Terhi Sundströmin puhe puoluevaltuustossa 22.11.2025

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät aateystävät

Olen täysin vakuuttunut, että keskustan aatemaailma puhuttelee kaikkialla, myös Uudellamaalla.

Tästä kertoo myös viimeisin puoluebarometri, jossa suomalaiset suhtautuvat kaikkein myönteisimmin keskustaan ja keskustaa pidetään nyt ihmiskeskeisempänä puolueena.

Repivän epävarmuuden ja kärjistysten maailmassa on tilaa ja tilaus sille, joka puhuu yhdenvertaisuudesta, ihmisyydestä, koko Suomesta sekä kotimaisuudesta.

Keskustan menestys tulevaisuudessa vaatii onnistumista myös Uudellamaalla.
Uudeltamaalta valitaan 37 kansanedustajaa. Meikäläisiä heistä on nyt kaksi. Se on kovin vähän puolueelle, josta mielikuva on myönteisin.

Uudenmaan vaalipiirissä asuu 1 700 000 ihmistä. Puolet Uudenmaan äänestäjistä asuu Vantaalla ja Espoossa. Näissä ääniosuutemme on luvattoman alhainen, 3-4 %.

Keskustan läpimurtoon eduskuntavaaleissa Uudellamaalla meidän pitää menestyä myös näissä isoissa kaupungeissa. Se edellyttää turbovaihdetta sekä ehdokashankintaan että kenttätyöhön. Ehdokasasettelu on ratkaiseva. Tämä vaatii nyt puolueelta vahvaa tukea Uudellemaalle ja keskustan koko kentän vahvan yhteistyön, keskustan koko kentän vahvan yhteistyön.

Suomi tarvitsee kasvua, työtä ja toivoa. Elinvoimaa ja rohkeutta uudistua.

Tulevissa eduskuntavaaleissa keskustalaisella politiikalla on täysi mahdollisuus saavuttaa Uudeltamaalta viisi kansanedustajaa, samoin kuin vaalivoitto, ja Kaikkonen I:nen. Tehdään tämä yhdessä! Kiitos.

Lue seuraavaksi

Erityistä tukea tarvitseva lapsi ei saa jäädä palvelujen väliin
Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan aluehallituksen vastausta aluevaltuutettu Lotta Paakkunaisen kysymykseen erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Paakkunainen piti vastausta puutteellisena ja esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jotta valtuusto saisi riittävät tiedot muutoksen vaikutuksista lasten palveluihin, perheiden arkeen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Palautusesitys ei kuitenkaan saanut aluevaltuuston enemmistön tukea.
25.6.2026 / Länsi-Uusimaa
VAKEn talous kääntyi – nyt on aika vahvistaa palveluja
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan vuoden 2025 tilinpäätöstä sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Keskustan valtuustoryhmän mukaan onnistunut talouskäänne antaa vahvan perustan seuraavalle vaiheelle: palvelujen saatavuuden parantamiselle, henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiselle ja asukkaiden luottamuksen rakentamiselle.
25.6.2026 / Uutiset
Vaikea vuosi, mutta paljon myös onnistumisia
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vuosi 2025 oli taloudellisesti vaikea. Alijäämä kasvoi ennakoitua suuremmaksi ja alue joutui arviointimenettelyyn. Samalla arviointikertomus ja tilinpäätös osoittavat, että palvelut toimivat pääosin hyvin, hoidon jatkuvuudessa ja digipalveluissa edistyttiin sekä toimintakulujen kasvu saatiin pidettyä poikkeuksellisen maltillisena. Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman korosti kesäkuun aluevaltuuston ryhmäpuheenvuorossaan, että tulevien vuosien suurin haaste on yhdistää talouden tasapainottaminen toimiviin palveluihin ja vahvaan perusterveydenhuoltoon.
24.6.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuUutisetTerhi Sundströmin puhe puoluevaltuustossa 22.11.2025