uudenmaan alueen ikääntyneen väestön määrän kasvaessa on tärkeää vahvistaa ihmisläheisiä ja vaikuttavia tukipalveluita, jotka tukevat ikäihmisten turvallista ja osallistavaa arkea heidän kodeissaan. Etsivä nuorisotyö on monelle tuttu asia, mutta tämän vuoden aikana meidän hyvinvointialueella aloitettiin etsivä vanhustyö.

Etsivän vanhustyön ideana on löytää ne ikäihmiset, jotka ovat vaarassa syrjäytyä tai joiden palvelutarve on nousemassa, mutta jotka eivät vielä itse osaa tai kykene hakemaan apua. Tavoitteena on vakiinnuttaa etsivä vanhustyö osaksi kotona asumisen tuen palvelukokonaisuutta ensi vuoden aikana. Etsivällä työllä ehkäistään myös yksinäisyyttä ja turvattomuuden kokemusta.

Osana turvallista ja omatoimista arkea on tärkeä saada neuvontaa erilaisten vaarojen tunnistamisesta. Erityisesti verkko- ja puhelinhuijaukset mukaan lukien WhatsAppin kautta tapahtuvat petokset ovat kasvava uhka ikäihmisten taloudelliselle turvallisuudelle ja mielenrauhalle. Verkkohuijausten määrä on kasvanut kuluvan vuoden aikana rajusti.

Arvioiden mukaan maassamme tapahtuu miljoona huijausyritystä kuukaudessa. Huijausyritykset koskettavat meitä kaikkia, mutta ikäihmiset voivat olla niiden edessä erityisen haavoittuvassa asemassa. Tekoäly tekee huijauksista entistä uskottavampia. Tämän vuoksi tietoa ja ohjeistusta on saatava selkeästi ja toistuvasti, jotta ikäihmiset osaavat suojautua rikollisuudelta ja säilyttää luottamuksensa omaan kykyynsä hallita arkeaan.

Outi Lankia
aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen
Keskustan Itä-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä

Lue seuraavaksi

Yhteistyö ja luottamus ovat kokonaisturvallisuuden kulmakivet
Elämme ajassa, jossa turvallisuutta ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Kun maailmalla tuulee, täytyy pitää oma paketti kunnossa. Lääkäriin pitää päästä ja ambulanssi pitää saada nopeasti, kun tarve on. Taloudesta täytyy pitää huolta, jotta voimme turvata toimivat palvelut myös tuleville sukupolville. Kokonaisturvallisuus ei ole vain kovaa turvallisuutta. Se ei tarkoita vain puolustusvoimia tai rautaa. Se on sitä, että me kaikki teemme yhteistyötä. Se ei ole pelkkää varautumista pahimpaan, vaan jatkuvaa huolenpitoa, yhteistyötä ja yhteisvastuuta.
12.1.2026 / Itä-Uusimaa
Yhteistyötä, vaikuttamista ja työtä arvot edellä – Keskustan aluevaltuustoryhmät Uudellamaalla
Kulunut syksy on ollut Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmille uuden rakentamisen, tiivistyvän yhteistyön ja vaikuttamistyön aikaa. Aluevaltuustokauden aikana on vahvistettu ryhmien välistä yhteistyötä, lisätty näkyvyyttä viestinnän, markkinoinnin ja tapahtumien kautta sekä tehty pitkäjänteistä, usein jopa näkymätöntä työtä alueiden asukkaiden palvelujen ja hyvinvoinnin puolesta. Keskustan arvot – ihmislähtöisyys, läheisyys ja tasa-arvo – ohjaavat tätä työtä myös tulevaisuuden haasteiden edessä.
22.12.2025 / Itä-Uusimaa
Arvopohjaista vaikuttamista Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella
Olemme haastatelleet kaikkien neljän Uudenmaan hyvinvointialueen Keskustan aluevaltuustoryhmien puheenjohtajat ensimmäisen aluevaltuustokauden jälkeen. Tavoitteena on ollut saada kokonaiskuva siitä, millaisena puheenjohtajat ovat kokeneet uuden aluevaltuustotyön käynnistymisen, ryhmien johtamisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet. Tällä kertaa haastattelun kohde on Itä-Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman.
22.12.2025 / Itä-Uusimaa
EtusivuItä-UusimaaTurvallisuutta ja etsivää vanhustyötä Itä-Uudellamaalla