Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmän tavoitteena asiakaslähtöisyys ja terveyttä edistävät palvelut

Keskustan aluevaltuustoryhmän lähtökohtia Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen strategian päivitykselle

Toisen aluevaltuustokauden kynnyksellä olemme todella tärkeän asian äärellä, päivitämme hyvinvointialueen strategiat. Ensimmäinen kausi oli palvelujen siirtymän ja vakiinnuttamisen aikaa.

Erityisesti kahden viime vuoden aikana on maan hallituksen tiukka talousvaade ja säästöt lyöneet vahvan leimansa alueen palveluihin. Julkisuudessa on myös keskusteltu paljon rahoituslain ja perustuslain ristiriidasta. Se on olemassa. Ja se vaikuttaa myös meillä Länsi-Uudellamaalla. Ristiriitaan on maan ylimmät laillisuusvalvojatkin antaneet tulkintansa. Riittävien lakisääteisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen turvaamiseksi täytyy saada lisärahoitusta.

Säästötoimet ovat siis ohjanneet toimintaa ja palveluiden kehittämistä. Asiakaslähtöisyys, mikä on kirjattu hyvin voimassa oleviin strategioihin, tai väestön palvelutarve eivät sen sijaan vaikuta ohjanneen toimintaa riittävästi päättyneellä kaudella. Toivomme tähän muutosta ja suunnan kääntymistä! Palveluiden asiakaslähtöinen kehittäminen on valtavan tärkeä lähtökohta. Kun toimitaan fiksusti, tuo se myös kustannussäästöjä – kestäviä sellaisia.

Keskustan aluevaltuustoryhmän tavoitteita tulevalle kaudelle Länsi-Uudellamaalla ovat mm. aluevaltuuston ja lautakuntien roolin ja päätösvallan vahvistaminen sekä palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen eli asukkaille tärkeiden lähipalveluiden turvaaminen. Sosiaali- ja terveyspalveluiden painopistettä on onnistuttava siirtämään viimein ehkäiseviin sekä terveyttä ja hyvinvointia edistäviin palveluihin, niiden kehittämiseen sekä riittävään resurssointiin – kansanterveystyö kunniaan! Vain siten voidaan saada palveluihin todellista ja pitkäjänteistä kustannustehokkuutta tehokkuusteatterin sijaan. Ikäihmisten kohdalla erityisesti matalan kynnyksen toimintakyvyn tuki on äärimmäisen tärkeää. Lisäksi kotihoidon palveluiden toimivuudesta ja asumispalvelupaikkojen riittävyydestä on huolehdittava paremmin tulevaisuudessa. Väestön turvallisuus ja varautumisnäkökulma on näinä tuulisina aikoina aidosti myös huomioitava pelastuslaitoksen toiminnassa ja resurssoinnissa.

Viimeisenä, vaikkakaan ei lainkaan vähäisimpänä mainitsen vielä henkilöstön riittävyyden varmistamisen ja hyvinvoinnin vahvistamisen sekä hyvän lähiesihenkilötyön tärkeyden. Ilman henkilöstöä meillä ei olisi palvelujakaan. Henkilöstön hyvinvointi heijastelee väistämättä myös palveluiden laatuun.

Nykyinen hyvinvointialuestrategia on edelleen hyvä, kun siihen kirjatut linjaukset myös käytännössä toteutetaan. Alueen palvelustrategia luotiin pari vuotta sitten alijäämien kattamisvelvoitteen eli lyhytjänteisten säästöjen ympärille. Se sisältää monia hyviä asioita, mutta on strategiaksi liian laaja ja tavoitteiden osalta myös sekava kokonaisuus.  Jatkossa palvelustrategiassa on priorisoitava tärkeimmät tavoitteet, joilla kehitämme palveluja asiakaslähtöisesti sekä yhteistyössä kuntien ja kolmannen sektorin kanssa. Yhteistyön ja aidon vuoropuhelun vahvistaminen on välttämätöntä, sillä alue ei pärjää ilman kumppaneita. Taloudellinen kestävyys syntyy ehkäisevällä ja asiakaslähtöisellä otteella, palvelutarpeen mukaisilla laadukkailla palveluilla sekä aidolla, tasavertaisella yhteistyöllä.

”Hyvinvointialueemme nykyinen palvelurakenne painottuu ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen sijaan raskaisiin ja korjaaviin palveluihin.” Tämä todetaan nykyisessä palvelustrategiassamme ja se on valitettavasti edelleen totta. Tällä toisella aluevaltuustokaudella on aika muuttaa suuntaa.

Marjut Frantsi-Lankia

Keskustan aluevaltuustoryhmän pj

Länsi-uudenmaan hyvinvointialue

 

 

Lue seuraavaksi

Erityistä tukea tarvitseva lapsi ei saa jäädä palvelujen väliin
Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan aluehallituksen vastausta aluevaltuutettu Lotta Paakkunaisen kysymykseen erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Paakkunainen piti vastausta puutteellisena ja esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jotta valtuusto saisi riittävät tiedot muutoksen vaikutuksista lasten palveluihin, perheiden arkeen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Palautusesitys ei kuitenkaan saanut aluevaltuuston enemmistön tukea.
25.6.2026 / Länsi-Uusimaa
VAKEn talous kääntyi – nyt on aika vahvistaa palveluja
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan vuoden 2025 tilinpäätöstä sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Keskustan valtuustoryhmän mukaan onnistunut talouskäänne antaa vahvan perustan seuraavalle vaiheelle: palvelujen saatavuuden parantamiselle, henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiselle ja asukkaiden luottamuksen rakentamiselle.
25.6.2026 / Uutiset
Vaikea vuosi, mutta paljon myös onnistumisia
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vuosi 2025 oli taloudellisesti vaikea. Alijäämä kasvoi ennakoitua suuremmaksi ja alue joutui arviointimenettelyyn. Samalla arviointikertomus ja tilinpäätös osoittavat, että palvelut toimivat pääosin hyvin, hoidon jatkuvuudessa ja digipalveluissa edistyttiin sekä toimintakulujen kasvu saatiin pidettyä poikkeuksellisen maltillisena. Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman korosti kesäkuun aluevaltuuston ryhmäpuheenvuorossaan, että tulevien vuosien suurin haaste on yhdistää talouden tasapainottaminen toimiviin palveluihin ja vahvaan perusterveydenhuoltoon.
24.6.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuUutisetLänsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmän tavoitteena asiakaslähtöisyys ja terveyttä edistävät palvelut