Otto Suhosen puhe puoluevaltuustossa 22.11.2025

Arvoisa puheenjohtaja, puoluejohto, Hyvät keskustalaiset

Haluaisin puhua teille hetken ylisukupolvisuudesta. Keskustalaisuudesta kumpuavasta teemasta, jonka ytimessä on sukupolvien riippuvaisuus toisistaan. Mikään sukupolvi ei pärjää yksin ilman toista. Nuoret eivät pärjää ilman työikäisten rahoittamia koulutuspalveluita, mutta jossain vaiheessa vaaka keikahtaa toiseen suuntaan. Vuosien päästä näiden ikääntyneiden eläkkeistä ison osan maksavat nykyiset nuoret eläkemaksuillaan. Perheessä taas voi aiheuttaa huolta, jos mummin hyvästä hoidosta ei voi olla varma. Lapsien harrastamisen voi mahdollistaa se, että pappa auttaa kuskaamaan treeneihin.

Nyt ylisukupolvisuuden tasapaino kuitenkin horjuu. Ensimmäistä kertaa näyttää siltä, että uusien sukupolvien elintaso tulee olemaan aiempia heikompi. Ja jos nuorten sukupolvien työllisyys ja veronmaksukyky järkkyvät, myös iäkkäiden peruspalvelut ovat vaarassa.

Orpon hallitus tekee ylisukupolvisuuden teemassa profiloitumisen helpoksi. Korkeakouluista valmistuu nuoria työttömyyteen, ammatillinen koulutus ei enää takaa kaikille työelämän vaatimaa ammattitaitoa. Valtion velkalaivan lastia nostellaan nuorten soutuveneisiin, kun opintovelat kasvavat ja nuorilta leikataan monesta suunnasta. Luottamus terveydenhuoltoon, työelämään ja eläkejärjestelmään heikkenee. Kun maahan ei synny kasvua ja kotiseudut näivettyvät, pohtii moni nuori, onko minulla ja kotiseudullani toivoa?

Nuorten tulevaisuususkon palauttaminen on välttämätöntä. Se on myös meidän päättävässä asemassa olevien velvollisuus. Hiljattain YTHS;n tuore toimitusjohtaja Annika Saarikko nosti osuvasti keskusteluun opiskelijoiden perheellistymisen ja kyseenalaisti sen, luoko yhteiskuntamme nuorille aikuisille riittävät mahdollisuudet perheen perustamiseen. Esimerkiksi tässä teemassa olisi tilaa profiloitua.

Hyvät kuulijat, Toivon, että Keskustan Suunta Suomelle -ohjelman ja tulevan eduskuntavaaliohjelman läpileikkaava teema on ylisukupolvisuus. Sille on nyt tilausta. Kiitos

Lue seuraavaksi

Keskustan Tampereella järjestetyssä 120-vuotisjuhlavuoden puoluekokouksessa koettiin yksi viikonlopun koskettavimmista hetkistä, kun pitkän linjan keskustavaikuttaja, edelleen aktiivisesti toiminnassa mukana oleva Vantaan ja Keravan aluevaltuutettu Timo Laaninen kutsuttiin puolueen kunniajäseneksi. Laanisen lisäksi tilaisuudessa palkittiin kaksi muuta vaikuttajaa Uudeltamaalta, entiset puoluesihteerit Eero Lankia Kirkkonummelta ja Erja Tikka Espoosta.
12.6.2026 / Itä-Uusimaa
Neuvola- ja perheneuvolapalvelut          Itä-Uudellamaalla turvattava
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen talous on tiukilla ja tarve etsiä uusia säästökohteita tuntuu olevan jatkuva. Alueen arviointimenettelystä ja sen tuomista velvoitteista huolimatta yhden asian pitäisi kuitenkin olla selvä, riittävän kattavat neuvola- ja perheneuvolapalvelut alueella on pystyttävä turvaamaan.
11.6.2026 / Itä-Uusimaa
Puheenvuoroilla vahvistetaan keskustalaista demokratiaa
Keskustan 120-vuotisjuhlapuoluekokous kokosi viikonloppuna Tampereelle tuhansia keskustalaisia eri puolilta Suomea linjaamaan puolueen tulevaisuutta, käymään laajaa poliittista keskustelua Suomen suunnasta ja valmistautumaan kohti vuoden 2027 eduskuntavaaleja. Kolmipäiväisessä kokouksessa käsiteltiin puolueen ohjelmia sekä tehtiin henkilövalintoja.
10.6.2026 / Itä-Uusimaa
EtusivuUutisetOtto Suhosen puhe puoluevaltuustossa 22.11.2025