Ehdolle osuuskauppavaaleihin

Keväällä 2024 on taas luvassa S-ryhmän osuuskauppavaaleja ja Keskustalaiselle ajatusmaailmalle tarvetta. Lähde siis mukaan ehdolle!

Uudenmaan alueella vaalit käydään kolmessa osuuskaupassa: HOK-Elannossa, SSO:ssa (Suur Seudun Osuuskaupassa) ja VBO:ssa (Varuboden-Oslassa). Vaalit pidetään maalis-huhtikuun aikana, ja ehdokkaat asetetaan alkuvuodesta 2024.

Piiri koordinoi HOK-Elannon vaalia, ja on tarvittavana apukätenä VBO:n ja SSO:n vaaleista kiinnostuneille.

Osuuskaupan edustajisto

Osuuskauppa on jäsentensä omistama yritys, jonka päätöksentekoon jäsenet voivat ottaa monella tapaa osaa. Jäseniä edustaa edustajisto, joka valitaan vaaleilla osuuskaupan asiakasomistajista joka neljäs vuosi.

Edustajisto on osuuskaupan ylin päättävä elin. Se toimii äänitorvena osuuskaupan johdon suuntaan ja huolehtii siitä, että osuuskaupan palveluita ja etuja kehitetään omistajien toiveita kuunnellen. Edustajisto päättää mm. osuuskaupan säännöistä, vahvistaa edellisen vuoden tilipäätöksen ja päättä ylijäämän käytöstä sekä valitsee hallintoneuvoston jäsenet. Edustajistolla on myös mahdollisuus tehdä aloitteita kaupan toiminnasta. Edustajisto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa.

Ehdokkaaksi

Haluatko ehdolle vaaleissa? Jätä yhteystietosi alla olevan linkin kautta, ja olemme sinuun yhteydessä!

Ehdokkaaksi voi asettua, kun on vaalien äänestysajan alkaessa täyttänyt 18 vuotta. Ehdokkaalla on oltava henkilökohtainen kyseisen Osuuskaupan jäsenyys ja osuusmaksun tulee olla kokonaan maksettu 31.12.2023 mennessä. Ehdokkaan pitää asua kyseisen Osuuskaupan toimialueella.

Lähde ehdokkaaksi!

 

 
HOK-Elannon edustajiston vaalit
Ehdokasasettelu 15.1.–15.2.2024
Äänestysaika 10.4.-22.4.2024.
Lue lisää vaaleista osoitteesta hok-elanto.fi/edustajistovaalit/

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n osuuskauppavaalit
Ehdokasasettelu 8.–31.1.2024
Äänestysaika 18.3.–5.4.2024
Lue lisää vaaleista osoitteesta sso.fi/vaalit

Varuboden-Osla osuuskauppavaalit
Ehdokasasettelu: 29.1.-25.2.2024
Äänestysaika: 2.-22.4.2024
Lue lisää vaaleista osoitteesta vbo.fi/vaalit/

Lue seuraavaksi

Päällekkäinen valvonta syö resursseja – kuka hyötyy?
Asumispalveluiden päällekkäinen valvonta työllistää ja rasittaakin palveluntuottajia. Myös nimettömät, välillä täysin perättömät, osa tahallaankin tehdyistä palautteista valvojille aiheuttavat paljon hukkatyötä monelle. Ne vievät esihenkilöiden ja päälliköiden työaikaa kohtuuttoman paljon.
24.4.2026 / Länsi-Uusimaa
Vierailu HyTe ry:llä – leikkaukset uhkaavat ennaltaehkäisevää työtä
Vierailimme Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmän kanssa HyTe ry:llä keskustelemassa järjestökentän ajankohtaisesta tilanteesta. Keskustelimme toiminnasta ja saimme viestin kentältä, että epävarmuus on lisääntynyt ja huoli hallituksen leikkauspolitiikan vaikutuksista on todellinen.
22.4.2026 / Länsi-Uusimaa
Turvallisuus rakentuu teoista – päihdeilmiö vaatii rehellistä keskustelua
Järvenpäässä 14.4.2026 Keski-Uudenmaan Keskustan aluevaltuustoryhmän järjestämä keskustelutilaisuus kokosi yhteen asiantuntijoita, päättäjiä ja alueen toimijoita tarkastelemaan yhtä ajankohtaisimmista ja monimutkaisimmista ilmiöistä: päihteiden vaikutusta turvallisuuteen, hyvinvointiin ja yhteiskunnan rakenteisiin.
21.4.2026 / Keski-Uusimaa
EtusivuUutisetEhdolle osuuskauppavaaleihin