Askolalainen Keskustavaikuttaja Sanna Kurki täytti viime viikolla 50 vuotta. Sanna on kolmen jo omillaan asuvan nuoren äiti. Perheeseen kuuluu aviomies. Yhteinen aika kuluu perheyritysten viljatilan ja Askolan kone Oy:n parissa. Luottamustehtäviä Sannalla on paljon. Hän toimii Askolan kunnanvaltuuston puheenjohtajana, Varuboden-Oslan hallintoneuvoston jäsenenä, MTK:n johtokunnassa ja Keskustan Itä-Uudenmaan aluevaltuutettuna.
Vaikuttamisen Sanna aloitti jo 5- vuotiaana Porvoossa tekemällä aloitteen pyöräteiden hiekoittamiseen liittyen ja alakouluikäisenä aloite lähti Askolan kunnalle styrox-istuimien hankkimiseksi koulun ulkovessoihin. Molemmat aloitteet käsiteltiin ja ne etenivät toteutukseen saakka.
Sanna lähti peruskoulun jälkeen lukioon, tapasi nykyisen puolisonsa ja kirjoitti ylioppilaaksi. Kirjoitusten jälkeen nuori nainen punnitsi tulevaisuuttaan ja päätti lähteä opiskelemaan Järvenpäähän Maatalousnormaalikouluun. Kiinnostusta oli kirjanpitoon ja lastenhoitoon, Sanna halusi hoitaa omat lapset itse. Ruokaakin piti opetella laittamaan sillä lapsuutensa Sanna vietti paljolti isän kanssa raksa- ja peltohommissa, ei äidin kanssa keittiössä. Sanna valmistui viljelijäksi Järvenpäästä ja kotitalousteknikoksi Orimattilasta. Ravitsemus- ja siivoustekniikan rinnalla pääaineina olivat tekstiilien hoito, kirjanpito ja neuvonta.
Keskustaan Sanna liittyi perustaessaan Askolaan Keskustanuorten yhdistystä. Anopin mukana hän liittyi Maa- ja kotitalousnaisiin sekä MTK:n paikallisyhdistykseen. Pian Sanna istui Askolan Keskustan kunnallisjärjestön hallituksessa. Muutaman sihteerivuoden jälkeen aukeni puheenjohtajan paikka. Samoihin aikoihin alkoi kirkkovaltuustoura, vaikuttaminen muutaman koulun vanhempainyhdistyksessä ja partiotoiminta. Ensimmäinen kunnanvaltuustokausi koitti vuonna 2013 ja siitä lähtien äänimäärä on vaaleissa kasvanut tasaisesti. Sanna haluaa olla mukana vaikuttamassa ja hänellä on uskallusta tarttua vastuullisiinkin luottamustehtäviin. Työ mahdollistaa aikataulujen yhteensovittamisen joustavasti.
Toimeentulonsa perhe saa maanviljelystä ja koneyrityksestä. Parinsadan hehtaarin maatilalla viljellään luomuna vehnää, kauraa ja hernettä tai härkäpapua. Askolan Kone muuttui osakeyhtiöksi vuonna 2008 työkoneiden sopimushuollon myötä ja tänä päivänä yritys työllistää kymmenen henkeä. Uuden yritysmuodon vuoksi Sannan piti opiskella lisää ja niinpä hän suoritti merkonomiopinnot oppisopimuskoulutuksena.
Keskustan Uudenmaan piiri onnittelee Sannaa.