Tervetuloa Kirkkonummen Keskustan sivuille

Toimimme Kirkkonummella uudistuvan, eteenpäin suuntautuvan politiikan puolesta.
Rakennamme edistyksellisellä politiikalla Kirkkonummea paremmaksi paikaksi asua, elää ja työskennellä. Kuntamme kehityksen on tapahduttava ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla.

Kirkkonummi

Tule mukaan

Tule tutustumaan toimintaamme. Kirkkonummen Keskustassa sinulla on monipuoliset mahdollisuudet lähteä mukaan poliittiseen vaikuttamiseen.

Edistämme Kirkkonummen Keskustassa sellaisia toimintamalleja, joissa kunnan luottamushenkilöt,  puolueen jäsenet sekä kirkkonummelaiset voivat sitoutua yhdessä Kirkkonummen kehittämiseen.

Ota yhteyttä

Kirkkonummi

Puheenjohtaja Eero Lankia

Kuntasivuille >

Tapahtumat

 

———–

Menneet tapahtumat

 

Löydät meidät myös

Facebook›

Instagram ›

Kiirettä vain Porvoossa?
Aluevaltuusto käsitteli Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluverkkosuunnitelmaa 10.12.2024. Viranhaltijoiden esitys oli, että virka-aikainen päivystys järjestetään keskitetysti. Koska keskittäminen heikentää terveyspalveluiden tavoitettavuutta ja potilasturvallisuutta, esitin ennen kokousta esityksen poistamista palveluverkkosuunnitelmasta. Näin tapahtuikin ja aluevaltuusto päätti poistaa virka-aikaisen päivystyksen palveluverkkosuunnitelmasta äänin 57–2.
2.4.2026 / Itä-Uusimaa
Onko sote-autosta Pukkilan ja Myrskylän palvelujen pelastajaksi?
Itä-Uudenmaan aluevaltuusto päätti viime vuoden lopulla lopettaa Myrskylän, Pukkilan ja Lapinjärven kiertävät sote-palvelut, joita oli toteutettu muutaman kerran viikossa kunnilta vuokratuissa tiloissa. Vastustimme päätöstä. Sitä pehmennettiin lopulta linjaamalla, että tilalle tulee liikkuva sote-auto korvaamaan lakkautettavat palvelut.
1.4.2026 / Itä-Uusimaa
Päihdeilmiö vaatii tekoja – Keravalla haettiin ratkaisuja yhdessä
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuustoryhmän järjestämä keskustelutilaisuus Keravalla 24.3.2026, toi yhteen asiantuntijoita, päättäjiä ja alueen asukkaita käsittelemään päihteisiin liittyviä ilmiöitä ja niiden vaikutuksia arkeen. Illan aikana tarkasteltiin sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmia – miten päihteet näkyvät ihmisten elämässä, palveluissa ja turvallisuuden kokemuksessa.
30.3.2026 / Itä-Uusimaa
Vierailu Näsin terveyskeskuksessa toi esiin toiminnan vahvuudet ja tilahaasteet
Keskustan Itä-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä tutustui Näsin terveysaseman arkeen Porvoossa. Vierailu toi esiin toiminnan vahvuudet – mutta myös tilojen riittämättömyyden, joka haastaa palveluiden kehittämistä ja henkilöstön työskentelyä.
27.3.2026 / Itä-Uusimaa

Paikallisyhdistyksen hallitus 2021

Sari Haapasaari
puheenjohtaja
[email protected]
+358 40 528 3783

Teemu Kelkka
varapuheenjohtaja
[email protected]
+358 40 911 9295

Toni Ohvo
sihteeri
[email protected]
+358 50 597 7460

Simo Ahonen
talous/ jäsenasiat
[email protected]
+358 40 043 5100

 

 

Lisäksi johtokuntaan kuuluvat:

Marjut Frantsi-Lankia
Robert Karlsson
Eero Lankia
Jarmo Siivari
Ilona Tiainen
Jari Palosaari
Hannu Väliviita

Löydät meidät myös Facebookista:  https://www.facebook.com/Keskustakirkkonummi/

 

Luottamushenkilömme Kirkkonummella 2017-2021

Valtuutetut

Marjut Frantsi-Lankia
[email protected]

Varavaltuutetut
Eero Lankia
Sari Haapasaari

Kunnanhallitus
Marjut Frantsi-Lankia (jäsen)                [email protected]

Suomenkielinen varhaiskasvatus -ja opetuslautakunta
Sari Haapasaari (jäsen)
[email protected] / [email protected]
Ilona Tiainen (varajäsen)

Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Teemu Kelkka (jäsen)
[email protected]
Reijo Munther (varajäsen)

Keskusvaalilautakunta
Toni Ohvo (varajäsen)

Tarkastuslautakunta 
Katri Aula (jäsen)
Kimmo Collander (varajäsen)

Kiinteistötoimitusten uskotut miehet
Hannu Väliviita

Käräjäoikeuden lautamies
Jari Palosaari

 

EtusivuKirkkonummi