Yhteisöllisestä asumisesta vastaus hoivan palvelulupaukseen?

Harmaantuva Suomi etsii kuumeisesti keinoja lunastaa lupauksensa ikäihmisten hoivasta.

Liian usein seniori asuu yksin kotona siihen saakka, kunnes edessä on pakollinen siirtymä ympärivuorokautisen hoivan asiakkaaksi. Tämän ”kotona pärjäämisen” ja varsinaisen palveluasumisen väliin on jo pitkään etsitty ratkaisua: asumismuotoa, joka perustuu itsenäiseen elämään, mutta tarjoaa ympärilleen yhteisön – tiiviin tai väljemmän – ja mahdollisuuden tilata palveluja kotiin oman tarpeen mukaan. Puhutaan yhteisöllisestä asumisesta. Siinä asutaan omassa esteettömässä vuokra-asunnossa, hyödynnetään yhteisiä tiloja ja palveluita ja saadaan arkeen turvaa sekä tekemistä, vaikkapa ateriapalvelujen muodossa, kuitenkin ilman ympärivuorokautista hoivaa.

Yhteisöllisen asumisen malleja on ollut käytössä monissa Euroopan maissa jo pitkään. Suomessa yhteisöllisestä asumisesta kyllä puhutaan, mutta toteutus on jäänyt liian usein vielä suunnitelmien asteelle. Nyt olisikin aika koota voimat ja vastata ikäihmisten kasvavaan tarpeeseen asua yhteisöllisesti.

Yhteisöllinen asuminen sopii ihmisille, jotka selviytyvät arjestaan pääosin itsenäisesti eikä heillä ole pitkälle edennyttä muistisairautta. Toimintakykyinen seniori voi vaalia sosiaalisia suhteita, osallistua yhteiseen tekemiseen ja myös auttaa muita eli olla aidosti osa yhteisöä. Julkisen palvelun tarjoamaa, kokoaikaista henkilöstöä ei yhteisöllisessä asumisessa yleensä ole, vaan arki rakentuu omatoimisuuden ja kotihoidon käyntien varaan.

Miksi yhteisöllisen asumisen hankkeita on silti kehitteillä liian vähän, vaikka tarve tuntuu ilmeiseltä?

Yksi syy lienee siinä, että toimivan asuinyhteisön rakentaminen on vaativa ja monitahoinen prosessi. Ensin tarvitaan sopiva tontti tai kunnan sitoumus sellaisen kaavoittamisesta. Sitten on löydyttävä vuokralainen eli operaattori, joka pystyy tuottamaan asukkaille riittävän laadukkaat palvelut. Hyvinvointialueen on puollettava hanketta. Tulevan omistajan on saatava sijoittamalleen pääomalle riittävä tuotto, ja rakennusurakoitsijan oma katteensa. Suunnitelmien on läpäistävä lupaprosessit ja eri osapuolten vaatimukset, ja aikataulujen on osuttava kohdalleen: asuntoja ja palveluja pitäisi olla tarjolla juuri silloin, kun niille on tarvetta. Jos yhtälö ei ole osapuolille taloudellisesti järkevä, hankkeen toteutuminen saattaa edellyttää yhteiskunnan tukea jossain muodossa.

Asuinyhteisö voidaan toteuttaa myös hyvinvointialueen omana, julkisena hankkeena. Tällöin yksityisen pääomasijoittajan tuottovaatimus ei ole mukana yhtälössä, ja taloudelliset reunaehdot voivat olla väljemmät. Kääntöpuolena on riski tehottomuudesta ja ratkaisuista, jotka jäävät tuottavuudeltaan vaatimattomiksi. Tiukoissa taloudellisissa raameissa puolestaan tingitään helposti asukkaiden viihtyisyydestä: esimerkiksi tilojen väljyydestä tai palvelujen riittävyydestä.

Onnistunut yhteisöllisen asumisen hanke vaatiikin taitavaa hankekehitystä ja suunnittelua sekä palvelun syvällistä ymmärtämistä. Osapuolten erilaiset intressit on osattava yhdistää niin, että syntyy kaikkia palveleva kokonaisuus, jossa yhteisöllisyydelle jää aidosti tilaa.

Koska meillä on yhteinen tahtotila kehittää yhteisöllistä asumista, yhteiskunnan on sujuvoitettava eri toimijoiden yhteistyötä eikä lyödä eri hallinnonalueilla kapuloita rattaisiin. Tukea tulisi suunnata myös malleihin, joissa senioriasuminen, yhteisöllinen asuminen ja ympärivuorokautinen hoiva yhdistyvät samaan kokonaisuuteen. Näin asukas voi pysyä tutussa ympäristössä myös silloin, kun toimintakyky heikkenee. Lisäksi itsenäistä, yhteisössä tapahtuvaa asumista voidaan vahvistaa esimerkiksi veroratkaisuilla. Kotitalousvähennyksen laajentaminen kattamaan nykyistä laajemmin kotona asumista tukevia palveluita olisi askel oikeaan suuntaan.

Anna-Liisa Lyytinen
aluevaltuutettu
Keski-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä, Nurmijärvi

Antti Heikkilä
aluevaltuutettu
Keski-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä, Tuusula

Kirjoitus on julkaistu myös suomenmaa.fi -sivuston mielipiteet -osiossa.