Outi Lankian puhe puoluevaltuustossa 22.11.2025

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät keskustalaiset ,

Ensiksi täällä Lappeenrannassa on tärkeä tiedeyliopisto LUT Saimaan rannalla, jossa olin eilen tutustumassa. 

Keskustan Uudenmaan piirin puoluevaltuustoryhmä esitti muutama kuukausi sitten puolueenjohdolle, että puoluevaltuustolle tuodaan aloitekohtainen selvitys Jyväskylän puoluekokouksessa  kokonaan tai osittain hyväksyttyjen aloitteiden osalta.

Esitimme, että Puoluevaltuustolle tulee raportoida puoluekokousaloitteista seuranneista toimenpiteistä

Jyväskylän puoluekokouksessa 2024 tehtiin päätöksiä yhteensä 309 jäsenyhdistysten tekemän aloitteen pohjalta. Osa aloitteista hyväksyttiin kokonaan tai osittain. Seuraava puoluekokous on ensi kesäkuussa Tampereella.

Puoluekokouksen aloitteiden merkitystä jokaisen jäsenen vaikuttamiskeinona voimakkaasti korostetaan, mutta kuitenkaan vuosikausiin ei ole raportoitu ja viestitty siitä, että mitä tapahtui hyväksytyille aloitteille puoluekokouksen jälkeen. Toimeenpantiinko puoluekokousten päätökset vai jäävätkö  ne vain pilvipalvelimelle. 

Voin iloksemme kertoa, että raportti  puoluekokousaloitteiden toimenpiteistä on tulossa kevään puoluevaltuustoon.

Lopuksi tuen ilmanmuuta sitä, että Keskusta puolueena alkaa tulemaan Saimaan kanavan rakentamista Suomen puolelle. Sen positiiviset vaikutukset säteilisi voimakkaasti myös Suomenlahdelle ja Uudellemaalle Itämeren rannikolle..

Kiitos 

Lue seuraavaksi

Erityistä tukea tarvitseva lapsi ei saa jäädä palvelujen väliin
Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan aluehallituksen vastausta aluevaltuutettu Lotta Paakkunaisen kysymykseen erityistä tukea tarvitsevien lasten loma-ajan hoidon sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Paakkunainen piti vastausta puutteellisena ja esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jotta valtuusto saisi riittävät tiedot muutoksen vaikutuksista lasten palveluihin, perheiden arkeen ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Palautusesitys ei kuitenkaan saanut aluevaltuuston enemmistön tukea.
25.6.2026 / Länsi-Uusimaa
VAKEn talous kääntyi – nyt on aika vahvistaa palveluja
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli kesäkuun kokouksessaan vuoden 2025 tilinpäätöstä sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Keskustan valtuustoryhmän mukaan onnistunut talouskäänne antaa vahvan perustan seuraavalle vaiheelle: palvelujen saatavuuden parantamiselle, henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiselle ja asukkaiden luottamuksen rakentamiselle.
25.6.2026 / Uutiset
Vaikea vuosi, mutta paljon myös onnistumisia
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen vuosi 2025 oli taloudellisesti vaikea. Alijäämä kasvoi ennakoitua suuremmaksi ja alue joutui arviointimenettelyyn. Samalla arviointikertomus ja tilinpäätös osoittavat, että palvelut toimivat pääosin hyvin, hoidon jatkuvuudessa ja digipalveluissa edistyttiin sekä toimintakulujen kasvu saatiin pidettyä poikkeuksellisen maltillisena. Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Kristian Forsman korosti kesäkuun aluevaltuuston ryhmäpuheenvuorossaan, että tulevien vuosien suurin haaste on yhdistää talouden tasapainottaminen toimiviin palveluihin ja vahvaan perusterveydenhuoltoon.
24.6.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuUutisetOuti Lankian puhe puoluevaltuustossa 22.11.2025