Takamatkalta tasapainoon

Keusoten uutta valtuustokautta on nyt reilu puoli vuotta takana. Alue lähti valtuustokauteen haastavasta tilanteesta ja mittavalta takamatkalta moneen muuhun alueeseen verrattuna. Alijäämää kahdelta edelliseltä vuodelta oli kertynyt molemmilta käytännössä sama määrä, noin 66 miljoonaa euroa. Se oli siis se määrä, jonka koneisto lähtökohtaisesti kulutti enemmän kuin sille oli rahoitusta.

Koska edellisellä kaudella tilannetta ei onnistuttu sopeuttamaan riittävästi, korjausliike jäi pääosin tämän valtuustokauden tehtäväksi. Menneitä on turha harmitella ja kannattaakin keskittyä siihen, mitä voimme tehdä nyt. Vuodelle 2026 budjetoimmekin jo ylijäämää ja matka kohti kertyneiden alijäämien kattamista – ja samalla talouden tasapainoa – on alkanut.

Palveluiden järjestämisessä Keusote on sen sijaan onnistunut parantamaan menoaan. Tätä kirjoittaessa lakisääteiset hoitoon pääsyn määräajat toteutuvat ja suun terveydenhuollon jonotkin on purettu. Suurin haasteemme palveluiden järjestämisessä on palveluasumisen heikko tilanne, esimerkiksi ikääntyneiden asumispalvelujen jonot ovat useamman kuukauden mittaisia. Tässä meillä on selvä parantamisen paikka. Myös monia muita yksittäisiä epäkohtia edelleen löytyy. Tärkeintä on kuitenkin hahmottaa oikea kokonaiskuva.

Alueemme keskeisin ongelma on sen vaikea taloudellinen tilanne, joka vaatii mittavia sopeutustoimia. Kun katsomme asiaa laajemmin, joudumme toteamaan, että koko suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on vakavan paikan edessä. Yksin sotekustannusten kasvu on voimakkaampaa kuin BKT:n kasvu. Meillä on siis julkisessa taloudessa valtava ja vaikeutuva haaste. Kaikille hyvinä talouskasvun vuosina kehitetyille palveluille ei enää nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tahdo riittää rahoitusta. Emme voi myöskään jättää laskua tulevien sukupolvien maksettavaksi. Tämä epämiellyttävä totuus on kyettävä sanomaan ääneen, sillä se on ensimmäinen mahdollisuus käänteeseen. Valoisa puoli
asiassa on se, että ratkaisun avaimet ovat edelleen omissa käsissämme.

”Yhteiskunnan solidaarisuutta mitataan vaikeina aikoina.”

Keusotessa teemme osaltamme työtä näiden haasteiden ratkaisemiseksi. Aktiivisesti etsimällä voidaan palveluita järjestää uudella tavalla, tehokkaammin ja vaikuttavammin. Ilahduttavaa on se, että paljon uutta on jo nyt löydetty. Yhteiskunnan solidaarisuutta mitataan vaikeina aikoina. Erityisen tärkeää on kuulla heitä, jotka eivät itse pysty pitämään itsestään ääntä. Koko ajan kaikessa toiminnassa tuleekin pitää mielessä se, miksi teemme tätä työtä: ihmisten ja heidän hyvinvointinsa vuoksi.

Antti Heikkilä
aluevaltuutettu
aluehallituksen jäsen
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue, Tuusula

Nostamme viikoittain esiin Keskustan Uudenmaan aluevaltuutettujen ja -varavaltuutettujen näkemyksiä oman alueensa hyvinvointialueiden ajankohtaisista ja merkittävistä kysymyksistä. Kirjoitukset on julkaistu Länsiapila-lehdessä (Länsi-Uusimaa), Keula-lehdessä (Keski-Uusimaa) sekä Itä-Uudenmaan Uutiset -lehdessä (Itä-Uusimaa).

Mikäli haluat oman lehden, olethan yhteydessä kunkin alueen Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtajaan: Marjut Frantsi-Lankia (Länsi-Uusimaa), Matti Korkiakoski (Keski-Uusimaa), Kristian Forsman (Itä-Uusimaa).

Lue seuraavaksi

Erityistä tukea tarvitseva lapsi ei saa jäädä palvelujen väliin
Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan aluehallituksen vastausta aluevaltuutettu Lotta Paakkunaisen kysymykseen erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Paakkunainen piti vastausta puutteellisena ja esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jotta valtuusto saisi riittävät tiedot muutoksen vaikutuksista lasten palveluihin, perheiden arkeen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Palautusesitys ei kuitenkaan saanut aluevaltuuston enemmistön tukea.
25.6.2026 / Länsi-Uusimaa
VAKEn talous kääntyi – nyt on aika vahvistaa palveluja
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan vuoden 2025 tilinpäätöstä sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Keskustan valtuustoryhmän mukaan onnistunut talouskäänne antaa vahvan perustan seuraavalle vaiheelle: palvelujen saatavuuden parantamiselle, henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiselle ja asukkaiden luottamuksen rakentamiselle.
25.6.2026 / Uutiset
Vaikea vuosi, mutta paljon myös onnistumisia
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vuosi 2025 oli taloudellisesti vaikea. Alijäämä kasvoi ennakoitua suuremmaksi ja alue joutui arviointimenettelyyn. Samalla arviointikertomus ja tilinpäätös osoittavat, että palvelut toimivat pääosin hyvin, hoidon jatkuvuudessa ja digipalveluissa edistyttiin sekä toimintakulujen kasvu saatiin pidettyä poikkeuksellisen maltillisena. Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman korosti kesäkuun aluevaltuuston ryhmäpuheenvuorossaan, että tulevien vuosien suurin haaste on yhdistää talouden tasapainottaminen toimiviin palveluihin ja vahvaan perusterveydenhuoltoon.
24.6.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuKeski-UusimaaTakamatkalta tasapainoon