Uudenmaan Keskusta: Kaavoitus on tehtävä asukkaiden ehdoilla

Uudellamaalla monissa kunnissa muuttoliike aiheuttaa kasvu- ja rakennuspaineita. Uudenmaan Keskusta katsoo, että kasvu ja muuttoliikenne on sinänsä positiivista, mutta kasvun on tapahduttava sopivan väljästi ja hallitusti. Liian tiiviitä asuinalueita ja liian pieniä asuntoja ei tule suunnitella. Kaupunkienkin keskustoissakin on oltava vihreyttä ja tilaa hengittää. Uudisrakentamisessa kuntien ja kaupunkien kaavoituksessa tulee voimakkaasti edistää uusiutuvien materiaalien käyttöä huomioiden kotimainen puu.

Kaavoituksessa lähiluonto ja -liikuntapaikat ovat yhtä tärkeitä kuin uudisrakentaminen. Mikäli virkistysalueiden paikalle suunnitellaan rakentamista, on liikuntaan samassa yhteydessä kaavoitettava uusi, vähintään yhtä laadukas alue. Ainutlaatuisten ja korvaamattomien luonto- ja virkistysalueiden tilalle ei tule rakentaa.

Kaupunkien ja kuntien asukkaita sekä päättäjiä on kuultava uusia alueita suunniteltaessa. Asukkaiden mielipiteillä on oltava myös aitoa merkitystä. Samalla lupaprosessien tulee olla mieluummin mahdollistavia kuin hankaloittavia. Vapaa-ajan asuntojen muuttamista vakituisiksi asunnoiksi kannattaa edistää kunnissa.

 

Uudenmaan Keskustan piirihallituksen kannanotto

Lue seuraavaksi

Erityistä tukea tarvitseva lapsi ei saa jäädä palvelujen väliin
Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan aluehallituksen vastausta aluevaltuutettu Lotta Paakkunaisen kysymykseen erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Paakkunainen piti vastausta puutteellisena ja esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jotta valtuusto saisi riittävät tiedot muutoksen vaikutuksista lasten palveluihin, perheiden arkeen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Palautusesitys ei kuitenkaan saanut aluevaltuuston enemmistön tukea.
25.6.2026 / Länsi-Uusimaa
VAKEn talous kääntyi – nyt on aika vahvistaa palveluja
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan vuoden 2025 tilinpäätöstä sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Keskustan valtuustoryhmän mukaan onnistunut talouskäänne antaa vahvan perustan seuraavalle vaiheelle: palvelujen saatavuuden parantamiselle, henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiselle ja asukkaiden luottamuksen rakentamiselle.
25.6.2026 / Uutiset
Vaikea vuosi, mutta paljon myös onnistumisia
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vuosi 2025 oli taloudellisesti vaikea. Alijäämä kasvoi ennakoitua suuremmaksi ja alue joutui arviointimenettelyyn. Samalla arviointikertomus ja tilinpäätös osoittavat, että palvelut toimivat pääosin hyvin, hoidon jatkuvuudessa ja digipalveluissa edistyttiin sekä toimintakulujen kasvu saatiin pidettyä poikkeuksellisen maltillisena. Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman korosti kesäkuun aluevaltuuston ryhmäpuheenvuorossaan, että tulevien vuosien suurin haaste on yhdistää talouden tasapainottaminen toimiviin palveluihin ja vahvaan perusterveydenhuoltoon.
24.6.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuUutisetUudenmaan Keskusta: Kaavoitus on tehtävä asukkaiden ehdoilla