Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan vuoden 2025 tilinpäätöstä sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Keskustan valtuustoryhmän mukaan onnistunut talouskäänne antaa vahvan perustan seuraavalle vaiheelle: palvelujen saatavuuden parantamiselle, henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiselle ja asukkaiden luottamuksen rakentamiselle.
Vantaan ja Keravan Keskustan aluevaltuustoryhmä teki kevään 2026 aikana aktiivista ja tavoitteellista työtä sen puolesta, että hyvinvointialueen talous pysyy kestävällä pohjalla ja palvelut kehittyvät ihmislähtöisesti. Ryhmän työssä yhdistyivät vastuullinen taloudenpito, palveluiden vaikuttavuuden parantaminen, ennaltaehkäisevien toimintatapojen vahvistaminen sekä rohkeus etsiä uusia ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin.
Pääsin tutustumaan Tikkurilan Klubitaloon ja Eskot ry:n toimintaan. Vierailu vahvisti käsitystäni siitä, että järjestöt tekevät sellaista työtä, jota ilman raskaampien sosiaali- ja terveyspalvelujen tarve kasvaisi.
Hyvä päätöksenteko syntyy yhteistyöstä, avoimesta keskustelusta ja rohkeudesta arvioida asioita eri näkökulmista – myös puoluerajojen yli. Kokoomuksen ja Keskustan yhteisessä kirjoituksessa muistutetaan, että viranhaltijoiden asiantuntemus on päätöksenteon tärkeä tuki, mutta vastuu arvovalinnoista ja lopullisista ratkaisuista kuuluu aina vaaleilla valituille luottamushenkilöille.
Keskustan Tampereella järjestetyssä 120-vuotisjuhlavuoden puoluekokouksessa koettiin yksi viikonlopun koskettavimmista hetkistä, kun pitkän linjan keskustavaikuttaja, edelleen aktiivisesti toiminnassa mukana oleva Vantaan ja Keravan aluevaltuutettu Timo Laaninen kutsuttiin puolueen kunniajäseneksi. Laanisen lisäksi tilaisuudessa palkittiin kaksi muuta vaikuttajaa Uudeltamaalta, entiset puoluesihteerit Eero Lankia Kirkkonummelta ja Erja Tikka Espoosta.
Keskustan 120-vuotisjuhlapuoluekokous kokosi viikonloppuna Tampereelle tuhansia keskustalaisia eri puolilta Suomea linjaamaan puolueen tulevaisuutta, käymään laajaa poliittista keskustelua Suomen suunnasta ja valmistautumaan kohti vuoden 2027 eduskuntavaaleja. Kolmipäiväisessä kokouksessa käsiteltiin puolueen ohjelmia sekä tehtiin henkilövalintoja.