Palvelulupaus kunnille ilman terveysasemaa – aloite vahvistamaan luottamusta palveluihin

Itä-Uudenmaan aluevaltuutettu Terhi Tikkala jätti 11.2.2026 aluevaltuustossa valtuustoaloitteen palvelulupauksen laatimisesta niille kunnille, joilla ei ole omaa terveysasemaa. Laajasti valtuutettujen tukema aloite pohjautuu Keskustan ryhmän aiempaan talousarvioaloitteeseen ja tähtää kuntalaisten luottamuksen vahvistamiseen sekä selkeän näkymän luomiseen tuleviin sosiaali- ja terveyspalveluihin erityisesti pienissä kunnissa.

Valtuustoaloite palvelulupauksen tekemisestä kunnille, joilla ei ole terveysasemaa

Ehdotan, että Itä-Uudenmaan hyvinvointialue laatii palvelulupauksen niille alueen kunnille, jotka ovat menettäneet tai menettämässä oman terveysasemansa. Palvelulupauksessa määriteltäisiin kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuus yhteistyössä vastaanottavan kunnan kanssa.

Perustelut

Hyvinvointialueuudistuksen joulukuussa 2025 ilmestynyt asiantuntijoiden väliarvio korostaa perusterveydenhuollon vahvistamisen ja hoitoon pääsyn helpottamisen tärkeyttä. Terveysasemien lakkauttamisilla Itä-Uudellamaalla on ollut päinvastainen vaikutus.

Palvelulupaus on tarpeellinen, koska pienempien kuntien palveluja on lakkautettu yksi kerrallaan ilman, että kunnille on tarjottu näkymää tulevaisuuden palveluista. Tämä on heikentänyt kuntien ja asukkaiden luottamusta hyvinvointialueeseen.

Hyvinvointialueen tulee olla näkyvästi läsnä kaikissa alueen kunnissa. Kunta säilyy edelleen ihmisten arjen perusyksikkönä ja kriisitilanteiden varautumisen keskeisenä toimijana. Kuntien merkitys yhteisöllisyyden ja palvelujen saavutettavuuden kannalta on kiistaton.

Palvelulupauksella voidaan vahvistaa ihmisten luottamusta ja varmistaa, että palvelut ovat saavutettavissa myös niille, joilla ei ole omaa terveysasemaa. Matalan kynnyksen palvelut ja neuvonta vähentävät raskaampien palvelujen tarvetta ja tuovat säästöjä. Myös liikkuvat palvelut edellyttävät fyysisiä tiloja tuekseen.

Fyysisten toimipisteiden suunnittelu tulisi aloittaa puhtaalta pöydältä ja toteuttaa yhdessä asiakkaiden kanssa. Tämä tarjoaa mahdollisuuden kehittää uudenlaisia, asiakaslähtöisiä ratkaisuja.

Lyhyen aikavälin säästöt eivät saa ohjata pitkän aikavälin suunnittelua. Nyt on aika katsoa tulevaisuuteen ja rakentaa palveluja, jotka yhdistävät henkilökohtaiset ja kotiin vietävät palvelut sekä hyvinvointialueen näkyvän läsnäolon koko alueella.

Terhi Tikkala
aluevaltuutettu
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue, Pukkila

Esimerkkejä palvelulupauksen sisällöstä

  • Perusterveydenhuollon palvelut
    Vähintään yksi vastaanottopiste kunnassa (esim. hoitajavastaanotto, näytteenotto) vähintään kerran viikossa. Liikkuvat palvelut (esim. lääkärin ja hoitajan kiertävät vastaanotot) aikataulutettuna ja tiedotettuna etukäteen.
  • Sosiaalipalvelujen saavutettavuus
    Mahdollisuus kasvokkain asiointiin sosiaalipalveluissa (esim. perhepalvelut, ikäihmisten palveluohjaus) vähintään kerran kuukaudessa.
    Digipalvelujen tuki: kunnan tiloissa tarjolla opastusta sähköisten palvelujen käyttöön.
  • Neuvonta ja matalan kynnyksen palvelut
    Hyvinvointipiste tai palveluneuvonta kunnassa, jossa voi saada ohjausta ja tietoa palveluista.
    Yhteistyö kunnan kanssa hyvinvointitapahtumien järjestämisessä (esim. terveysneuvonta, rokotuspäivät).
  • Fyysiset tilat ja varautuminen
    Hyvinvointialue sitoutuu ylläpitämään yhteisiä tiloja liikkuville palveluille ja kriisivalmiudelle.
    Tilat suunnitellaan asiakaslähtöisesti yhdessä kunnan ja asukkaiden kanssa.
  • Pitkän aikavälin näkymä
    Viiden vuoden suunnitelma palvelujen kehittämisestä kunnassa.
    Sitoumus, että palvelulupaus tarkistetaan vuosittain ja päivitetään tarpeen mukaan.

Lue seuraavaksi

Erityistä tukea tarvitseva lapsi ei saa jäädä palvelujen väliin
Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan aluehallituksen vastausta aluevaltuutettu Lotta Paakkunaisen kysymykseen erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Paakkunainen piti vastausta puutteellisena ja esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jotta valtuusto saisi riittävät tiedot muutoksen vaikutuksista lasten palveluihin, perheiden arkeen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Palautusesitys ei kuitenkaan saanut aluevaltuuston enemmistön tukea.
25.6.2026 / Länsi-Uusimaa
VAKEn talous kääntyi – nyt on aika vahvistaa palveluja
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan vuoden 2025 tilinpäätöstä sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Keskustan valtuustoryhmän mukaan onnistunut talouskäänne antaa vahvan perustan seuraavalle vaiheelle: palvelujen saatavuuden parantamiselle, henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiselle ja asukkaiden luottamuksen rakentamiselle.
25.6.2026 / Uutiset
Vaikea vuosi, mutta paljon myös onnistumisia
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vuosi 2025 oli taloudellisesti vaikea. Alijäämä kasvoi ennakoitua suuremmaksi ja alue joutui arviointimenettelyyn. Samalla arviointikertomus ja tilinpäätös osoittavat, että palvelut toimivat pääosin hyvin, hoidon jatkuvuudessa ja digipalveluissa edistyttiin sekä toimintakulujen kasvu saatiin pidettyä poikkeuksellisen maltillisena. Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman korosti kesäkuun aluevaltuuston ryhmäpuheenvuorossaan, että tulevien vuosien suurin haaste on yhdistää talouden tasapainottaminen toimiviin palveluihin ja vahvaan perusterveydenhuoltoon.
24.6.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuItä-UusimaaPalvelulupaus kunnille ilman terveysasemaa – aloite vahvistamaan luottamusta palveluihin