Tuomas Vanhasen puhe puoluevaltuustossa 22.11.2025

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät puoluevaltuutetut,

Valtiovarainministeriö on uutisten mukaan taas heikentämässä talouden kasvuennustetta.

Kasvua kuulemma hidastaa jokin tuntematon jarru.

Vaan kyllähän me suomalaiset tämän jarrun tunnemme. Aivan kuten puolueen varapuheenjohtaja Lohi totesi.

Maailmanpolitiikan ja Venäjän lisäksi jarru on Orpon hallitus.

Keskituloisten verotus on kireintä vuosikymmeneen. Suomalaisten luottamus huomiseen on heikkoa.

Hallituksen piti kiihdyttää kasvua ja jarruttaa velkaantumista.

On käynyt juuri päinvastoin: velkaantuminen paisuu, kasvua jarrutetaan.

Saksikuva-hallitus unohti, että talous on myös psykologiaa.

Niinpä maassa on nyt suurtyöttömyys, vaikka muualla Euroopassa on liki ennätystyöllisyys.

Brysselin salkkumiehet varaavat jo matkalippuja Suomeen.

Hyvät kuulijat,

Seuraavasta vaalikaudesta ei tule helppo.

Julkista taloutta on tällä tietoa tervehdyttävä nettomääräisesti vähintään reilulla kuudella miljardilla eurolla.

Nykyhallituksen väitetyillä sopeutuksilla ei pitkälle päästä. Sopeutukseksi ei voi laskea esimerkiksi 100 000 lisätyöllistä, kun todellisuudessa on tullut 100 lisätyötöntä päivässä.

Suomen peruskorjauksessa tarvitaan monipuolisesti talous- ja veropolitiikan työkaluja.

Yksi asia on kuitenkin selvä: mitä pidempään kasvutoimien kanssa kuhnaillaan, sitä vaikeammaksi urakka käy.

Tarvitaan uusi suunta Suomelle. Parempi vaihtoehto.

Tarvitaan keskustaa laittamaan isänmaan asiat kuntoon ja oikeaan tärkeysjärjestykseen.

🍀 Tavallisten työtä tekevien suomalaisten verotusta on alennettava.

🍀 Kotitalousvähennystä on parannettava.

🍀Yritysverotuksen on kannustettava investointeihin ja kasvuun.

🍀 Ja rakennusalan ahdinkoa on helpotettava.

Keskusta on esittänyt näitä ja yli 50 muuta toimenpidettä, joilla saadaan töitä suomalaisille, tuplataan talouskasvu ja pelastetaan samalla palvelut.

Hyvät keskustalaiset,

Meidän on yhdessä suomalaisten kanssa varmistettava, että Keskustan parempi vaihtoehto päätyy pääministerin pöydälle.

Jos ei Orpon, niin viimeistään vaalien jälkeen pääministeri Kaikkosen.

Kiitos.

Lue seuraavaksi

Kun arvostus katoaa, horjuu myös hyvinvointivaltion perusta
Tutkija Laura Kihlströmin havainnot arvottomuuden kokemuksista eivät ole irrallinen ilmiö. Tuomas Vanhanen on aiemmissa kirjoituksissaan korostanut, että luottamus hyvinvointivaltioon rakentuu arjen palvelukohtaamisissa – siinä, kokeeko ihminen tulevansa kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi. Kun palvelukokemus heikkenee, kyse ei ole vain yksittäisestä käynnistä terveysasemalla, vaan laajemmin ihmisen suhteesta yhteiskuntaan ja sen oikeudenmukaisuuteen.
26.2.2026 / Uutiset
Rohkeasti uudistuen, perinteistä luopumatta
Uskomatonta, mutta nauloilla kavioon kiinnitettävä hevosenkenkä keksittiin jo noin 400 jKr. Rautainen kenkä kiinnitettiin rautanauloilla kavion kannatinreunaan – ja tälle innovaatiolle ei ole vieläkään löytynyt todellista korvaajaa. 1600 vuotta vanha keksintö on edelleen käytössä. Uusi teknologia ei ole pystynyt päihittämään tätä vanhaa osaamista. Ei pyörääkään voi keksiä uudelleen ja yhteiskunnan pyörän pysäyttämisestä on kaiketi turha haaveilla. Yhteiskunta kehittyy, niin sen kuuluu olla. Jotkin asiat säilyvät pidempään, mutta muutos on osa elämää.
25.2.2026 / Itä-Uusimaa
Uusi kausi, yhteinen suunta – tavoitteet Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen uusi valtuustokausi käynnistyy tilanteessa, jossa talouden paineet kasvavat samaan aikaan, kun asukkaat odottavat sujuvia ja saavutettavia palveluja arkeensa. Keskustan Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä lähtee kauteen vahvistuneena: ryhmä sai viime vaaleissa lisäpaikan, ja tiedonkulku aluehallituksen ja valtuustoryhmän välillä on aiempaa parempaa.
24.2.2026 / Länsi-Uusimaa
EtusivuUutisetTuomas Vanhasen puhe puoluevaltuustossa 22.11.2025