Vantaan ja Keravan aluehallituksen terveiset – aiheena järjestöavustukset

Viikko 4/2026 oli ensimmäinen varsinainen kokousviikko luottamustehtävissä joulutauon jälkeen. Maanantaina 19.1.2026 kokoontui Vantaan kaupunginhallituksen konsernijaosto ja tiistaina Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluehallitus. Torstaina oli kaupunginvaltuustolle pidettävä selostustilaisuus, ja varsinainen valtuuston kokous oli maanantaina 26.1.

Kokousasioista nostan erityisesti VAKEn sosiaali- ja terveydenhuoltoa tukevat järjestöavustukset vuodelle 2026, joista aluehallitus teki päätöksen.

Ensinnäkin on hyvä todeta, että hyvinvointialueiden tiukasta taloustilanteesta huolimatta aluevaltuusto korotti järjestöavustusten määrää tälle vuodelle maltillisella 50 000 eurolla. Näin jaettavana oli yhteensä 970 000 euroa. Tämä oli jo toinen peräkkäinen vuosi, jolloin järjestöavustusten kokonaismäärää kasvatettiin.

Tämä kertoo siitä, että VAKEssa järjestöjen toiminta ja järjestöyhteistyö nähdään strategisesti tärkeänä. Uimme tässä mielessä vastavirtaan maan hallitusta, joka on puolestaan leikannut järjestöjen rahoitusta valtakunnallisesti isolla kädellä.

VAKEn avustushakuun tuli hakemuksia yhteensä 2,94 miljoonan euron edestä. Rajallisen määrärahan vuoksi avustuksia voidaan myöntää vain toimintoihin, joissa alueellinen tarve on kaikkein suurin. Se, että avustusta ei esitetä jollekin järjestölle, ei tarkoita, että toiminnassa olisi jotain vikaa, tai että toimintaa ei nähtäisi tärkeänä.

Vuoden 2026 avustusten painopisteet:

Mielen hyvinvointi – 499 500 €

  • Päihdehaittojen ehkäiseminen ja vähentäminen eri kohderyhmissä
  • Vanhemmuuden tuki
  • Matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä keskusteluapu

Sosiaaliset suhteet – 277 500 €

  • Yksinäisyyden ehkäiseminen ja vähentäminen eri kohderyhmissä
  • Päihde- ja mielenterveyskuntoutujien vertaistuki, päivätoiminta ja tukihenkilötoiminta
  • Toiminta- ja työkyvyn tuki

Hyvinvointihaasteiden ennaltaehkäisy – 193 000 €

  • Hyvinvointia tukevien palvelujen vieminen kotiin asiakkaille, joiden liikkuminen kodin ulkopuolella on haastavaa
  • Terveellisten elintapojen tukeminen ja perheiden terveyskasvatusta vahvistava toiminta
  • Turvallisuuden edistäminen

”Avustuksia myönnettiin 42:lle eri järjestölle,
kun hakemuksia oli 80 eri hakijalta”

Yksittäisten järjestöjen osalta myönnetty tuki vaihtelee 1 000 euron toiminta-avustuksesta aina 200 000 euron kumppanuusavustukseen. Suurin avustus myönnettiin SPR:n ylläpitämälle nuorten turvatalolle, joka tarjoaa välittömästi saatavaa kriisiapua nuorille, perheille ja läheisille ympäri vuorokauden.

Aluehallituksen tekemään päätökseen voi tutustua kokouksen esityslistan kautta, josta löytyy liitteenä varsinainen jakopäätös.

Aluehallitus hyväksyi lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnan yhdessä virkakunnan kanssa valmisteleman esityksen sellaisenaan. Jätimme kuitenkin aluehallituksessa yhteisen pöytäkirjalausuman siitä, että yhdessä järjestöjen ja kaupunkien kanssa arvioidaan, olisiko avustusprosessia mahdollista aikaistaa siten, että avustukset voitaisiin maksaa heti vuoden alussa.

Tuomas Vanhanen
aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Aluehallituksen 20.1.2026 kokouksen tiedote löytyy täältä

Lue seuraavaksi

Erityistä tukea tarvitseva lapsi ei saa jäädä palvelujen väliin
Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan aluehallituksen vastausta aluevaltuutettu Lotta Paakkunaisen kysymykseen erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Paakkunainen piti vastausta puutteellisena ja esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jotta valtuusto saisi riittävät tiedot muutoksen vaikutuksista lasten palveluihin, perheiden arkeen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Palautusesitys ei kuitenkaan saanut aluevaltuuston enemmistön tukea.
25.6.2026 / Länsi-Uusimaa
VAKEn talous kääntyi – nyt on aika vahvistaa palveluja
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan vuoden 2025 tilinpäätöstä sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Keskustan valtuustoryhmän mukaan onnistunut talouskäänne antaa vahvan perustan seuraavalle vaiheelle: palvelujen saatavuuden parantamiselle, henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiselle ja asukkaiden luottamuksen rakentamiselle.
25.6.2026 / Uutiset
Vaikea vuosi, mutta paljon myös onnistumisia
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vuosi 2025 oli taloudellisesti vaikea. Alijäämä kasvoi ennakoitua suuremmaksi ja alue joutui arviointimenettelyyn. Samalla arviointikertomus ja tilinpäätös osoittavat, että palvelut toimivat pääosin hyvin, hoidon jatkuvuudessa ja digipalveluissa edistyttiin sekä toimintakulujen kasvu saatiin pidettyä poikkeuksellisen maltillisena. Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman korosti kesäkuun aluevaltuuston ryhmäpuheenvuorossaan, että tulevien vuosien suurin haaste on yhdistää talouden tasapainottaminen toimiviin palveluihin ja vahvaan perusterveydenhuoltoon.
24.6.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuUutisetVantaan ja Keravan aluehallituksen terveiset – aiheena järjestöavustukset