Keskustan aluevaltuutetut vaativat hallitukselta vastuullisuutta terveydenhuollon säästöjen ja resurssien jaossa

Kannanotto 30.8.2024 Keskustan Uudenmaan aluevaltuustoryhmät

Keskusta vaatii hallitukselta vastuullisempia päätöksiä terveydenhuollon säästöjen ja resurssien jaossa

Hallitus julkisti halunsa yhdistää hyvinvointialueita. Esitystä perustellaan palveluiden turvaamisella ja talouden säästöillä. Alueellisesti erilaiset taloustilanteet vaarantavat asiakkaiden tasa-arvoisen kohtelun.

Keskustapäättäjät ovat yhtä mieltä siitä, että palveluiden yhdenmukaistaminen heikentää mahdollisuuksia joustaviin ja yksilöllisiin hoitotarpeisiin.

Alueet ovat lähtökohdiltaan hyvin erilaisia niin väestöpohjaltaan kuin rakenteeltaankin. Isossa organisaatiossa ei tunneta alueellisia erityispiirteitä ja palvelut karkaavat keskittämisten myötä yhä kauemmas. Vaarana on eriarvoistuminen, hoitovelan kasvu ja kustannusten lisääntyminen. Hoitoon hakeutuminen ja -pääsy viivästyy. Virkamiesvalta kasvaa ja palveluista tulee entistä kasvottomampia.

Hallitus pitää itsepintaisesti kiinni alijäämien kattamisvelvoitteen täyttämisestä vuoden 2026 loppuun mennessä. Tällainen vaatimus uhkaa hyvinvointiyhteiskunnan perustaa.

Keskusta vaatii alijäämän kattamisvelvoitteen takarajan siirtämistä kahdella vuodella.

Pääministeri on peräänkuuluttanut säästöjen hakemista palveluprosesseja tehostamalla. Hallituksessa on laskettu, että yöpäivystysten sekä raskaimpien leikkausten keskittämisellä voidaan säästää 26,3 miljoonaa euroa vuodesta 2026 alkaen. Samanaikaisesti hallitus on kuitenkin päättänyt laskea alkoholiveroa, jonka vaikutus talouteen on 25 miljoonaa euroa. Hallitus ei ole tehnyt oikeansuuntaisia priorisointeja.

Keskustavaltuutetut hyväksyvät vain tutkitusti vaikuttavia terveydenhuoltoon kohdistuvia säästöjä. Ratkaisuja tulee löytää toimintoja tehostamalla ja uusia hyväksi koettuja käytäntöjä hyödyntämällä, ei paniikkiratkaisuja tekemällä.

Terveydenhuollon uudistuksen perimmäinen tarkoitus oli vahvistaa perusterveydenhuoltoa. Monien sairauksien hoito siirtyy yhä terveyskeskuksista erikoissairaanhoitoon, koska hoitoon ei pääse ajoissa. Toimintatapa kuormittaa taloutta.

Ikääntyvän väestön hoidon ja hoivan tarve kasvavat jatkuvasti. Hyvinvointialueilla on oltava riittävät ja monipuoliset resurssit vastata tähän kysyntään.

Keskustan aluevaltuutetut vaativat hallitukselta konkreettisia toimia perusterveydenhuollon vahvistamiseksi, hyvinvointialueiden alijäämien kattamisvelvoitteen pidentämiseksi ja turvallisuuden tunteen vahvistamiseksi. Uudenmaan hyvinvointialueille Keskustavaltuutetut lähettävät vahvan viestin: terveys- ja sosiaalipalvelut on säilytettävä lähipalveluna.

Lähellä ihmistä olevat palvelut vastaavat väestön tarpeita ja toiveita.

Hallitus on vastuussa siitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukset toteutetaan niin, että säästöt eivät heikennä ihmisten hyvinvointia.

Resurssien järkevä käyttö ja inhimillisyys eivät saa jäädä poliittisten päätösten jalkoihin.

Keskusta Itä-Uudenmaa aluevaltuustoryhmä

Keskusta Keski-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä

Keskusta Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä

Keskusta Vantaa-Keravan aluevaltuustoryhmä

Lue seuraavaksi

Terve talous mahdollistaa entistä vaikuttavammat palvelut
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on onnistunut muutamassa vuodessa tekemään valtaisan talous käänteen. Siinä missä kahden ensimmäisen vuoden tulos oli rajusti alijäämäinen, päästiin viime vuonna yli 100 miljoonan euron ylijäämään. Jos nykyiset näkymät toteutuvat, alkuvuosien alijäämät saadaan katettua jo kuluvan vuoden aikana.
18.5.2026 / Uutiset
Länsi-Uudenmaan Keskusta vaatii vahvempaa alueellista demokratiaa
Länsi-Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmä jatkaa aktiivista vaikuttamistyötä hyvinvointialueella. Aluevaltuutettu Lotta Paakkunainen nosti viimeisimmässä aluevaltuuston kokouksessa esiin päätösvallan keskittymisen viranhaltijajohdolle ja aluehallitukselle sekä esitti hallintosäännön uudistamista aluevaltuuston ja lautakuntien aseman vahvistamiseksi. Aloitteessa korostetaan avoimuutta, demokratiaa ja poliittista vastuunkantoa.
15.5.2026 / Länsi-Uusimaa
Yhteisöllisestä asumisesta vastaus hoivan palvelulupaukseen?
Harmaantuva Suomi etsii kuumeisesti keinoja lunastaa lupauksensa ikäihmisten hoivasta.
13.5.2026 / Keski-Uusimaa
EtusivuItä-UusimaaKeskustan aluevaltuutetut vaativat hallitukselta vastuullisuutta terveydenhuollon säästöjen ja resurssien jaossa