Terveysasemien tulee olla auki myös iltaisin

Taloudellisesti haastavina aikoina on tehtävä töitä sen eteen, että sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut luovat terveyttä ja turvallisuutta koko Itä-Uudenmaan alueella. Tulee tehdä rohkeasti myös uudistuksia, jotka parantavat toimintatapoja ja oikea-aikaisten palveluiden saatavuutta, jotta kukaan ei syrjäydy palveluiden ulkopuolelle. Perusterveydenhuollon saatavuutta tulee parantaa, jotta erikoissairaanhoidon kustannukset laskevat.

Tein viime vuonna valtuustoaloitteen siitä, että Porvoon Näsin terveysaseman aukioloaikoja tulee laajentaa. Aloitteen allekirjoitti kanssani 25 valtuutettua. Kiitos kaikille! Itä-Uudenmaan terveysasemat ovat avoinna vain klo 16 asti. Esimerkiksi Helsingissä osa terveysasemista on avoinna muutamana päivänä viikossa klo 18 tai 20 saakka.

Terveysasemien nykyiset aukioloajat eivät vastaa kaikkien asukasryhmien, kuten lapsiperheiden, tarpeisiin työ- ja päiväkotipäivän jälkeen. Kun apua saa huonosti terveysasemalta, asukkaat hakeutuvat HUS:n Porvoon sairaalan päivystykseen. On näyttöä siitä, että ikäihmiset Porvoossa hakeutuvat sairaalan päivystykseen myös asioissa, joihin apu olisi saatavissa perusterveydenhuollosta. Niin ikään työikäisiä ja lapsia asioi sairaalan päivystyksessä, koska he eivät saa sopivaa aikaa terveysasemalta. Joka päivä Porvoon sairaalan päivystyksessä hoidetaan lukuisia potilaita, joille hoito olisi löytynyt myös terveysasemalta.

Aukioloaikojen laajentamisen lisäksi tulee tulevaisuudessa päästä nopeasti siihen, että alueen asukkaat eri paikkakunnilta voivat varata ajan mihin tahansa alueen toimipisteeseen niin halutessaan. Perusterveydenhuollon saatavuuden parantaminen on kannattavaa niin inhimillisesti kuin taloudellisesti.

Outi Lankia
aluevaltuutettu
aluehallituksen jäsen
Itä-Uusimaa, Porvoo

Nostamme viikoittain esiin Keskustan Uudenmaan aluevaltuutettujen ja -varavaltuutettujen näkemyksiä oman alueensa hyvinvointialueiden ajankohtaisista ja merkittävistä kysymyksistä. Kirjoitukset on julkaistu Länsiapila-lehdessä (Länsi-Uusimaa), Keula-lehdessä (Keski-Uusimaa) sekä Itä-Uudenmaan Uutiset -lehdessä (Itä-Uusimaa).

Mikäli haluat oman lehden, olethan yhteydessä kunkin alueen Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtajaan: Marjut Frantsi-Lankia (Länsi-Uusimaa), Matti Korkiakoski (Keski-Uusimaa), Kristian Forsman (Itä-Uusimaa).

Lue seuraavaksi

Erityistä tukea tarvitseva lapsi ei saa jäädä palvelujen väliin
Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan aluehallituksen vastausta aluevaltuutettu Lotta Paakkunaisen kysymykseen erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Paakkunainen piti vastausta puutteellisena ja esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jotta valtuusto saisi riittävät tiedot muutoksen vaikutuksista lasten palveluihin, perheiden arkeen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Palautusesitys ei kuitenkaan saanut aluevaltuuston enemmistön tukea.
25.6.2026 / Länsi-Uusimaa
VAKEn talous kääntyi – nyt on aika vahvistaa palveluja
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan vuoden 2025 tilinpäätöstä sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Keskustan valtuustoryhmän mukaan onnistunut talouskäänne antaa vahvan perustan seuraavalle vaiheelle: palvelujen saatavuuden parantamiselle, henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiselle ja asukkaiden luottamuksen rakentamiselle.
25.6.2026 / Uutiset
Vaikea vuosi, mutta paljon myös onnistumisia
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vuosi 2025 oli taloudellisesti vaikea. Alijäämä kasvoi ennakoitua suuremmaksi ja alue joutui arviointimenettelyyn. Samalla arviointikertomus ja tilinpäätös osoittavat, että palvelut toimivat pääosin hyvin, hoidon jatkuvuudessa ja digipalveluissa edistyttiin sekä toimintakulujen kasvu saatiin pidettyä poikkeuksellisen maltillisena. Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman korosti kesäkuun aluevaltuuston ryhmäpuheenvuorossaan, että tulevien vuosien suurin haaste on yhdistää talouden tasapainottaminen toimiviin palveluihin ja vahvaan perusterveydenhuoltoon.
24.6.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuItä-UusimaaTerveysasemien tulee olla auki myös iltaisin