REKRY: Uudenmaan Keskusta hakee aluekoordinaattoria

Keskustan Uudenmaan piiri hakee kokoaikaiseen työsuhteeseen

ALUEKOORDINAATTORIA

Haemme piiritoimistollemme näkemyksellistä, yhteiskunnallisesta päätöksenteosta kiinnostunutta ja hyvät viestinnälliset valmiudet omaavaa aluekoordinaattoria.

Aluekoordinaattorin ensisijaiset tehtävät liittyvät hyvinvointialueiden toimintaan. Toimit Keskustan aluevaltuustoryhmien sihteerinä Uudenmaan neljällä hyvinvointialueella. Tuet hyvinvointialueiden luottamushenkilöiden työtä valmistelemalla asioita, kouluttamalla ja tiedottamalla. Suunnittelet myös toimintaa sekä järjestät erilaisia tapahtumia ja teet ryhmien työtä näkyväksi viestimällä.
Pienen ja dynaamisen työyhteisön osana osallistut myös puoluetoiminnan muihin moninaisiin tehtäviin.

Työskentelet itsenäisesti yhteistyössä piirin ja aluevaltuustoryhmien kanssa. Työpisteesi sijaitsee Keravalla, mutta työ sisältää liikkumista Uudenmaan alueella, joten oman auton käyttömahdollisuus on työssä välttämätön. Työtä on mahdollista tehdä sopimuksen mukaan myös osittain etänä. Työ edellyttää satunnaisesti ilta- ja viikonlopputöitä.

Odotamme sinulta

  • itsenäistä työotetta ja kykyä organisoida omaa työtäsi
  • hyviä vuorovaikutustaitoja ja monipuolista viestintäosaamista,
  • järjestelmällisyyttä ja tarkkuutta – tartut toimeen ja kannat vastuusi!

Arvostamme

  • keskustalaista arvomaailmaa
  • hyvinvointialueiden valmistelun tuntemusta
  • kokemusta järjestö- ja/tai poliittisesta toiminnasta
  • halua oppia ja kehittyä viestinnän saralla

Toimenkuvaa voidaan räätälöidä valittavan henkilön osaamisen mukaan.

Tarjoamme sinulle monipuolisen työn, hyvähenkisen ja joustavan työyhteisön ja mahdollisuuden kehittää ammatillista osaamistasi ja oppia uutta. Palkan lisäksi tarjoamme myös kilpailukykyiset työsuhde-edut.

Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Työsuhteessa sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Työaika on työehtosopimuksen mukaisesti 37,5 h/vk. Työn jatkuvuus edellyttää Uudenmaan hyvinvointialueiden valtuustojen budjettitason hyväksyntää vuosittain sekä aluehallitusten erillistä hyväksyntää ryhmärahan käytöstä.

Lähetäthän hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään sunnuntaina 10.8. osoitteeseen [email protected] aiheella ”aluekoordinaattori”.

Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian syksyllä.

Lue seuraavaksi

Erityistä tukea tarvitseva lapsi ei saa jäädä palvelujen väliin
Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan aluehallituksen vastausta aluevaltuutettu Lotta Paakkunaisen kysymykseen erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Paakkunainen piti vastausta puutteellisena ja esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jotta valtuusto saisi riittävät tiedot muutoksen vaikutuksista lasten palveluihin, perheiden arkeen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Palautusesitys ei kuitenkaan saanut aluevaltuuston enemmistön tukea.
25.6.2026 / Länsi-Uusimaa
VAKEn talous kääntyi – nyt on aika vahvistaa palveluja
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan vuoden 2025 tilinpäätöstä sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Keskustan valtuustoryhmän mukaan onnistunut talouskäänne antaa vahvan perustan seuraavalle vaiheelle: palvelujen saatavuuden parantamiselle, henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiselle ja asukkaiden luottamuksen rakentamiselle.
25.6.2026 / Uutiset
Vaikea vuosi, mutta paljon myös onnistumisia
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vuosi 2025 oli taloudellisesti vaikea. Alijäämä kasvoi ennakoitua suuremmaksi ja alue joutui arviointimenettelyyn. Samalla arviointikertomus ja tilinpäätös osoittavat, että palvelut toimivat pääosin hyvin, hoidon jatkuvuudessa ja digipalveluissa edistyttiin sekä toimintakulujen kasvu saatiin pidettyä poikkeuksellisen maltillisena. Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman korosti kesäkuun aluevaltuuston ryhmäpuheenvuorossaan, että tulevien vuosien suurin haaste on yhdistää talouden tasapainottaminen toimiviin palveluihin ja vahvaan perusterveydenhuoltoon.
24.6.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuUutisetREKRY: Uudenmaan Keskusta hakee aluekoordinaattoria