Omaishoitoa on vahvistettava, ei heikennettävä

Valtuustoaloite Itä-Uudenmaan hyvinvointialue – Omaishoitoa on vahvistettava, ei heikennettävä

Omaishoidon tuomat säästöt ovat merkittävät yhteiskunnalle. Ne syntyvät, kun ikäihminen, vammainen tai pitkäaikaissairas henkilö selviytyy arjestaan omaishoitajan tuella ilman, että henkilö joutuu hyvinvointialueen kalliimpien sote-palvelujen piiriin. Vaikka omaishoitaja saa hoitopalkkiota, se on pienempi kustannus kuin hyvinvointialueen toimesta järjestettävä palvelu.

Omaishoidon tuen lopettaminen tai keskeyttäminen voi tuoda hetkellisiä säästöjä, mutta pitkällä aikavälillä ratkaisu on sekä taloudellisesti että sosiaalisesti kestämätön. Kelan vuonna 2013 tekemän tutkimuksen mukaan omaishoito säästää yhteiskunnalle yli kaksi miljardia euroa vuosittain.

Jonoon jättäminen on laitonta. Mikäli hakija täyttää tuen myöntämisen kriteerit, mutta määrärahat ovat loppuneet, hyvinvointialueen tulee järjestää vastaavat palvelut muulla tavalla – mikä on käytännössä aina kalliimpaa kuin omaishoidon tuki.

Valtiovarainministeriö käynnisti kesällä 2025 arviointimenettelyn Keski-Suomen hyvinvointialueella sen taloudellisen tilanteen vuoksi. Ennen arviointimenettelyn käynnistämistä alue päätti keskeyttää uusien omaishoidon tuen myöntämisen määrärahojen loputtua. Sittemmin Keski-Suomen hyvinvointialue kuitenkin päätti myöntää lisämäärärahan omaishoidon tukeen, koska se katsoi omaishoidon olevan myös taloudellisesti järkevin ratkaisu.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue on nyt vastaavassa tilanteessa: alueen arviointimenettely käynnistyi kesäkuussa 2025 valtiovarainministeriön päätöksellä rahoitusongelman vuoksi, ja samaan aikaan päätettiin olla myöntämättä omaishoidon tukea uusille hakijoille 1.7.2025 alkaen vuoden loppuun.

Tilaisuudessa, jonka valtiovarainministeriö järjesti 5.12.2024 Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen tilanteen arvioimiseksi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arviointipäällikkö totesi:

”Iäkkäiden määrän kasvaessa nopeasti alueen tulisi vahvistaa kevyempiä palvelumuotoja, kuten yhteisöllistä asumista ja omaishoitoa.”

Valtiontalouden tarkastusvirasto toteuttaa vuoden 2025 aikana tuloksellisuustarkastuksen iäkkäiden, 65 vuotta täyttäneiden omaishoidon tuesta hyvinvointialueilla. Tarkastuksen tavoitteena on arvioida, ovatko iäkkäiden omaishoidon tuen taloudelliset tavoitteet toteutuneet ja onko omaishoidettavien ja omaishoitajien tuen ja palveluiden toimivuudesta sekä omaishoidon houkuttelevuudesta huolehdittu.

Voiko valtio ja asiantuntijat enää asiaa selvemmin sanoa: omaishoitoa tulee lisätä alueella, jotta hyvinvointialue selviää vakavasta taloudellisesta kriisistään.

Esitys

Esitän, että Itä-Uudenmaan hyvinvointialue:

  • Osoittaa lisämäärärahan omaishoitoon, jotta omaishoidon tukea voidaan hakea ja myöntää normaalisti myös loppuvuoden 2025 aikana.

  • Myöntää omaishoidon tuen kaikille kriteerit täyttäville hakijoille jo vuoden 2025 aikana riippumatta määrärahojen tämänhetkisestä tilanteesta.

  • Lisää omaishoidon tuen määrärahaa seuraavan talousarvion tai talousarviomuutosten yhteydessä pysyvästi sellaiselle tasolle, että tukea voidaan jatkossakin myöntää kaikille kriteerit täyttäville hakijoille.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen on välttämätöntä nähdä omaishoito paitsi inhimillisenä myös taloudellisesti kestävänä ratkaisuna alueen sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi.

Porvoossa, 10.9.2025

Markus Pietikäinen
aluevaltuutettu
Keskustan Itä-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä

Lue seuraavaksi

Erityistä tukea tarvitseva lapsi ei saa jäädä palvelujen väliin
Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan aluehallituksen vastausta aluevaltuutettu Lotta Paakkunaisen kysymykseen erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Paakkunainen piti vastausta puutteellisena ja esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jotta valtuusto saisi riittävät tiedot muutoksen vaikutuksista lasten palveluihin, perheiden arkeen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Palautusesitys ei kuitenkaan saanut aluevaltuuston enemmistön tukea.
25.6.2026 / Länsi-Uusimaa
VAKEn talous kääntyi – nyt on aika vahvistaa palveluja
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan vuoden 2025 tilinpäätöstä sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Keskustan valtuustoryhmän mukaan onnistunut talouskäänne antaa vahvan perustan seuraavalle vaiheelle: palvelujen saatavuuden parantamiselle, henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiselle ja asukkaiden luottamuksen rakentamiselle.
25.6.2026 / Uutiset
Vaikea vuosi, mutta paljon myös onnistumisia
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vuosi 2025 oli taloudellisesti vaikea. Alijäämä kasvoi ennakoitua suuremmaksi ja alue joutui arviointimenettelyyn. Samalla arviointikertomus ja tilinpäätös osoittavat, että palvelut toimivat pääosin hyvin, hoidon jatkuvuudessa ja digipalveluissa edistyttiin sekä toimintakulujen kasvu saatiin pidettyä poikkeuksellisen maltillisena. Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman korosti kesäkuun aluevaltuuston ryhmäpuheenvuorossaan, että tulevien vuosien suurin haaste on yhdistää talouden tasapainottaminen toimiviin palveluihin ja vahvaan perusterveydenhuoltoon.
24.6.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuItä-UusimaaOmaishoitoa on vahvistettava, ei heikennettävä