Tervetuloa Kirkkonummen Keskustan sivuille

Toimimme Kirkkonummella uudistuvan, eteenpäin suuntautuvan politiikan puolesta.
Rakennamme edistyksellisellä politiikalla Kirkkonummea paremmaksi paikaksi asua, elää ja työskennellä. Kuntamme kehityksen on tapahduttava ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla.

Kirkkonummi

Tule mukaan

Tule tutustumaan toimintaamme. Kirkkonummen Keskustassa sinulla on monipuoliset mahdollisuudet lähteä mukaan poliittiseen vaikuttamiseen.

Edistämme Kirkkonummen Keskustassa sellaisia toimintamalleja, joissa kunnan luottamushenkilöt,  puolueen jäsenet sekä kirkkonummelaiset voivat sitoutua yhdessä Kirkkonummen kehittämiseen.

Ota yhteyttä

Kirkkonummi

Puheenjohtaja Eero Lankia

Kuntasivuille >

Tapahtumat

 

———–

Menneet tapahtumat

 

Löydät meidät myös

Facebook›

Instagram ›

Erityistä tukea tarvitseva lapsi ei saa jäädä palvelujen väliin
Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan aluehallituksen vastausta aluevaltuutettu Lotta Paakkunaisen kysymykseen erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Paakkunainen piti vastausta puutteellisena ja esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jotta valtuusto saisi riittävät tiedot muutoksen vaikutuksista lasten palveluihin, perheiden arkeen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Palautusesitys ei kuitenkaan saanut aluevaltuuston enemmistön tukea.
25.6.2026 / Länsi-Uusimaa
VAKEn talous kääntyi – nyt on aika vahvistaa palveluja
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan vuoden 2025 tilinpäätöstä sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Keskustan valtuustoryhmän mukaan onnistunut talouskäänne antaa vahvan perustan seuraavalle vaiheelle: palvelujen saatavuuden parantamiselle, henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiselle ja asukkaiden luottamuksen rakentamiselle.
25.6.2026 / Uutiset
Vaikea vuosi, mutta paljon myös onnistumisia
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vuosi 2025 oli taloudellisesti vaikea. Alijäämä kasvoi ennakoitua suuremmaksi ja alue joutui arviointimenettelyyn. Samalla arviointikertomus ja tilinpäätös osoittavat, että palvelut toimivat pääosin hyvin, hoidon jatkuvuudessa ja digipalveluissa edistyttiin sekä toimintakulujen kasvu saatiin pidettyä poikkeuksellisen maltillisena. Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman korosti kesäkuun aluevaltuuston ryhmäpuheenvuorossaan, että tulevien vuosien suurin haaste on yhdistää talouden tasapainottaminen toimiviin palveluihin ja vahvaan perusterveydenhuoltoon.
24.6.2026 / Itä-Uusimaa
Arviointikertomus muistuttaa: palvelujen kehittämistyö ei ole vielä valmis
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ensimmäinen valtuustokausi on ollut suurten muutosten aikaa. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus osoittaa, että talouden vakauttamisessa ja organisaation rakentamisessa on onnistuttu, mutta samalla se muistuttaa, että palvelujen saatavuuden, henkilöstön hyvinvoinnin ja asukkaiden arjessa näkyvien parannusten eteen on tehtävä edelleen määrätietoista työtä.
24.6.2026 / Länsi-Uusimaa

Paikallisyhdistyksen hallitus 2021

Sari Haapasaari
puheenjohtaja
[email protected]
+358 40 528 3783

Teemu Kelkka
varapuheenjohtaja
[email protected]
+358 40 911 9295

Toni Ohvo
sihteeri
[email protected]
+358 50 597 7460

Simo Ahonen
talous/ jäsenasiat
[email protected]
+358 40 043 5100

 

 

Lisäksi johtokuntaan kuuluvat:

Marjut Frantsi-Lankia
Robert Karlsson
Eero Lankia
Jarmo Siivari
Ilona Tiainen
Jari Palosaari
Hannu Väliviita

Löydät meidät myös Facebookista:  https://www.facebook.com/Keskustakirkkonummi/

 

Luottamushenkilömme Kirkkonummella 2017-2021

Valtuutetut

Marjut Frantsi-Lankia
[email protected]

Varavaltuutetut
Eero Lankia
Sari Haapasaari

Kunnanhallitus
Marjut Frantsi-Lankia (jäsen)                [email protected]

Suomenkielinen varhaiskasvatus -ja opetuslautakunta
Sari Haapasaari (jäsen)
[email protected] / [email protected]
Ilona Tiainen (varajäsen)

Yhdyskuntatekniikan lautakunta
Teemu Kelkka (jäsen)
[email protected]
Reijo Munther (varajäsen)

Keskusvaalilautakunta
Toni Ohvo (varajäsen)

Tarkastuslautakunta 
Katri Aula (jäsen)
Kimmo Collander (varajäsen)

Kiinteistötoimitusten uskotut miehet
Hannu Väliviita

Käräjäoikeuden lautamies
Jari Palosaari

 

EtusivuKirkkonummi