Jarmo Siivarin puhe puoluevaltuustossa 22.11.2025

Meillä on menossa työelämän muutos, joka vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten valmistuvat saavat töitä. Tekoäly korvaa rutiinityötä ja se vähentää työpaikkoja. Tämä on vain yksi muutoksen aiheuttaja. Kyse on mutkikkaasta ongelmasta, jota meidän pitäisi paremmin ymmärtää, jotta voisimme viestiä oikealla tavalla muutoksesta ja etsiä ratkaisuja tilanteeseen.

Urheilussa olen ollut rakentamassa isoja tapahtumia tilanteessa, jossa talkooväkeä on vaikea löytää. Keinona on ollut projektimainen toimintamalli, jolla tehtävät asiat pilkotaan ihmisten kokoisiksi palasiksi. Näin saadaan helpommin ihmiset sitoutumaan ja mukaan Keskustan työhön.

Lue seuraavaksi

Yhteistyö ja luottamus ovat kokonaisturvallisuuden kulmakivet
Elämme ajassa, jossa turvallisuutta ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Kun maailmalla tuulee, täytyy pitää oma paketti kunnossa. Lääkäriin pitää päästä ja ambulanssi pitää saada nopeasti, kun tarve on. Taloudesta täytyy pitää huolta, jotta voimme turvata toimivat palvelut myös tuleville sukupolville. Kokonaisturvallisuus ei ole vain kovaa turvallisuutta. Se ei tarkoita vain puolustusvoimia tai rautaa. Se on sitä, että me kaikki teemme yhteistyötä. Se ei ole pelkkää varautumista pahimpaan, vaan jatkuvaa huolenpitoa, yhteistyötä ja yhteisvastuuta.
12.1.2026 / Itä-Uusimaa
Yhteistyötä, vaikuttamista ja työtä arvot edellä – Keskustan aluevaltuustoryhmät Uudellamaalla
Kulunut syksy on ollut Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmille uuden rakentamisen, tiivistyvän yhteistyön ja vaikuttamistyön aikaa. Aluevaltuustokauden aikana on vahvistettu ryhmien välistä yhteistyötä, lisätty näkyvyyttä viestinnän, markkinoinnin ja tapahtumien kautta sekä tehty pitkäjänteistä, usein jopa näkymätöntä työtä alueiden asukkaiden palvelujen ja hyvinvoinnin puolesta. Keskustan arvot – ihmislähtöisyys, läheisyys ja tasa-arvo – ohjaavat tätä työtä myös tulevaisuuden haasteiden edessä.
22.12.2025 / Itä-Uusimaa
Arvopohjaista vaikuttamista Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella
Olemme haastatelleet kaikkien neljän Uudenmaan hyvinvointialueen Keskustan aluevaltuustoryhmien puheenjohtajat ensimmäisen aluevaltuustokauden jälkeen. Tavoitteena on ollut saada kokonaiskuva siitä, millaisena puheenjohtajat ovat kokeneet uuden aluevaltuustotyön käynnistymisen, ryhmien johtamisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet. Tällä kertaa haastattelun kohde on Itä-Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman.
22.12.2025 / Itä-Uusimaa
EtusivuUutisetJarmo Siivarin puhe puoluevaltuustossa 22.11.2025